Sanoma Malpasilta.
Audrey odotti häntä Palace-hotellin keskusteluhuoneessa, ja kaikki
jäljet hänen kärsimistään vaikeuksista olivat kadonneet.
"Toivon, etten ole estänyt teitä menemästä vuoteeseen", sanoi Dick
anteeksipyytäen.
Tullessaan hän oli koko ajan mitä innokkaimmin toivonut, että asian
laita olisi juuri niin.
Audrey ei oikein mielellään tahtonut palata illan epämieluisiin
kokemuksiin, mutta Dick oli luja siinä asiassa.
"Ei, en aio aiheuttaa enää enempää selkkausta", vakuutti tämä.
Audrey pani äänettömänä merkille sanan "enempää", mutta ei viisaasti
vaatinut häneltä mitään selitystä.
"Marshalt on yksityiselämäänsä nähden hyvin huonossa maineessa, ja
jos minä olisin tietänyt, että aikomuksenne oli tavata hänet, olisin
estänyt teidät siitä."
"Luulin hänen olevan naimisissa", sanoi Audrey surullisesti, ja Dick
pudisti päätään.
"Ei, se on hänen kuuluisa 'turvallisuus ensin keksintönsä’. Se estää
hänen naisystäviään kohottamasta toiveitaan liian korkealle. Hän on
suoranainen roisto rikkaudestaan huolimatta, ja minä antaisin mitä
tahansa saadakseni kohdella häntä samalla tavalla! Audrey, te ette saa
enää mennä Portman Squarelle."
"Audrey? Muuten se on minusta samantekevää, vaikka minusta tuntuukin,
että minun pitäisi jo olla päässyt lapsen kengistä. Hollowayssa
minua sanottiin '83:ksi', tai, jos tahdottiin olla tavallista
ystävällisempiä, pelkäksi 'Bedfordiksi' — mutta luulen kuitenkin, että
annan mieluummin sellaisten ihmisten sanoa itseäni Audreyksi, joista ei
tarvitse pelätä, että he tarttuvat käteeni ja tulevat tunteellisiksi."
Dick yritti olla ankarasti loukkaantunut, mutta se ei onnistunut.
"Te olette harvinainen. Tulen sanomaan teitä Audreyksi, ja jos joskus
tulen tunteelliseksi, niin sanokaa ainoastaan: 'asiaan', ja minä olen
kiltti. Ja te ette mene enää Portman Squarelle."
Audrey katsahti häneen nopeasti.
"Tarkoitatteko mr Malpasia?"
Dick nyökkäsi.
"En tiedä, kuinka monta hänen satasistaan olette käyttänyt..."
"Kuusikymmentä puntaa", sanoi Audrey.
"Annan ne teille, ja te voitte lähettää hänelle takaisin hänen rahansa."
Dick tunsi Audreyn vastustavan hänen ehdotustaan, ennenkuin tämä sanoi
mitään.
"En voi tehdä sitä, kapteeni Shannon", sanoi Audrey nopeasti. "Minun
täytyy järjestää itse asiani. Kun tapaan hänet lauantaina, pyydän häntä
määrittelemään palkan, jonka hän on aikonut maksaa minulle, ja ilmoitan
hänelle suoraan, kuinka paljon olen menettänyt ja että tahdon palauttaa
liiat rahat hänelle. Kun se keskustelu on suoritettu..."
"Ja parasta olisi, ettei se kestäisi kauan, prinsessa", sanoi Dick
synkästi, "sillä muussa tapauksessa minä astun hänen siivottomaan
salonkiinsa..."
"Miksi sanotte minua prinsessaksi?" kysyi Audrey rypistäen hiukan
otsaansa, ja Dick punastui.
"En tiedä... Tahi, tiedän kyllä! Muutan tapani ja kerron teille
totuuden! Minun ajatuksissani te olette — repaleprinsessa. On
olemassa eräs vanha saksalainen tarina, tai ehkä se on kiinalainen,
prinsessasta, joka oli niin kaunis, että säädettiin laki, jonka mukaan
hänen oli pukeuduttava repaleihin, jotteivät kaikki olisi rakastuneet
häneen ja siten saattaneet vaaraan kotinsa rauhaa ja onnellisuutta, ja
ensikerran kun näin teidät, niin muistin tämän tarinan ja annoin teille
sen nimen."
