Totuus.
Eräänä hämäränä joulukuun aamuna aukeni Holloway-vankilan veräjä,
ja solakka tyttö ruskea samettitakki yllään tuli ulos ja katsomatta
oikealle tai vasemmalle kulki vapautettavia vankeja odottavien
ystävien ohitse jatkaen matkaansa Holloway Roadia pitkin Camden
Towniin päin. Kuljettuaan kadun poikki hän nousi raitiotievaunuun, ja
samalla hetkellä Dick Shannonin pitkä auto pyyhälsi ohitse tytön sitä
huomaamatta. Dick saapui kolme minuuttia liian myöhään tavoittaakseen
hänet.
Audreyllä oli tuloksena vuoden kestäneestä työstään jäljellä muutamia
shillingejä, ja astuttuaan alavaunusta raitiotien pääteasemalla hän
lähti kulkemaan pitkin Euston Roadia, kunnes saapui erääseen pieneen
ravintolaan.
Kasvot olivat käyneet hieman kalpeammiksi ja silmät vakavammiksi,
mutta se oli entinen Audrey, joka tilasi ison annoksen munuais- ja
munapöperöä. Yhdeksän kuukautta oli vankilan yksitoikkoinen elämä
kiusannut hänen sieluaan; seitsemänkymmentäkaksi tuntia viikossa
hän oli saanut seurustella maanalaisen maailman pohjasakan kanssa
vajoamatta alas sen tasalle tai tuntematta olevansa sitä suunnattomasti
korkeammalla. Oli ollut katkeria öitä, jolloin se synkkä petos, joka
häntä oli kohdannut, oli tuntunut hänestä suorastaan musertavalta, ja
hän oli sulkenut silmänsä ollakseen näkemättä hirveätä todellisuutta.
Oli ollut kiduttavia öitä, jolloin tietoisuus hänen perikadostaan oli
saattanut hänet mielipuolisuuden partaalle.
Hänestä ei kuitenkaan näyttänyt luonnottomalta, että Dora oli
käyttäytynyt sillä tavalla. Kaikki tuntui juuri sellaiselta, kuin Doran
oli voinut odottaa tekevänkin, kaikki oli sopusoinnussa sen kanssa,
mitä hän tiesi ja oli kuullut sisarestaan. Ainoastaan se ajatus, että
nämä hänen sisarensa ominaisuudet olivat samat, jotka olivat olleet
erikoisesti huomattavat hänen äidissään, saattoi hänet alakuloiseksi.
Huokaisten hän nousi pöydästä ja otettuaan laskunsa maksoi sen kassaan.
Minne hänen oli nyt mentävä? Doran luo, hän päätti. Hänen täytyi päästä
täysin varmaksi siitä, ettei hän ollut tuominnut sisartaan kokonaan
väärin. Mutta hän ei voinut mennä sinne päivällä, se ei olisi ollut
sopivaa. Hän kulutti lopun aamupäivästä etsien itselleen asuntoa
ja vuokrasi lopuksi erään ylimmässä kerroksessa olevan takahuoneen
Gray's Inn Roadin varrelta. Siellä hän lepäsi iltapäivän oikoen
tulevaisuutensa riekaleita. Hämärän tultua hän lähti matkalle Curzon
Streetille.
Palvelijatar, joka avasi hänelle oven, oli sama tyttö, joka oli ollut
siellä hänen ensikertaakin käydessään.
"Mitä tahdotte?" kysyi hän happamesti.
"Tahtoisin tavata mrs Eltonia", sanoi Audrey.
"Hän ei ole tavattavissa", sanoi tyttö ja yritti sulkea oven.
Mutta Audreyn ruumiillisessa työssä viettämät yhdeksän kuukautta olivat
antaneet tuloksia. Suuremmitta ponnistuksitta hän työnsi oven auki ja
astui sisään.
"Menkää ilmoittamaan rouvallenne, että minä olen täällä", sanoi hän.
Tyttö riensi ylös portaita, ja Audrey seurasi häntä vitkastelematta.
Tullessaan palvelijattaret perästä vierashuoneeseen hän kuuli sisarensa
sanoi van:
"Kuinka hän uskaltaa tulla tänne!"
