JOSEFIINA: Mokomastakin, en paremmin sano.
AMANDA: Mit‰, Jumalaako tarkoitat?
JOSEFIINA: Ei, Kattaista. Kyll‰h‰n Jumala minun kuormani tiet‰‰ ja
kaikki lopulta hyv‰ksi k‰‰nt‰‰ ja lapsen kanssa luokseen korjaa.
AMANDA: Mink‰ lapsen?
JOSEFIINA: Sen, joka siit‰ entisest‰ vaimosta Jannelle j‰i. Kuuluu jo
huonona kituvan sekin.
AMANDA: Mit‰ mies ajatteleisi, jos tiet‰isi, ja mit‰ Jumala ajattelee?
JOSEFIINA: Janne tiet‰‰ ja Jumala tiet‰‰ kanssa, mit‰ min‰ toivon, ja
ymm‰rt‰v‰t sen. Ja muuten, Jumalasta ja miehist‰ el‰ mulle sano, niist‰
on mulla omat ajatukseni ja niit‰ en sotke. -- Tietenkin, tarpeenhan ne
ovat molemmat ja hyv‰t, mutta ei ne niin -- eih‰n niit‰ niin syd‰n
kourassa pel‰t‰ tarvitse.
AMANDA: Kyll‰. Jumalaa toki -- jos h‰n k‰y rankaisemaan.
JOSEFIINA: Ik‰‰nkuin ei H‰nell‰ muuta tyˆt‰ olisi. Ja mit‰ huvia
H‰nell‰ olisi ahdistaa meit‰ -- ylistet‰‰nh‰n H‰nt‰ ja kiitet‰‰n aina
kaikesta.
AMANDA: Vaikka.
JOSEFIINA: Sano mit‰ sanot, en min‰ luule H‰nell‰ olevan suurtakaan
moitteen sijaa minussa. Jos joku paikka ei niin rikulleen sattuisikaan,
eikˆ H‰n ymm‰rt‰ne. -- Ja siksi toisekseen, itseh‰n H‰n ihmisen
kuvakseen loi, mieheksi ja vaimoksi H‰n heid‰t loi --
AMANDA: On se v‰h‰n niinkin -- katsohan, taitavat tulla jo sinua
hakemaan.
JOSEFIINA: Ne minua laulamaan. Hyv‰sti sitten -- hyv‰sti. Mutta eikˆ
sinustakin, kun ihmiskohtaa ajattelee, se huvi siin‰ vain ole, ett‰ --
rakastella -- puhtaasta syd‰mest‰ tietenkin -- ja kuule, min‰ rakastan
ihan kerrassa --
AMANDA: Joudu, veikkonen.
JOSEFIINA: Hyv‰sti. Toiste sitten. -- Mutta usko pois, tuollaisen
rimpsuhameen min‰kin viel‰ laitatan.