"Ja se päättää teidän haastattelunne", sanoi Audrey vakavasti.
Hän ei ollut ensinkään loukkaantunut, vaikk'ei Dick sitä tietänyt.
Päästyään yksikseen huoneeseensa hän nauroi kauan ja lempeästi
tarinalle ja sen sisältämälle kohteliaisuudelle.
Hän valmistautui juuri menemään vuoteeseen, kun näki kirjeen, joka oli
jätetty hänen toalettipöydälleen. Hän tunsi heti huolimattoman käsialan
ja repäisi auki kirjekuoren.
"_Onnittelen teitä pakoonpääsynne johdosta_ (sanottiin siinä). _Teidän
olisi pitänyt käyttää veistä_".
Hän joutui ymmälleen. Kuinka tiesi Malpas, mitä oli tapahtunut Lacyn
kaikkein pyhimmän suljettujen ovien takana?
Audrey ei ollut jättänyt Dick Shannonia mihinkään epävarmuuteen
todelliseen mielialaansa nähden, ennenkuin tämä jätti jäähyväiset,
sillä hän oli huono näyttelijä. Tultuaan kävellen kotiin Dick saapui
asuntonsa ovelle hiukan kello yhdentoista jälkeen, jolloin teatterit
olivat tyhjenemässä ja kadut täynnä yleisöä kiidättäviä autoja, ja
ollessaan juuri menossa sisään hän huomasi, että jalkakäytävän reunalla
seisoi mies, jonka oli tavannut aikaisemmin samana iltana. Hän astui
takaisin liikkumattoman seisoskelijan luo.
"Oletteko yhä vielä eksyksissä, mr Brown?" kysyi hän hyväntuulisesti.
"En ole", kuului rauhallinen vastaus. "Sen jälkeen kuin olin eronnut
teistä, johtui mieleeni, että keskustelisin mielelläni hiukan teidän
kanssanne."
Dick arveli hetkisen ja sanoi sitten: "Tulkaa sisään", minkä jälkeen
hän opasti vieraansa toimistoonsa. "No, mr Brown?" sanoi hän lykäten
esiin tuolin, johon hänen vieraansa istuutui tyytyväisyydestä
huokaisten.
"Seisoskeleminen ja käveleminen on minulle hiukan vaivalloista", sanoi
hän. "Kiitän teitä, kapteeni Shannon. Mitä tiedätte Malpasista?"
Kysymyksen suorasukaisuus hytkähdytti salapoliisia.
"Luultavasti vähemmän kuin te", sanoi hän viimein.
"Minä en tiedä mitään", kuului taipumaton vastaus, "paitsi että hän on
herrasmies, joka pysyttelee hyvin paljon omassa seurassaan, ei sekaannu
naapuriensa asioihin eikä pyydä heitä sekaantumaan hänen asioihinsa."
Sisältyikö hänen äänensä sävyyn jonkinlainen haaste? Dick huomasi
olevan vaikeata vastata tähän kysymykseen.
"Ainoa asia, jonka tiedämme hänestä, on se, että hänen luonaan käy
omituisia vieraita."
"Kenenkäpä luona niitä ei kävisi?" kuului vastaus. "Mutta tiedetäänkö
mitään hänen vahingokseen?"
"Ei kerrassaan mitään", sanoi Dick rehellisesti, "paitsi että me
luonnostamme epäilemme vanhahkoja henkilöitä, jotka asuvat yksin.
On aina olemassa mahdollisuus, että meidän on jonakin päivänä
tunkeuduttava sisään ja löydettävä hänen surulliset jäännöksensä. Mistä
syystä te luulette, että minä tiedän hänestä yhtään mitään?"
"Sen vuoksi, että te olitte pitämässä silmällä hänen taloaan, ennenkuin
se nuori nainen tuli ulos Marshaltin talosta ja veti syrjään teidän
huomionne", kuului levollinen vastaus.
Dick katsoi tiukasti häneen.
"Te kerroitte minulle tulleenne juuri aukiolle ja kääntyneenne heti
takaisin?" hän sanoi.
"Toisinaan täytyy muunnella kertomustaan", kuului kylmä vastaus.
"Teidänkään toimessanne ei ole mahdollista esiintyä aina vilpittömänä.
