Mr Brown tarjoaa neuvoja.
Malpas painoi kätensä Audreyn suulle laahatessaan häntä autoon päin,
ja Audrey oli melkein menettämäisillään tajuntansa, kun ote hänen
ympäriltään äkkiä löyhtyi, ja hän putosi maahan puolipyörryksissä.
Ennenkuin hän käsitti, mitä oli tapahtumassa, Malpasin auton valot
vilahtivat hänen ohitseen. Hän näki kolmen miehen juoksevan, kuuli
laukauksien rätinää, ja sitten hänet nostettiin jaloilleen. Hänen
ympärilleen kiertyneen käsivarren puristuksessa oli jotakin omituisen
tuttua, ja hän katsahti ylös Dick Shannonin kasvoihin.
"Te olette tottelematon tyttö", sanoi Dick vakavasti. "Hyvä jumala!
Saitte minut säikähtämään eri tavalla!"
"Näittekö — näittekö hänet?"
"Malpasinko? Ei, näin vain hänen autonsa perävalot, mutta aina on
olemassa mahdollisuus, että hänet on voitu saada kiinni jollakin
portilla, vaikka täytyykin tunnustaa, että se on vain hyvin kaukainen
mahdollisuus. Minun mieheni kadotti teidät näkyvistään, ja oli
suoranainen onnen kauppa, että hän näki teidät jälleen teidän
ajaessanne Clarence-portin kautta. Hän sai onneksi minut käsiin
puhelimessa, muuten..."
Audrey värisi.
"Sanoiko hän teille mitään tärkeätä?" kysyi Dick.
Audrey pudisti päätään.
"Ei, hän teki vain joukon epämieluisia lupauksia, joita hän
toivottavasti ei tule täyttämään. Dick, minä menen takaisin
kananpoikieni luo."
Shannon nauroi lempeästi.
"Vihaisinkaan teidän kanoistanne ei kykenisi nyt teitä suojelemaan,
rakas ystävä", sanoi hän. "Syystä tai toisesta Malpas pitää
välttämättömänä saada teidät pois tieltä. Miksi hän ei ampunut teitä
ilman mitään valmisteluja, sitä minä en vain jaksa käsittää."
Heti hän kuitenkin koetti rauhoittaa Audreyta.
"Muuten teitä on seurattu koko aika, vaikka sen ovatkin tehneet muut
miehet kuin tuo onneton Malpas. Kaksi uutteraa etsivää on pitänyt
silmällä teidän menojanne ja tulojanne. Lapsenhoitaja puistossa
pelästytti teitä, kertoivat he minulle."
Audrey oli kyllin inhimillinen punastuakseen.
"En huomannut kenenkään seuraavan minua", tunnusti hän.
"Koska ette odottanut näkevänne juuri niitä miehiä. Te pelkäsitte
näkevänne ilettävän, pitkänenäisen, vanhan miehen."
Dick saattoi Audreyn turvallisesti takaisin hänen hotelliinsa ja jatkoi
matkaansa Haymarketille. Siellä hän tapasi toisen kerran mr Brownin.
Tämä seisoi täsmälleen samassa paikassa kuin sinäkin iltana, jolloin
Dick oli vienyt hänet sisään asuntoonsa.
"Olen saanut teistä vakinaisen vieraan, ystäväni", sanoi Shannon.
"Kuinka kauan olette ollut odottamassa?"
"Neljä minuuttia, mahdollisesti viisi", sanoi toinen suopeasti
hymyillen.
"Saisinko ehdottaa, että koputtaisitte oveani, jos tahdotte tavata
minua? Palveluksessani on miehiä, jotka päästävät teidät sisään.
Luultavasti te todella tahdotte tavata juuri minua."
"En erikoisesti", sanoi toinen yllättävästi. "Saitteko hänet kiinni?"
Dick pyörähti ympäri.
"Kiinni kenet?"
"Malpasin. Kuulin, että olitte ajamassa häntä takaa tänä iltana."
"Te kuulette koko joukon enemmän, kuin mitä tavallisen miehen pitäisi
kuulla", sanoi Dick.
Mr Brown nauraa hykersi.