Dora oli iltapuvussa. Hän näytti erittäin sievältä ja hänen kaunis
tukkansa loisti kuin kiilloitettu kulta. Hän tuijotti Audreyhin aivan
kuin aaveeseen, ja hänen silmänsä sinkosivat salamoita.
"Kuinka sinä uskallat tunkeutua tähän taloon?" kysyi hän.
"Lähetä pois palvelijattaresi", sanoi Audrey rauhallisesti. Ja kun
tyttö oli mennyt ja Audrey oli vakuuttautunut siitä, ettei hän
ollut jäänyt kuuntelemaan oven taakse, astui hän Doran luo kädet
selän takana. "Tulin tänne, jotta voisit kiittää minua", sanoi hän
yksinkertaisesti. "Olen tehnyt mielettömän, typerän teon, koska luulin,
että minun täytyi korvata äidille kaikki, mitä olin hänelle velkaa ja
mitä en ollut vielä maksanut."
"En ymmärrä, mistä sinä puhut", sanoi Dora punastuen.
"Teillä on sittenkin otsaa tulla tänne!"
Se oli keikarimainen Martin.
"Te yrititte sekoittaa meidät rikokseenne. Olette saattanut teidän —
mrs Eltonin maailman ivan esineeksi, ja sitten te mistään välittämättä
tulette kylmästi tähän taloon. Kirotun röyhkeätä!"
"Jos tarvitset rahaa, niin kirjoita", sanoi Dora sysäten oven auki.
"Jos vielä kerran tulet tänne lähetän hakemaan poliisia."
"Tee se nyt heti", sanoi Audrey kylmästi. "Olen niin hyvä tuttu
poliisien ja vangin vartijattarien kanssa, ettet voi minua niillä
peloittaa, rakas sisareni."
Dora sulki oven nopeasti.
"Jos tahdot tietää, niin me emme ole sisaria. Sinä et ole edes
englantilainen!" sanoi hän matalalla, myrkyllisellä äänellä. "Sinun
isäsi oli äidin toinen mies, amerikkalainen! Hän on aallonmurtajalla
Kapkaupungissa, missä hänet on tuomittu elinkautiseen pakkotyöhön!"
Audrey tarttui tuolin selkänojaan pysyäkseen pystyssä.
"Se ei ole totta", sanoi hän.
"Se on totta — se on totta!" sähisi Dora. "Äiti kertoi minulle, ja mr
Stanford tietää kaiken. Isäsi osti timantteja ja ampui sen miehen, joka
antoi hänet ilmi. Timanttien ostaminen on Etelä-Afrikassa sakoilla
sovittamaton rikos. Hän saattoi häpeään äitini, joka muutti nimensä ja
palasi Englantiin isäsi vangitsemisen jälkeisenä päivänä. Sinulla ei
ole edes oikeutta nimeen Bedford. Äiti vihasi isääsi siinä määrin, että
muutti kaiken!"
Audrey nyökkäsi.
"Ja luonnollisesti äiti hylkäsi hänet", sanoi hän puhuen itsekseen.
"Hän ei jäänyt hänen läheisyyteensä antaakseen hänelle sitä lohdutusta
ja myötätuntoa, jota vaimon olisi annettava huonoimmallekin miehelle.
Hän vain jätti hänet — selvä! Kuinka hänen tapaistaan!"
Hänen äänessään ei ollut jälkeäkään ilkeydestä tai katkeruudesta.
Audreylla oli kyky nähdä asiat oikeassa valossa. Hän kohotti silmänsä
hitaasti, kunnes ne kohtasivat Doran katseen.
"Minun ei olisi pitänyt mennä vankilaan", sanoi hän. "Sinä et ansaitse
sitä. Eikä äitikään, luulen minä."
"Sinä uskallat puhua tuolla tavoin äidistäni!" huusi Dora raivoissaan.
"Kyllä. Hän oli myöskin minun äitini. Hän on minun arvosteluni ja sinun
puolustuksesi ulkopuolella. Kiitän sinua. Mikä sitten on minun nimeni?"
"Sen saat itse ottaa selville!" sähisi Dora.
"No niin, kysyn mr Shannonilta", sanoi Audrey.
Se oli ainoa ilkeys, jonka hän oli lausunut koko keskustelun aikana.
Mutta maksoi vaivan nähdä, kuinka molempien muiden kasvot sen tultua
sanotuksi muuttuivat.