JOSEFIINA: Se juuri se sama Kattainen.
AMANDA: Se sulhasesi?
JOSEFIINA: Ei se, vaan sen sulhasen veli. Taikka se on oikeastaan niin,
ett‰ lupauduin sitten salaa sen sulhaseni veljelle, kun se itse on
keuhkotaudissa ja kuolee ja kun Jannelta silloin kuoli entinen vaimo --
se on Janne se, joka pyyti minua, kun paremmin tarvitsee vaimon, kun se
j‰‰ t‰nne maan p‰‰lle el‰m‰‰n viel‰ ja on terve ja vahva ja niin
herttaisaverinenkin, kuultaa kuin tuo yksi mansikkamarjan kylki vain.
AMANDA: Te odotatte sitten sen toisen kuolemaa?
JOSEFIINA: Mit‰s, sit‰h‰n sit‰ tietenkin.
AMANDA: Mutta se on synti.
JOSEFIINA: Mik‰ synti? Jumalahan h‰net itse pois kutsuu.
AMANDA: Vaikka.
JOSEFIINA: Ja jos el‰isi, kyll‰h‰n min‰ sitten Kattaisenkin ottaisin,
kun kerran lupasin, vaikka Janne se on toista, ei se ruikuttele, se kun
sieppaa naisen itselleen, niin sit‰ on sitten sen ja sill‰ hyv‰.
AMANDA: Onko sekin armeijalainen?
JOSEFIINA: Ei toki. Se on Isaksonin hevosrenki, se Kattainen oli, mutta
ihmeesti se kest‰‰ kitua.
AMANDA: Jumala tahtoo teit‰ koetella.
JOSEFIINA: Tahtoo. -- Min‰ kohta t‰ss‰ v‰h‰ttelen.