Totuus on, että minä olin pitämässä silmällä silmälläpitäjää ja
ihmettelemässä, mitä teillä oli Malpasia vastaan."
"Ette kai ainakaan pitänyt minua silmällä talon sisäpuolelta käsin?"
kysyi Dick kuivasti, ja mies nauroi hillitysti.
"Se olisi varmasti ollut paras tarkastuspaikka", vastasi hän vältellen.
"Olen ihmetellyt, sivumennen sanoen, mitä sille onnettomalle tytölle
tapahtui. Marshaltilla oli kevytmielisen miehen maine menneinä päivinä.
On syytä olettaa, ettei hän ole tehnyt täydellistä parannusta. Oletteko
koskaan nähnyt mitään tällaista?"
Hän hyppäsi suoraan asiasta toiseen ja pistäen sormensa liivintaskuunsa
otti esiin pienen, ruskean piikiven, johon oli kiinnitetty punainen
sinetti. Dick otti sen käteensä ja tarkasteli sitä uteliaasti.
"Mikä se on?" kysyi hän.
"Se on hiomaton timantti, ja punainen sinetti on meidän yhtymämme
merkki. Me merkitsemme kaikki kivemme tällä tavalla käyttäen
erikoislaatuista sinettilakkaa, jota ei tarvitse kuumentaa."
Dick katsoi timanttia ja antoi sen takaisin.
"Ei, en ole nähnyt mitään sellaista. Minkä vuoksi kysytte sitä?"
"Minä ihmettelin." Vanha mies silmäili häntä tarkasti. "Te olette
varma, ettei kukaan ole tuonut teille tällaista kiveä — poliisin
haltuun joutuu usein kaikenlaisia harvinaisuuksia."
"Ei, en ole nähnyt yhtään sellaista aikaisemmin. Oletteko kadottanut
jonkin kiven?"
Vanha mies kostutti kielellään huuliaan ja nyökkäsi.
"Kyllä, olen kadottanut erään kiven", sanoi hän hajamielisesti.
"Oletteko koskaan kuullut eräästä Laker-nimisestä miehestä? Näen,
ettette ole. Mielenkiintoinen henkilö. Olisin mielelläni suositellut
häntä teille. Pystyvä mies, mutta joi jokseenkin kovasti, mikä merkitsi
tietysti, ettei hän ollut ensinkään pätevä. Juomisesta ei ole hyötyä
kellekään, paitsi niille, jotka myyvät väkijuomia. Laker oli raittiina
nero; juopuneena hän oli kaikkein suurin hullu. Ettekö ole koskaan
nähnyt häntä?"
Kysymyksen esittivät paremminkin hänen silmänsä kuin äänensä.
"En, en tunne Lakeria", tunnusti Dick Shannon, "mikä merkitsee sitä,
että virallisesti hän on tuntematon".
"Oh!" Vanha mies näytti pettyneeltä ja nousi seisomaan yhtä äkkiä
kuin oli istuutunutkin. "Te ehkä alatte ajatella, että minä olen
itsekin jonkinlainen arvoitus", sanoi hän ja lisäsi sitten vilkkaaseen
tapaansa: "Tapahtuiko sille nuorelle naiselle jotakin?"
"Ei mitään, paitsi että hän sai kokea hyvin epämieluisia asioita."
Mr Brown näytti hampaansa hymyillen ilottomasti.
"Kuinka voisi joku tavata kunnianarvoisan Lacyn saamatta
epämiellyttäviä kokemuksia?" kysyi hän kuivasti.
"Tunnetteko hänet sitten?"
Brown nyökkäsi.
"Oikein hyvin?"
"Kukaan ei tunne ketään oikein hyvin", sanoi toinen. "Hyvää yötä,
kapteeni Shannon. Suokaa anteeksi, että olen häirinnyt teitä. Teillä
on osoitteeni, jos tahdotte tavata minua. Olkaa ystävällinen ja
soittakaa kuitenkin ensin, sillä minä vietän huomattavan osan ajastani
maaseudulla."
Dick meni ikkunan ääreen ja katseli kadulle, kunnes ontuva mies
katosi näkyvistä. Kuka hän oli? Mitä vihaa oli Marshaltin ja hänen
välillä? Dick melkein toivoi olevansa sikäli hyvissä väleissä
etelä-afrikkalaisen kanssa, että olisi voinut tyydyttää uteliaisuutensa.