Mr Malpas.
Dick Shannon asui Haymarketin varrella, missä hänellä oli huoneisto,
joka toimi samalla kertaa sekä kotina että toimistona, sillä
työhuoneessaan, josta oli hyvä näköala yhdelle Lontoon vilkkaimpia
katuja, hän suoritti suuremman määrän työtä, kuin työintoa
antamattomassa virkahuoneessaan Embankmentin varrella.
Steel, hänen apulaisensa, oli ristinyt hänen huoneistonsa "Uusimmaksi
Scotland Yardiksi", missä hänellä oli todella syytäkin, sillä siellä
pidettiin useimmiten ne neuvottelut, jotka saattoivat "Suuren Viiden"
neuvottelupöydän ääreen.
Jonkinlainen alakomitea oli siellä koolla sinä päivänä, jolloin Audrey
Bedford pääsi vapaaksi vankilasta. Kersantti Steel, jonka erikoisalana
olivat hienoston keskuudessa sattuvat tapahtumat — Scotland Yardin
ylpeytenä oli, että hän oli parhaiten puettu mies Lontoossa -, ja
entinen Bow Streetin nyt Marylebonen piirin tarkastaja Lane oli kolmas.
"Ettekö tavannut häntä?" kysyi tarkastaja.
Dick Shannon pudisti päätään.
"Kun minä vankilanjohtajan luo tultuani sain kuulla, että hänet oli jo
päästetty pois, niin silloin ei enää hyödyttänyt lähteä häntä etsimään.
Olen antanut kaikille asemille määräyksen, että niiden on heti, kun
hän ilmoittautuu — hän ei ole suorittanut koko rangaistustaan -,
ilmoitettava minulle."
Hän tukahdutti huokauksen.
"Tässä tapauksessa, jos missään, oikeus teki hairahduksen!" sanoi hän.
"Ja sittenkään minä en voi käsittää, minkä muun päätöksen valamiehistö
olisi voinut tehdä."
"Mutta jos hän oli syytön", sanoi Steel ymmällään ollen, "niin mikä oli
hänelle helpompaa kuin puhua, niinkuin asia oli? Ei ole syytöntä salata
syyllinen."
"Jättäkäämme tämä asia toistaiseksi", sanoi Dick ärtyisästi. "Mitä
kuuluu mr Malpasista?"
"Hän on arvoitus", sanoi Lane, "ja hänen talonsa vielä enemmän.
Mikäli olen voinut saada selville, on talo n:o 551 Portman Squaren
varrella ollut hänen hallussaan tammikuusta 1917 lähtien, ja hän on
asunut siinä suurimman osan aikaa. Kukaan ei ole nähnyt häntä. Viime
vuonna mr Lacy Marshalt, joka asuu viereisessä talossa, valitti
meille, että häntä häiritsevät öisin kuuluvat koputukset, mutta me
voimme ainoastaan neuvoa häntä antamaan haasteen. Hän maksaa laskunsa
säännöllisesti, ja kun hän tuli taloon (joka muuten sivumennen sanoen
on hänen omansa), kulutti hän korjaustöihin huomattavan rahasumman.
Eräs suuri italialainen liike Torinosta varusti talon sähkövalolla,
hälytyslaitteilla murtovarkaiden varalta ja erilaisilla muilla
vehkeillä, mutta mitään huonekaluja en huomannut sinne vietävän."
"Onko siellä mitään palvelijoita?"
"Ei yhtään, ja se on juuri omituisin seikka. Taloon ei tule mitään
ruokatavaroita, mikä merkitsee sitä, että hänen täytyy syödä ulkosalla
tai nähdä nälkää. Olen antanut pitää taloa silmällä sekä edestä että
takaa, mutta mieheni eivät ole nähneet häntä kertaakaan, vaikka ovatkin
huomanneet eräitä mielenkiintoisia asioita."
Dick Shannon siveli leukaansa.
"Ei ole rikos elää erakkona", sanoi hän, "mutta salaliittoon
pestaaminen on rikos. Tuokaa sisään se tyttö, Steel."
Steel meni ulos huoneesta ja palasi mukanaan vahvasti puuteroitu nuori
nainen, joka nyökkää tyynesti huoneessa oleville ja istuutui tuolille,
jonka Steel hänelle lykkäsi.
"Oletteko miss Neilsen, ammatiltanne tanssijatar, nyt ilman paikkaa?"
"Kyllä", kuului lakoninen vastaus.
"Pyydän teitä kertomaan meille käynnistänne Portman Squaren numerossa
551."
Tyttö ei ollut erikoisen innokas tai taipuvainen puhumaan.
"Jos olisin tietänyt puhuvani salapoliisin kanssa, kun olin niin
puhelias sinä iltana, en olisi sanonut niin paljoa", myönsi hän
vilpittömästi. "Teillä ei ole mitään oikeutta kuulustella minua..."
