Martin Elton tulee kotiin.
Dora Elton kuuli miehensä pistävän avaimen lukkoon ja karkaisi itsensä
ottamaan vastaan tulossa olevan järkytyksen. Hän värisi, vaikka oli
vielä puettu nahkakappaansa ja huoneen lämpömäärä oli keskinkertaista
korkeampi. Hänen hermojännityksensä saattoi kaikki äänet kuulumaan
tavallista tarkemmin, ja hän kuuli Martinin pistävän kävelykeppinsä
hallin nurkkaan, kuuli hänen askeltensa kahinan matolla ja odotti.
Kerran hän oli lukenut miehestä (tai oliko se tyttö?), joka oli tehnyt
kaiken erään hypnotisoijan tahdon mukaan totellen tätä sokeasti. Ja
sitten, eräänä päivänä, uhri tunsi ilahduttavaa vapauden ja helpotuksen
tunnetta ja tiesi siitä, että hänen käskijänsä oli kuollut.
Ja Lacy Marshalt oli kuollut. Vaikka Dora ei olisi seisonutkaan
väkijoukon ulommaisessa reunassa ja kuullut väkijoukkoon levinnyttä
uutista, olisi hän tietänyt sen häntä vallinneen eräänlaisen riivauksen
äkillisestä poistumisesta. Ja hänestä tuntui nyt kuin murhaajasta
kuolemantuomionsa täytäntöönpanoaamuna.
Ovenripa kääntyi, ja Martin Elton astui sisään. Hänet nähtyään Dora
painoi kätensä suutaan vastaan tukahduttaakseen huudahduksen. Martinin
kasvot ja kädet olivat likaiset, hänen pukunsa repeytynyt ja tomun
peittämä; toisesta housunlahkeesta riippui kangassuikale paljastaen
loukkautuneen polven. Hänen kasvonsa näyttivät vanhentuneilta, ja hänen
verettömät huulensa nytkähtelivät suonenvedontapaisesti.
Hetkisen hän seisoi ovessa katsoen Doraan. Hänen katseessaan ei ollut
vihaa eikä moitetta.
"Halloo!" sanoi hän, sulki oven ja tuli lähemmäksi. "Poliisi tuli siis
sittenkin?"
"Poliisiko?"
"Sinähän lähetit poliisin tänne etsimään rahoja. Tapasin Gavonin: hän
näytti taipuvaiselta toimittamaan kotietsinnän. Et kai ole unohtanut
sitä, vai mitä?"
Dora oli todellakin unohtanut. Niin paljon oli tapahtunut siitä lähtien.
"Käännytin heidät takaisin. Gavon uskoo minun saaneen hysteerisen
kohtauksen."
Martin lämmitti likaisia käsiään tulen edessä.
"Niin minäkin luulen."
Katsahdettuaan mahdottomassa kunnossa olevaan pukuunsa hän hymyili.
"Otan kylvyn, vaihdan pukua ja vapautan itseni näistä vaatteista —
kiipeäminen olikin koko lailla työlästä työtä."
Äkkiä Dora tuli hänen luokseen ja pisti kätensä hänen takkinsa taskuun.
Martin ei vastustellut millään tavalla, ja kun käsi tuli takaisin
mukanaan isokokoinen brovninki, näytti sen näkeminen paremminkin
huvittavan kuin kiusaavan häntä.
Kädet vavisten ja nähden epäselvästi kyynelten läpi Dora tarkasteli
sitä. Perä oli tyhjä, makasiini, jonka olisi pitänyt se täyttää, oli
poissa. Haisteltuaan aseen piippua hän veti kasvonsa tuskan irveeseen.
Aseella oli ammuttu, ja aivan äsken, sillä se haisi vielä ruudilta.
"Niin, ole hyvä, vaihda vaatteita", sanoi Dora. "Näkikö sinua kukaan?"
kysyi hän sitten.
Martin veti huulensa yhteen miettiväisenä.
"En tiedä — minut on voitu nähdä. Mitä sinä aiot tehdä?"
"Sinun olisi paras vaihtaa pukua; jos tarvitset jotakin, voit kutsua
minua."
Kun Martin oli poistunut huoneesta, tarkasteli Dora jälleen pistolia.
Siinä ei ollut mitään, joka olisi erottanut sen tuhansista muista
taskuaseista, paitsi piippuun leimattu numero, mutta siitä ei
poliisille olisi mitään apua. Bunny oli ostanut sen Belgiasta, missä
ostoista ei pidetä niin huolellista luetteloa. Dora pisti aseen
käsilaukkuunsa, meni Martinin huoneen ovelle ja koputti.
"Menen ulos neljännestunniksi", sanoi hän. "Hyvä on", kuului
vaimennettu vastaus. Dora tunsi erään pengerkadun Regent Canalin,
varrella ja ajoi sinne vuokra-autolla. Maksettuaan ja lähetettyään
pois auton hän meni keskelle siltaa ja pudotti pistolin kanavaan
kuullen selvästi, kun se puhkaisi ohuen jään. Sitten hän jatkoi
matkaansa kanavan toiselle rannalle, jossa pian tapasi toisen auton.
