Audreyn kertomus.
Ennenkuin Smith oli kunnolleen ehtinyt saada sanat suustaan, oli
Shannon jo kiitämässä alas portaita. Kadulla hän näki tytön kävelevän
edestakaisin.
"Audrey!" huusi hän iloissaan ja ennenkuin huomasikaan, mitä teki, oli
vetänyt tytön syliinsä. "Rakkaani, tämä on ihmeellistä!" sanoi hän, ja
hänen äänensä värisi. "Ette tiedä, mitä tämä hetki merkitsee minulle."
"Eikö mr Smith kertonut teille, että minä olin odottamassa?" kysyi
Audrey irtautuen lempeästi hänen käsivarsistaan. "Hän ei antanut minun
tulla, sisään, ennenkuin oli saanut selville, olitteko siellä."
"Odottiko hän siis minun olevan siellä?" kysyi Dick hämmästyneenä.
"Hän luuli niin. Hän sanoi, että tämä olisi teidän ensimmäinen
käyntinne hänen luonaan."
Dick veti hänet ulko-ovesta sisään ja saattoi hänet Smithin huoneeseen,
missä Smith otti uuden vieraansa vastaan mitä rauhallisimmin.
Ja sitten Audrey kertoi kertomuksensa.
"Olin lähellä ovea, kun kuulin teidän, niinkuin luulin, tulevan alas
portaita ja sanovan jotakin kuiskaten konstaapelille. Vasta sitten, kun
mies oli syöksynyt minun ohitseni ja avannut oven, huomasin, että olin
erehtynyt. Dick, se oli mr Malpas!"
"Malpasko? Oletteko varma siitä?"
"Kyllä", sanoi Audrey vakuuttavasti. "En voinut erehtyä hänestä.
Hänellä oli päässä pehmeä huopahattu, ja hänen päällystakkinsa
kaulus oli nostettu ylös leukaan asti, ja se kauhea nenä...! Ensin
olin vähällä kiljaista. Mutta sitten minun käteni, joka oli taskussa
silloin, kosketti sattumalta hopeista merkkiä, ja minä tulin
tietoiseksi velvollisuuksistani salapoliisina."
"Ja seurasitte häntä?" sanoi Dick. "Te paha nainen!"
"Hän oli jo ehtinyt kadun poikki, kun minä olin tehnyt päätökseni
ja kiiruhdin hänen jälkeensä pitäen hänet näkyvissäni. Hän käveli
pitkin Panton Streetiä Seicester Squarelle, mistä hän kääntyi
Coventy Streetille, ja minä pysyttelin hänen takanaan lyhyen matkan
päässä. Coventy Streetillä hän kulki kadun poikki ja poikkesi sille
sivukadulle, joka kulkee Pavilion-teatterin ohi. Sitten hän kuljettuaan
Shaftstesbury Avenuen poikki jatkoi nopeasti matkaansa pitkin Great
Windmill Streetiä. Näin auton odottavan jalkakäytävän vieressä, mutta
en arvannut, että se oli hänen, ennenkuin hän hyppäsi siihen ja pani
koneen käyntiin. Ja sitten minä tein hyvin typerän tempun. Huudahdin
'seis!' ja juoksin kohti autoa. Sen sijaan että olisi ajanut tiehensä
täyttä vauhtia, niinkuin olin odottanut, hän katsahti taaksepäin ja
antoi koneen käydä hitaasti, vain niin nopeasti, että pysyi minun
edelläni. Mutta sitten hän äkkiä pysähdytti auton, ja minä jouduin
sen kohdalle, ennenkuin ehdin huomata, mihin vaaraan olin joutunut.
Auto oli suljetulla kuomulla varustettu, enkä minä voinut nähdä ajajan
kasvoja. Kadulla oli pimeä, eikä auton sisällä ollut minkäänlaista
valoa.
"'Tekö se olette, miss Bedford?' kysyi hän. Vaikka olin kaiken aikaa
ollut varma siitä, että se oli hän menin yksinkertaisesti sanattomaksi,
kun huomasin että epäilykseni oli ollut oikea. 'Tulkaa sisään; tahdon
puhua kanssanne', sanoi hän. Käännyin ympäri ja aloin juosta, ja
samassa hänkin oli ulkona autosta Näkyvissä ei ollut ketään, ja minä
olin kauhuissani. En tiedä, kuinka pääsin joutumasta hänen käsiinsä,
mutta pääsin joka tapauksessa. Kun sitten vihdoin uskalsin katsoa
taakseni, näin, ettei minua enää seurattu, ja auto ei tietystikään
ollut näkyvissä, koska olin kääntynyt kolmesta tai neljästä kulmasta,
ennenkuin hengästyin niin, etten kyennyt enää jatkamaan juoksua. Juuri
kun olin päättänyt, että minun tuli etsiä poliisi ja ilmoittaa asia
hänelle, tuli mr Smith näkyviin. Pelästyin kauheasti, sillä luulin
häntä Malpasiksi. Siinä on kaikki, lukuunottamatta sitä, että mr Smith
saattoi minut teidän asunnollenne, ja matkalla sinne me tapasimme erään
salapoliisin, joka kertoi meille, että te olitte kysellyt häneltä
tietoja mr Smithistä."
Dick veti syvän hengähdyksen.
"Teidän kaikkitietäväisyytenne arvoituksellisuus ei siis ole enää
mikään arvoitus, Smith. Mistä johtui, että olitte niillä seuduin?"
"Olin seurannut tätä nuorta naista." Yksikään lihas ei liikahtanut
Smithin kasvoissa, eikä silmäluomikaan värähtänyt. "Juuri sitä olin
tekemässä — seuraamassa tätä nuorta naista; vaikkakaan en ehkä olisi
ollut niin huolestunut, jos olisin tietänyt hänen olevan Stormerin
palveluksessa. _Quis custodiet ipsos custodes_. Se on latinaa ja
merkitsee: 'Kuka ajaa takaa takaa-ajajaa?' Ja nyt minä luulen teidän
tahtovan mennä, kapteeni, enkä tahdo pidättää teitä. Mikäli voin nähdä,
ei mitään puutu, mutta jos kotiin tultuanne löydätte taskustanne
jotakin minun omaisuuttani, niin ehkäpä lähetätte sen minulle
pikalähetin mukana takaisin."
Dick saattoi Audreyn hänen hotelliinsa, ja sen helpotuksen tunteen
mukana, jonka tietoisuus Audreyn turvassaolosta aiheutti, tuli
vastavaikutus. Lontoossa oli jossakin arvoltaan satumaiseen summaan
nouseva joukko timantteja, eikä se seikka, että ne olivat niiden
laittoman omistajan hallussa, tehnyt tilannetta vähemmän vakavaksi.