VII KIRJE

_Rakas Seni!_

Kirjoitit herttaisesti. Tiesin kyll‰, ett‰ ymm‰rr‰t olla iloinen. Sin‰

rakas. Panen mieless‰ni k‰den syd‰mellesi ja tunnustelen, kuinka se

iloisena ja ylpe‰n‰ syk‰htelee. Rakastan iloa, iloa ennen kaikkea ja

sinun hyvi‰ ajatuksiasi, Seni rakas.

En yht‰‰n huomannut, ett‰ se pieni jokap‰iv‰inen tapaus kosketteli

niin monia "suuria kysymyksi‰", nyt kun niist‰ leikill‰si kirjoitit,

vasta huomasin. L‰ksit siveydest‰ saakka. Sielt‰ ei sovi minun l‰hte‰.

Kysyin kyll‰ silloin itselt‰ni, olenko tehnyt vasten tahtoasi? En. Se

riitt‰‰. Olenko tehnyt v‰‰rin? Miksi v‰‰rin tekisin? Mik‰ sattuu, mik‰

on v‰ltt‰m‰ttˆmyys, se tulee tehdyksi itsest‰‰n. Muu j‰‰. Ja jos pahan

karttaa, j‰‰ se syd‰meen asumaan kuitenkin, onko silloin sen parempi.

On mik‰ on, miksi on syntynyt -- tahi en tied‰.

N‰et, ettei sinun siis kannata kuitenkaan olla ylpe‰ minusta eik‰ minun

ajatuskyvyst‰ni, pikku poikani. Tyttˆsi on tyhm‰, pysyy aina, aina

tyhm‰n‰. Sinun asiaksesi j‰‰ selvitell‰ kysymykset, sen verran kuin

niit‰ tarvitsemme.

Mutta emme niit‰ paljon tarvitsekaan. Kulkekoot tapaukset teit‰ mit‰

hyv‰ns‰, ilman enempi‰ m‰‰r‰yksi‰ ja harkintaa. Jokaisella tapauksella

lienee omat lakinsa ja syyns‰, joita ei tarkkaan tunne.

Mit‰ min‰ viel‰ ajattelinkaan?

Niin, hillittˆmyys ei kuitenkaan ole hyv‰, olen n‰hnyt. Mutta ei

miettiminenk‰‰n, se tekee el‰m‰n yksitoikkoiseksi ja ik‰v‰ksi. Paremmin

sellainen tapa, ett‰ ymm‰rt‰‰ ajattelematta ja rakastaa ja iloitsee

siit‰, mist‰ iloita voi.

Monet "sarjat kysymyksi‰" katoavat. J‰‰ aikaa yhdelle erikoiselle

tunteelle, jonka ihanuudesta nauttii aina, rakas. Siten vet‰‰ loistavat

verhot kuivan el‰m‰n eteen. En syyt‰ sit‰ siit‰, ett‰ se on kuivaa.

ƒlkˆˆn sek‰‰n syytt‰kˆ minua siit‰, ett‰ se ik‰vystytt‰‰ minua ja on

minusta liian kˆyh‰‰ tyydytt‰‰kseen halujani.

Jos n‰in pysyisi ‰‰netˆn ymm‰rrys ihmisen ja el‰m‰n v‰lill‰, kysymykset

kuolisivat, oma rakkaani, niit‰ ei kaipaisi, vai kaipaisiko sinusta,

Seni?

Muistatko, kun ensi kerran tapasimme toisemme? Siit‰ saakka ei muilla

ihmisill‰ ole mit‰‰n arvoa ollut. Sin‰ olit se, jonka edess‰ en mit‰‰n

verhoja tarvinnut. N‰in heti, mik‰ sin‰ olit, koko olentosi tunsin.

Viel‰ nytk‰‰n en sinua paremmin tunne.

Mik‰ on sellainen? ƒ‰netˆn ymm‰rrys. On siis pantu jotakin erikoista

eri ihmisten v‰lille, sit‰ ei itse luo, sille ei itse mit‰‰n taida.

Kuinka siis tekojansa hallitseisi?

Mutta mik‰ ajattelee mitenkin. Eri ihmiset eri tavalla. Ja kaikki ovat

oikeassa, ei osiksi, vaan kokonaan.

On niin omituista sit‰ ajatella.

Johtui siit‰ mieleeni, ett‰ mit‰h‰n jos yht‰kki‰ n‰kisi kaikki ihmiset

ja saisi seurata ja katsella niit‰, kuten Jumala katselee. Kuinka ne

toistensa edess‰ ovat ja kuinka ne itsekukin t‰rkein‰ kulkevat suurissa

el‰m‰nteht‰viss‰‰n. Ja niiden ajatukset n‰kisi ja kaiken sen omituisen

ja syd‰nt‰ hivelev‰n, joka jo sanaan ihminen liittyy. Milt‰h‰n

tuntuisi? Nauraakohan Jumala koskaan? Sopiikohan se h‰nelle, ettei

synti‰ olisi? Jos sopii, luulen h‰nell‰ olevan monta kertaa hauskaa

katsella t‰nne alas.

Kenties astuin rajan yli. Ehk‰ ei ole oikeutta arvella t‰llaista?

Mutta sanoin sen kunnioittaen samalla. Vaikka mik‰ lienee, ett‰ tunnen

itseni syylliseksi kuitenkin, vaan kun rupesin ajattelemaan sit‰,

ett‰ katsoisin t‰nne alas, niin rupesi syd‰meni ilosta niin somasti

v‰‰ntym‰‰n, niin somasti. Mink‰ min‰ sille taidan.

Ajattelen nyt, ett‰ se on synti‰ ja tulee kostetuksi. Mutta kun mietin,

ei minulle voisi tehd‰ mit‰‰n, josta pahasti s‰ik‰ht‰isin. Kaikkea olen

ajatellut, kaikkeen varustautunut jo viime kerran j‰lkeen. Ero sinusta

olisi kovin -- muulla ei mit‰‰n v‰li‰.

Niin, ett‰ vaikka ajattelen rangaistusta, en t‰ll‰ kertaa voi katua.

J‰‰n sittenkin nauttimaan jostakin hyvin hauskasta, jota en n‰e, vaan

jota aavistan olevan maat ja taivaat t‰ynn‰. T‰‰lt‰ alhaalta taivasten

tuonne puolelle hel‰htelee r‰iskyv‰, ‰‰netˆn ilo. Se ei ole Jumalasta,

ei ihmisest‰, se on ulkopuolella heit‰ ja se ilvehtii heille molemmille

-- sent‰hden huumaa ja pelottaa t‰ydell‰ syd‰mell‰ yhty‰ siihen. Mutta

jos sin‰ yhdyt, ja sin‰ yhdyt, niin yhdyn min‰kin, silloin ei minua

mik‰‰n pelota, oma rakkaani.

_Nettasi_.

Rakkautta: Novelleja · 第 36 / 43 题