Voimakkaana levi‰‰ mets‰ t‰m‰n ihmisasunnon ymp‰rill‰. Oma mets‰ni,
jonka humina on minut tuhannesti tuudittanut unelmiini, omat puuni,
joita kohti olen tuhannesti k‰teni ojentanut ja kaivannut.
Kaivannut.
Kuljen yksin mets‰ni polkuja ja ajattelen.
Niin, h‰nt‰ min‰ aina ajattelen.
Puhelen hiljaa itsekseni. Puhelen, kuin h‰n siin‰ vierell‰ni kulkisi ja
pienimm‰nkin ajatukseni lukisi.
"Ota minua k‰dest‰. Se on sinua varten."
H‰n hymyilee.
Rakastan h‰nen hymy‰ns‰. Vuosia olen sit‰ rakastanut.
Mets‰ sakenee edess‰mme. Sammalet hohtavat vihreytt‰ns‰ ja uppoutuvat
houkutteleviksi pehmeikˆiksi. Puiden latvat p‰‰mme p‰‰ll‰ humisevat
ikuista hymni‰ns‰. Jokainen puu on v‰r‰j‰v‰ kieli, johon tuulet
puhaltavat ja soittavat eri s‰veleit‰, jotka kietoutuvat samaksi
mahtavaksi hymin‰ksi, hymniksi el‰m‰lle.
"Tunnusteles mets‰n tuoksua, kuinka se on voimakasta ja raakaa."
"Se on mullan, veren tuoksu."
"Katso mik‰ pyh‰kkˆ tuolla."
"Min‰ vien sinut sinne", kuiskaa h‰n ja min‰ painaudun lujasti pitkin
h‰nen ruumistansa.
"Kuinka sinun poskesi hohtavat."
"Niinkˆ --"
"Ja huulesi polttavat."
"Polttavatko --"
Min‰ kuljetan huuliani pitkin h‰nen kaulaansa ja painan ne h‰nen
paljaalle rinnallensa.
H‰n tempaa minut syliins‰ ja min‰ kierr‰n k‰sivarret h‰nen kaulallensa
ja kuiskaan h‰nen korvaansa:
"Sin‰ -- sin‰ --"
H‰n ymm‰rt‰‰ minut.
Ruumistani polttaa. Ja min‰ tied‰n, mit‰ min‰ tahdon. Tahdon kerrankin
tyydytt‰‰ kaipaukseni, monet tukahdetut haluni. Tuntuu kuin ne olisivat
pohjattomat kuin meret, joiden ‰‰ri‰ ei koskaan tavoita -- mutta meid‰n
t‰ytyy, vaikka tuskasta huutaisimme --.
Ja min‰ kuiskaan:
"Sinun pit‰‰ rakastaa minua voimakkaasti kuin mets‰n peto -- ruumis
sairaana kuin muillakin el‰imill‰, jotka maassa tuolla kiemurtelevat,
kun eiv‰t haluansa tyydytt‰‰ saa -- niin -- niin sinun pit‰‰ --"
H‰n ymm‰rt‰‰ minut. H‰n ymm‰rt‰‰, _etten se ole en‰‰ min‰, ei minun
oma ‰‰neni, vaan el‰m‰ minussa, tulevien sukujen el‰m‰, joka kauttani
el‰m‰‰ns‰ kaipaa_. Ja h‰n ymm‰rt‰‰, ettei minulla ole oikeutta
tukahduttaa sen ‰‰nt‰.
Ja h‰n tempaa minut luoksensa.
H‰nen hengityksens‰ on lyhytt‰ kuin el‰imen.
Mutta min‰ k‰rsin, k‰rsin siit‰ itsekseni ja kaipaan -- kauas -- minne,
minne min‰ kaivannen aina?