"Te suorastaan syytitte erästä vastuunalaisessa asemassa olevaa
herrasmiestä yrityksestä pestata teidät mukaan salaliittoon", sanoi
Dick. "Sellaisen syytöksen esittäminen on hyvin vakava asia."
"En sanonut, että kysymyksessä oli salaliitto", kielsi tyttö
kiireisesti. "Sanoin ainoastaan, että se vanha herrasmies, joka oli
minulle täysin tuntematon, kysyi minulta, tahtoisinko tehdä jotakin
mr Marshaltin talossa — viereisessä talossa. Hän pyysi minua menemään
sinne jonakin iltana ja järjestämään siellä melukohtauksen — huutamaan,
että mr Marshalt on roisto, iskemään rikki ikkunan ja antamaan pidättää
itseni."
"Eikö hän selittänyt teille syytä?"
Tyttö pudisti päätään.
"Ei. Joka tapauksessa se ei ollut minulle sopiva tehtävä. Olinkin kovin
iloinen, kun pääsin ulos sieltä." Häntä puistatti. "Oletteko kuulleet
rumista miehistä? Te ette tiedäkään, mitä rumuus on. Minua suorastaan
peloitti! Minun piti istua pöydän ääressä huoneen toisessa päässä hänen
istuessaan toisessa. Ja huone oli pimeä, lukuunottamatta pientä lamppua
siellä, missä hän istui. Talo on täynnä aaveita — juuri siltä minusta
tuntui. Ovet avautuvat itsestään, ja äänet puhuvat milloin mistäkin.
Kun olin päässyt jälleen kadulle, olisin voinut laskeutua polvilleni ja
rukoilla kiitosrukouksen."
"Jos olitte hänelle tuntematon, niin kuinka hän sitten tuli tietämään
teistä?" kysyi Dick ymmällään ja epäluuloisesti.
Tytön selitys oli loogillinen.
"Hän oli nähnyt nimeni eräässä teatterilehdessä ‒
paikanhakuilmoituksessa", sanoi hän.
Lane teki hänelle vielä useita kysymyksiä, mutta hänen kertomuksensa
osoittautui paikkansapitäväksi, minkä vuoksi hänet päästettiin menemään.
"Omituista", sanoi Dick Shannon miettiväisesti. "Tahtoisin nähdä tuon
mr Malpasin. Onko ollut muita valituksia!"
Lane epäröi.
"En sanoisi niitä valituksiksi. Tuloveron tarkastaja vaivasi meitä
hiukan sen johdosta, ettei hän ollut voinut saada tavata mr Malpasia.
Hänen tuloilmoituksensa oli veroviraston mielestä liian alhainen,
minkä vuoksi häntä kehoitettiin saapumaan tarkastajan puheille.
Ja tietysti hän ei tullut, vaan sensijaan lähetti luvan tarkastaa
hänen pankkitilinsä. Minä satuin kuulemaan siitä ja käytin hyväkseni
tilaisuutta olla mukana tarkastuksessa. Se oli yksinkertaisin tili,
jonka olen koskaan nähnyt: tuhatviisisataa puntaa vuodessa maksettu
sisään — käteisellä; tuhatviisisataa vuodessa otettu ulos. Ei mitään
liikeshekkejä. Ainoastaan veroja, tonttivuokra ja suurehkoja summia
hänen juokseviin menoihinsa."
"Onko hänellä käynyt vieraita?" kysyi Dick.
"Kyllä. Aioin juuri puhua niistä. Aika ajoin, ei koskaan pitemmän
ajan kuin kahden viikon kuluttua, hänen luonaan käy vieras, toisinaan
kaksi samana päivänä. Tavallisesti se tapahtuu lauantaina. Vieras ei
tule koskaan, ennenkuin on tullut pimeä, eikä viivy puolta tuntia
kauemmin. Mikäli olemme voineet saada selville, ei sama mies tule
koskaan kahta kertaa. Sen me saimme selville suorastaan sattumalta:
muuan miehistämme näki erään miehen menevän sisään ja tulevan ulos.
Seuraavana lauantaina, täsmälleen samaan aikaan, hän näki erään vieraan
saapuvan ja poistuvan jonkin ajan kuluttua. Tämä vieras, joka oli
neekeri, nähtiin jälleen muutamia viikkoja myöhemmin. Miehemme hieroi
hänen kanssaan tuttavuutta, mutta ei saanut hänestä irti mitään."
"Malpasia on pidettävä entistä tarkemmin silmällä", sanoi Dick,
ja tarkastaja merkitsi määräyksen kirjaansa. "Pidättäkää jollakin
tekosyyllä joku hänen vieraistaan ja tarkastakaa, mitä hänellä on
hallussaan. Ehkä käy silloin selville, ettei se vanha mies ole sen
vaarallisempi kuin almujen antaja — toiselta puolen taas ehkä jotakin
muutakin!"
