_Rakas Seni!_
Ei Jumalakaan voine aavistaa, ett‰ silloin luonasi olin. Mieheni ei
ollut palannut matkaltansa. Olin niin kiitollinen Jumalalle.
Kiitos sinulle kaikesta, kaikesta. Ei kukaan tied‰, mist‰ kaikesta,
min‰ vain ja sin‰, oma rakkaani.
Kuinka el‰m‰ on nyt ollut j‰nnitt‰v‰‰? Tunnen el‰v‰ni taas. En voikaan
siet‰‰ tasaista el‰m‰‰.
Siin‰ se juuri on. Min‰ k‰rsin ennen vaikka mit‰, mutta tasaista
el‰m‰‰ min‰ kammoan. Kun mieheni raivoaa ja hyˆkk‰‰ p‰‰lleni, tunnen,
ett‰ niin on oleva, se on el‰m‰‰ ainakin. Min‰ kaipaan sit‰ v‰list‰.
Minun t‰ytyy saada olla niin alhaalla, ettei alemmaksi voi painua,
minun t‰ytyy saada tuntea itseni niin verhottomaksi ja kurjaksi, ett‰
jokaisella sivukulkijalla on oikeus potkaista minua. On kuin olisi
tuska el‰‰ ruoskimatta itse‰ns‰. Ehk‰ luonto tuntee kammoa, kun t‰ytyy
olla ihmisen‰.
Mutta el‰‰ ihmisen‰, se on sittenkin ihanaa ja vaihtelevaa. Sellainen
yˆ, kuin se siell‰ luonasi, kannattaa taas kuukausia kitua.
Muistan sen s‰ngyn. Se oli liian pieni meille. Ja minun olkap‰‰ni tuli
kipe‰ksi, kun laita painoi sit‰. Jos mieheni aavistaisi, ett‰ luonasi
olin, tappaisi h‰n varmaan minut.
Kun katselen vaatteitani, niit‰, jotka silloin p‰‰ll‰ni olivat,
l‰mpenee syd‰mess‰ni.
"Rakas", sanon, "muistatko h‰nt‰? Muistatko, kun siell‰ olimme?"
Ja sin‰, Seni rakas, muistatko sit‰ yˆpaitaa? Eikˆ se ollut ohut?
Minulla ei ole niit‰ kuin se yksi. T‰‰ll‰ en sit‰ k‰yt‰. Toiset
yˆpaitani ovat vieraita. Mutta se on minun yst‰v‰ni, kun olen tukehtua
ik‰v‰st‰, panen sen p‰‰lleni. Sill‰ on sinun hyv‰ilev‰ kosketuksesi,
sinun l‰mpim‰n ruumiisi tunto.
On ihanaa, kun sin‰ rakastat. Sin‰ yksin osaat oikein naista rakastaa.
Sellaista miest‰ kuin sinua pit‰isi kaikkien naisten rakastaa ja
ihailla. Sellaisella olisi oikeus kulkea kuin kulovalkea ylitsemme ja
polttaa meid‰t. Ja onnellinen, joka poltetuksi tulisi.
Hyv‰sti! Ett‰ sin‰ minua kaipaat. Kuinka onnellinen min‰ olen.
_Nettasi_.