"Mikään ei suututa poliisia enemmän kuin saada kuulla tietoja, joiden
se kuvittelee olevan omia yksityisiä salaisuuksiaan. Kun muistatte,
että teidän ammuntanne on saattanut Regents Parkin rauhalliset
asukkaat hurjan pelon valtaan, niin voitte tuskin sanoa, ettei teidän
epäonnistuneesta yrityksestänne sen paholaismiehen kiinnisaamiseksi ole
tehty riittävää reklaamia."
"Paholaismiehen? Tunnetteko Malpasin?"
"Huomattavan hyvin", sanoi toinen heti. "Harvat ihmiset tuntevat hänet
paremmin."
"Ja luultavasti tunsitte myöskin mr Lacy Marshalt-vainajan?"
"Vielä läheisemmin kuin Malpasin", sanoi Brown. "Olin todellakin hänen
kanssaan parempi tuttava kuin mr Laker-vainajan kanssa."
"Tulkaa asuntooni", sanoi Dick.
Hän ei ollut varma, että mies seurasi mukana, sillä tämä käveli niin
äänettömästi vahingoittuneesta jalastaan huolimatta, ennenkuin hän
katsahtaessaan taakseen näki hänet aivan kintereillään.
"Laker on nimi, jonka olette maininnut aikaisemmin: kuka hän on?"
"Hän oli juomari, varas ja varkaiden kouluttaja. Hän ei tuntenut
Malpasia niin hyvin, ettei olisi tehnyt erehdystä. Malpasin suhteen ei
tarvitse tehdä kuin yksi erehdys, ja Laker erehtyi menemään mestarinsa
luo päihdyksissä ollessaan - ja sinä yönä Laker kuoli!"
"Kuoli? Onko hän siis kuollut?"
Mr Brown nyökkäsi.
"Hänen ruumiinsa nostettiin joesta jokin aika sitten. Luulin, että
asettaisitte asiat toistensa yhteyteen."
Dick hypähti ylös tuolilta, jolla oli istunut.
"Tarkoitatteko sitä miestä, joka oli nuijittu hengiltä ja heitetty
jokeen Embankmentilta?"
Brown nyökkäsi.
"Se oli hillitön Laker", sanoi hän, "ja hän oli, luulen minä, saanut
surmansa Malpasin tai jonkun hänen palkkalaisensa kädestä. Tällä
hetkellä minulla ei ole mitään tarkkaa tietoa, oliko Malpasilla tässä
tapauksessa mitään palkattua apulaista, joten luulen, ettette erehdy,
jos merkitsette Lakerin Malpasin omien kätten työksi."
Dick katsoi häneen äänettömänä.
"Te kysytte itseltänne, onko mahdollista, että voisi olla olemassa
sellainen 'piru ihmishahmossa', joka murhaamalla raivaisi itselleen
tien kaikista vaikeuksista. Miksikä ei? Kun tekee yhden murhan eikä
saa mitään syytä katumukseen, niin kaikki muut eivät ole ainoastaan
yksinkertaisia, vaan myöskin luonnollisia seurauksia. Olen tuntenut
useita murhaajia..."
"Tuntenutko?" kysyi Dick epäillen.
Toinen nyökkäsi.
"Niin juuri. Olin rangaistusvankina monia vuosia. Se on ehkä teistä
yllättävää, mutta se on yhtä kaikki totta. Nimeni on Torrington.
Olin saanut elinkautisen tuomion, mutta minut armahdettiin, kun
olin pelastanut kahden lapsen — Kapkaupungin ylikomissaarin lasten
— hengen. Siitä syystä minulle on myönnetty passi väärällä nimellä.
Kuulun itse asiassa" — hymynhäive viivähti hetken hänen kasvoillaan —
"etuoikeutettuihin luokkiin! Mielenkiintoni kohdistuu Malpasiin; paljon
enemmän se kohdistui mr Marshalt-vainajaan, mutta hän on nyt jo poissa
päiväjärjestyksestä. Rikolliset herättävät minussa mielenkiintoa,
aivankuin kiskoilta suistunut juna herättää mielenkiintoa jossakussa
toisessa."