Täten oli arvoituksellista mr Malpasia koskeva aihe melkein
tyhjennetty, ja he siirtyivät keskustelemaan eräästä sallimuksen
suomasta tulipalosta, joka oli pelastanut erään maksukyvyttömän
puusepän vararikosta.
Keskustelu olisi tuskin ollenkaan kääntynyt mr Malpasiin, jollei
olisi ollut sitä juttua, jonka edellämainittu tanssijatar oli
kertonut eräälle myötämieliselle ja viralliselle kuuntelijalle.
Dick Shannon ei voinut uneksiakaan, että tämä epäilyttävä henkilöt
tulisi sekaantumaan niihin tapahtumiin, jotka hänen silmissään olivat
kehittymässä huippukohtaansa, että se repaleprinsessa, jonka kuva ei
ollut yhdeksässä kuukaudessa häipynyt hänen mielestään, joutuisi ennen
pitkää tämän vanhan miehen näköpiiriin ja saisi huomata kohtalonsa ja
tulevaisuutensa joutuneen hänestä riippuviksi. Mr Malpas oli "kysymys",
mielenkiintoinen seikka, joka oli tutkittava ja selvitettävä. Pian
hän oli ilmestyvä näyttämölle ja saattava varjoon kaikki muut asiat
kapteeni Shannonin ajatuksissa.
* * * * *
Audrey Bedford oli tehnyt mielenkiintoisen keksinnön. Elämässä oli
eräs tärkeä asia, josta hän ei ollut koskaan kuullut. Se oli jokin
arvoituksellinen asia nimeltä "todistus", josta toisinaan käytettiin
hienompaa nimitystä "suositukset".
Ilman jompaakumpaa (ja ne olivat itse asiassa yksi ja sama asia)
oli mahdotonta saada minkäänlaista paikkaa. Oli tarkoituksellisesti
silmäileviä miehiä, jotka sanoivat: "Samantekevää, pikku neiti,
tulemme toimeen ilmankin"; toisia miehiä, jotka eivät katselleet
tarkoituksellisesti ja olivat ilmeisesti yllätettyjä, kun hän kertoi
heille, että oli juuri päässyt vankilasta, mutta jotka kuitenkin
karkaisivat luontonsa pestatakseen hänet palvelukseensa ja pyytääkseen
häntä kanssaan päivällisille; ja sitten oli vielä toisia (ja niistä hän
piti eniten), jotka sanoivat lyhyesti: "Meillä ei ole mitään paikkaa
teille."
Hänen vähäiset rahavaransa kutistuivat kokoon. Koitti joulupäivä,
jolloin hän heräsi käydäkseen hyvällä ruokahalulla käsiksi
aamiaiseensa, johon kuului vettä ja kuiva leivänpalanen, jonka hän oli
säästänyt edellisen päivän illallisesta. Ja se olisi ollut samalla
kertaa myöskin hänen päivällisensä ja illallisensa, jollei samana
iltana olisi eräällä pienellä kadulla Gray's Inn Roadin lähellä
sattunut tappelua kahden raivottaren välillä, joista toinen työnsi
pienen ja rasvaisen käärön hänen käteensä voidakseen pontevammin
käsitellä vastustajaansa. Samassa tuli poliisi, syntyi kauhea meteli,
tappelijat laahattiin Theobalds Roadin poliisiasemalle, ja Audrey vei
käärön mukanaan kotiin saaden kuninkaallisen illallisen paistetusta
kalasta ja perunoista. Se oli taivaallista!
Tiistai-aamuna hänen emäntänsä tuli ylös portaita, ja Audrey kuuli
naisen raskaiden askelteni äänen mielettömän pelon vallassa.
"Hyvää huomenta, miss. Tässä on kirje teille."
Audrey tuijotti häneen ymmällään. Kukaan ei tietänyt hänen
osoitettaan — hän ei ollut koskaan päässyt osoiteasteelle saakka
paikanhakuyrityksissään.
"Toivon siinä olevan hyviä uutisia", sanoi emäntä pahaa ennustavasti.
"En vaadi huoneistani suurta vuokraa, mutta tahdon saada sen
säännöllisesti. Meidän on kaikkien elettävä, ja minulta on kysytty
juuri tätä huonetta juuri tänä aamuna. Ei niin, että aikoisin ajaa
teidät ulos. Mieluummin tekisin teille vuoteen sohvalle", lisäsi hän.
Audrey ei kuunnellut. Hän käänteli kirjettä kädessään. Repäistyään sen
auki hän löysi siitä osoitteen ja pari lyijykynällä kirjoitettua riviä.
Hän luki ne ja joutui ymmälleen.
"Tulkaa kello 5 tänä iltana. Minulla on työtä teille."
Kirjeen lähettäjäksi oli merkitty "Malpas".
Hän veti otsansa ryppyyn. Kuka oli "Malpas", ja kuinka tämä oli saanut
selville hänen olinpaikkansa?