Martin istui aamunutussaan salongissa takkavalkean edessä maistellen
höyryävää kahvia, kun Dora tuli sisään. Martin arvasi, missä hän oli
ollut. "Pelkään saaneeni sinut käyttäytymään jokseenkin järjettömästi
— niiden rahojen takia", sanoi Martin katsoen Doraa kahvikupin reunan
yli. "Ajattelin asiaa lähemmin. Kun Stanford tuli, panin hänet viemään
tavaran takaisin. Gavon tuli meidän ollessamme ulkona — Lucy kertoi
siitä minulle. Etkö tietänyt sitä?"
"Hän kertoi minullekin jotakin", sanoi Dora välinpitämättömästi.
"Kuulin, mutta en kiinnittänyt siihen huomiota. Mitä olet tehnyt
vaatteillesi?"
"Ne ovat uunissa", sanoi Martin lyhyesti.
Hän oli äskettäin laitattanut taloon keskuslämmityslaitteet, ja niihin
kuului siis uuni.
"Menen vuoteeseen", sanoi Dora tullen Martinin luo saadakseen suudelman.
Martin kuuli hänen huoneensa oven sulkeutuvan ja katseli ajatuksissaan
naarmuisia käsiään.
"Naiset ovat omituisia", sanoi hän.
Hän ei mennyt vuoteeseen. Hänen pukunsa oli levällään hänen huoneessaan
valmiina pikaista pukeutumista varten, joka seuraisi odotettavissa
olevaa noutamista. Koko yön hän istui tulen ääressä, ajatellen,
kummastellen — mutta katumatta mitään. Aamun harmaa valo löysi
hänet samasta paikasta, leuka rintaa vastaan nukkumassa sammuneen
takkavalkean ääressä.
Kello seitsemän uninen palvelijatar herätti hänet.
"Alhaalla on eräs herrasmies, joka tahtoo tavata teitä, sir — kapteeni
Shannon."
Martin nousi väristen seisomaan.
"Pyytäkää hänet sisään", sanoi hän, ja Dick Shannon tuli melkein heti
huoneeseen.
"Huomenta, Elton. Onko tämä teidän?"
Hänellä oli kädessään ohut, kultainen savukekotelo. Martin katsoi sitä.
"Kyllä, se on minun", hän sanoi.
Dick Shannon pisti kotelon taskuunsa.
"Tahdotteko selittää, mistä johtuu, että se löydettiin eilenillalla
läheltä sitä paikkaa, missä Lacy Marshalt murhattiin?" kysyi hän.
"Todellako?" sanoi Elton hyvin kohteliaasti. "Mihin aikaan murha
tehtiin?"
"Kello kahdeksan."
Martin nyökkäsi.
"Kello kahdeksan" — hän puhui harkiten sanojaan — "minä olin Vine
Streetin poliisiasemalla selittämässä tarkastaja Gavonille, että minun
vaimolleni sattuu toisinaan mielipuolisuuden kohtauksia. Muuten en
siihen saakka, kunnes te juuri minulle kerroitte, tietänyt, että Lacy
Marshalt on kuollut."
Dick tuijotti häneen.
"Olitteko Vine Streetin poliisiasemalla? Se seikka voidaan helposti
todeta."
"Olisin luullut, että se olisi todettu jo ennen tänne tuloanne", sanoi
Martin vakavasti.
Molemmat miehet kääntyivät katsomaan ovelle, kun se aukeni, ja Dora
astui sisään. Kuopallaan olevat silmät ja kalpeat kasvot puhuivat
unettomasta yöstä. Hän siirsi silmänsä Shannonista mieheensä.
"Mitä on tapahtunut?" kysyi hän matalalla äänellä.
"Shannon kertoi juuri minulle, että Lacy Marshalt on kuollut", sanoi
Martin levollisesti. "Se oli minulle uutinen. Tiesitkö sinä?"
Dora nyökkäsi.
"Kyllä, minä tiesin. Miksi kapteeni Shannon on tullut tänne?"
Martin hymyili.
"Luulen melkein, että hän epäilee minua."
"Sinua!" Dora katsahti Shannoniin. "Mieheni ei poistunut kotoa eilen
illalla..."
Martinin matala nauru ilmaisi pelkkää huvia.
"Rakkaani, teet kapteeni Shannonin epäluuloiseksi. Tietysti minä
poistuin kotoa. Olen juuri kertonut hänelle, että menin Vine Streetille
ja olin siinä julkisessa laitoksessa samaan aikaan, kuin murha tehtiin.
Jollakin salaperäisellä tavalla minun savukekoteloni on keinotellut
itsensä Malpasin talon katolle."
"En sanonut, että se oli siellä", keskeytti Dick terävästi, ja
hetkiseksi Martin Elton joutui sanattomaksi.