"Ettekö pitänyt mr Marshaltista?" kysyi Dick silmäten häntä terävästi.
Brown hymyili.
"Minä en" — pitkä pysähdys — "pitänyt hänestä. Se on totta. De _mortuis
nihil nisi bonum_ on järjetön ohje. Miksi ei saisi puhua pahaa
kuolleesta? Sillä vaikka he kuolevat, niin heidän tekonsa jatkavat yhä
kiertokulkuaan kohtalon lammikon pinnalla. Teidän on oltava varovainen,
kapteeni Shannon." Hänen terävät, kirkkaat silmänsä näyttivät tahtovan
katsoa salapoliisin lävitse.
"Varovainen mihin nähden?"
"Malpasiin. Yksi murha enemmän tai vähemmän on hänestä samantekevää, ja
hänellä on erikoinen syy päästä teihin käsiksi. Muistakaa, että hän on
nero, jolla on surkuteltava taipumus teatraaliseen." Hänen katseensa ei
siirtynyt pois Dickin kasvoista. "Teidän sijassanne minä en jättäisi
häntä rauhaan."
Shannon nauroi ärtyneisyydestään huolimatta.
"Kaunis neuvo poliisivirkailijalle", sanoi hän.
"Se on hyvä neuvo", sanoi toinen, mutta ei jatkanut enää samaa aihetta.
"Missä luulette Marshaltin ruumiin olevan?" kysyi hän sitten.
Dick pudisti päätään.
"Se on jossakin paikassa samassa talossa. Mutta minä en oikeastaan
tiedä, miksi minun pitäisi ilmoittaa teille teoriani."
"Minä en usko sen olevan ensinkään koko talossa", sanoi Brown. "Minulla
on päähänpisto — mutta olen sanonut jo liian paljon. Ja nyt te lähdette
minun mukanani hotelliin ottamaan pari ryyppyä, kapteeni."
Shannon kieltäytyi hymyillen kutsusta.
"Tulette kai kumminkin saattamaan minua?" sanoi toinen arasti
hymyillen. "Olen heikko mies ja tarvitsen poliisin suojelusta."
Dick lähetti hänet alas kadulle, millä välin hän puhelimitse
tiedusteli, oliko Malpasista saatu mitään selvää. Kun hän tuli kadulle,
tapasi hän Brownin tämän tavanmukaisesta paikasta, missä hän katseli
eri suunnille pitkin Haymarketia.
"Odotatteko jotakuta?"
"Kyllä", sanoi toinen, mutta ei vaivautunut selittämään, ketä.
Matkalla hotelliin Dick pani merkille sen omituisen seikan, että mr
Torrington toisinaan ontui vähemmän huomattavasti kuin muulloin. Tuntui
melkein siltä, kuin hän olisi silloin tällöin unohtanut vetää jalkaansa
jäljessään. Shannon huomautti siitä heidän alkaessaan päästä matkansa
perille.
"Luulen sen suureksi osaksi johtuvan tottumuksesta", sanoi Torrington
hämilleen joutumatta. "Olen niin tottunut vetämään jalkaani perässäni,
että se on melkein tullut toiseksi luonnokseni."
Hän katseli samalla niin tutkivasti ympärilleen, että Dick kysyi:
"Odotatteko yhä vielä jotakuta?"
Torrington nyökkäsi.
"Etsin varjoa", sanoi hän; "hän ei ole tullut vielä kertaakaan näkyviin
koko päivänä".
Shannon hymyili.
"Ette kai pidä varjostettuna olemisesta. Olitte sukkela saadessanne
hänet selville."
Torrington tuijotti häneen.
"Tarkoitatteko sitä poliisia, joka on ollut minua seuraamassa? Se on
tuo mies tuolla nurkalla: hänet minä kyllä tunnen. Ei, puhuin siitä
miehestä, joka on kulkenut teidän jäljillänne."
"Minunko?" kysyi Shannon, ja Torringtonin kulmakarvat kohosivat
hämmästyksestä.
"Ettekö tietänytkään sitä?" kysyi hän viattomasti. "Hyvänen aika — ja
minä kun luulin, että te tiedätte kaikki!"