"Sen on täytynyt olla kaukovaikutusta — olen ajatusten lukija. Se oli
jollakin katolla, joka tapauksessa..."
"En sanonut sitäkään", sanoi Dick Shannon rauhallisesti.
"Sitten minun on täytynyt nähdä siitä unta."
"Kuulkaahan, Elton, kehoitan teitä olemaan minulle niin avomielinen,
kuin teidän oma turvallisuutenne sallii", sanoi Dick. "En voi
kuvitella, että väittäisitte olleenne Vine Streetillä kello kahdeksan,
jollei siihen olisi mitään tärkeätä syytä. Kuinka tämä savukekotelo
joutui n:on 551 katolle Portman Squaren varrella?"
"Minä — minä jätin sen sinne." Se oli Dora. "Lainasin sen, kapteeni
Shannon, muutamia päiviä sitten — olin, nähkääs, Lacy Marshaltin ystävä
ja olin — olin toisinaan hänen vieraanaan."
Dick pudisti päätään.
"Se ei löytynyt Lacy Marshaltin talosta. Se oli Malpasin talon katolla."
Hänen tutkivat silmänsä etsivät Eltonin silmiä.
"Minä pudotin sen sinne", sanoi Bunny Elton tyynesti, "aikaisemmin
illalla. Tarkoituksenani oli tunkeutua Marshaltin taloon ja selvittää
muuan pieni lasku hänen kanssaan. Mutta Marshaltin talon katolle ei ole
mitään tikapuita, kun taas viereisen talon katolle pääsi jokseenkin
helposti. Vaikeus alkoi vasta silloin, kun koetin löytää tien Lacyn
linnaan. Se oli paljon vaikeampaa eilen illalla, koska huomasin, että
katolle oli sijoitettu muuan mies — salapoliisi, luulen minä."
"Kuinka pääsitte jälleen alas?" kysyi Dick.
"Se kävi aivan yllättävällä tavalla. Joku oli suorastaan kohtalon
sallimuksesta pitänyt huolen köydestä, joka oli sidottu kiinni
savutorveen ja varustettu solmuilla jokaisen jalan päässä — sitä pitkin
oli suorastaan yhtä helppo päästä alas kuin tikapuita käyttämällä."
Shannon mietti hetkisen.
"Pukeutukaa", sanoi hän sitten. "Menemme Vine Streetille tarkistamaan
teidän kertomuksenne."
Hän oli aivan varma siitä, että Martinin koko kertomus oli perätön,
mutta heidän ehdittyään poliisiasemalle hän sai kokea ensimmäisen
yllätyksen sinä päivänä. Martinin kertomus ei ainoastaan osoittautunut
oikeaksi, vaan pöytäkirjassa, johon kaikki käynnit oli merkitty
aikajärjestyksessä, oli merkintä: "M. Elton kävi perätöntä syytöstä
koskevassa asiassa", ja sen kohdalla: "Kello kahdeksan." Se oli aivan
hämmentävää.
"Ehkä te nyt", sanoi Martin nauttien Dickin tappiosta, "tahdotte kysyä
yötarkastajalta, kuinka minä olin puettu".
"Ette näyttänyt olevan pukeutunut ensinkään", sanoi poliisi virkailija.
"Itse asiassa minä luulin teidän tulleen naamiaisista. Hän oli
repaleissa tänne tullessaan. Olitteko ollut jossakin töykeässä talossa,
Elton?"
Martin hymyili rauhallisesti.
"Töykeän talon _päällä_ olisi täsmällisempää", sanoi hän ja kysyi
Dickiltä: "Oletteko tyydytetty?"
Alibi oli kiistämätön. Dick katsoi hämmennyksissään poliisiaseman
kelloa.
"Käykö tuo kello oikein?"
"Kyllä se nyt käy", sanoi tarkastaja.
"Mitä tarkoitatte?" kysyi Dick nopeasti.
"Kello seisahtui eilen illalla; luulen sen aiheutuneen pakkasesta,
sillä sitä ei tarvinnut vetää, kun panimme sen jälleen käymään. Totta
puhuen se seisahtui jokseenkin samaan aikaan, kuin te olitte täällä,
Elton. Teidän lähdettyänne konstaapeli kiinnitti minun huomioni siihen."
"Ikävä asia", mutisi Bunny.
Hän seurasi Dick Shannonin mukana takaisin, eivätkä he puhuneet
sanaakaan, ennenkuin kääntyivät Curzon Streetille.
"Se järjetön kello pelastaa todennäköisesti teidän kaulanne, ystävä
hyvä", sanoi Shannon. "Minulla on valtakirja kotitarkastuksen
suorittamista varten teidän luonanne, ja aion nyt panna sen toimeen."
"Jos löydätte jotakin, josta teille on pienintäkin hyötyä", vastasi
Martin, "niin olen oleva ensimmäisenä teitä onnittelemassa".