JOSEFIINA: Niin, Josefiina. Muistipas. Ajattelin jo, ett‰ tunteekohan
tuo, kun niin eri teit‰ on vaellettu, eik‰ Jumala niin moneen vuoteen
ole yhteen saattanut. Niin, niin kulkevat ihmiset t‰‰ll‰. --
Palvelijanakos ollaan?
AMANDA: Mitenk‰s muuten.
JOSEFIINA: Ja niin koketisti puettu.
AMANDA: Mitenk‰ niin?
JOSEFIINA: Kun on rimsuhameet ja kaikki. Vaan enh‰n min‰ tuomitakseni,
en, en toki. Mik‰ min‰ olen, Amanda sen ymm‰rt‰‰. --
AMANDA: Ja sit‰ ollaan jo kapteenina ja rouvanakin jo liet‰nee.
JOSEFIINA: Sanoo rouvana, ei toki rouvana viel‰, kunhan kapteeninakin
ensin. Jumala kun t‰h‰n palvelijakseen kutsui. On h‰n toki minusta
huolen pit‰nyt, varannut minulle hyv‰n kohdan, paremman kuin monille
muille.
AMANDA: On tainnut.
JOSEFIINA: Kaikinpuolin paremman. T‰ss‰k‰‰n ei tyˆn pakkuuta, ei muuta
kuin ollaan ja matkustellaan. T‰llainen kirkko se on paras
t‰m‰ns‰‰tyisille. On kuin kotonaan -- ja kuule, marjassa kun ennen
yhdess‰ k‰ytiin -- muistatko?
AMANDA: Muistan toki.
JOSEFIINA: Ja kaikesta puheltiin ja luvattiin puhua vastakin. -- Niin,
kuule, onko sinua jo kysytty?
AMANDA: Ei.
JOSEFIINA: Kyll‰ ne kohta kysyv‰t. Noin lihava ja punakka. Sinun pit‰‰
liikkua enemm‰n, ett‰ huomaavat.
AMANDA: Enp‰ min‰ miehist‰.
JOSEFIINA: Ole vaiti. Vai onko paikka parempi?
AMANDA: Onpa se. Yksi herra hoidettavana, eik‰ vaimov‰est‰ vastusta.
JOSEFIINA: Vai niit‰ maita. Eip‰ sitten tietenk‰‰n. Jos viel‰ perintˆj‰
odottanet. Mutta kuulehan, on se Jumala antanut minulle paremmat kohdat
-- niin, sinulle sen sanon, on se antanut paremmansorttiset
rakastajatkin.
AMANDA: El‰h‰n.
JOSEFIINA: Juu -- konttoristi oli se ensimm‰inen, Isaksonin kaupasta,
siit‰ teid‰n kirkkonne vierelt‰.
AMANDA: Kyll‰ tied‰n.
JOSEFIINA: Ja sitten, uskopa tahi el‰, koulunopettaja oli oikein se
toinen, sill‰ oli virat ja pelit.
AMANDA: Ja vaimot?
JOSEFIINA: E-hei. Onko sit‰ pakko muiden -- onpa miehi‰, Luojan kiitos,
maailma t‰ynn‰.
AMANDA: Vai niin sit‰ sin‰.
JOSEFIINA: Niin, on sit‰ mulla ollut jo romantiikkaa -- mit‰?
AMANDA: Onpa ollut -- ihanko sin‰ sitten -- no, pulska tuota oletkin.
JOSEFIINA: Pulskaksi ne ovat kaikki t‰h‰n asti sanoneet, mit‰ tuota
sitten lienee.
AMANDA: Eikˆ ne vaimokseen pyydelleet?
JOSEFIINA: Pyh -- mit‰ miesten sanoista. Kun rakastuvat, ovat pehmeit‰
kuin tuo yksi lankavyyhti, kietaisi vaikka sormensa ymp‰ri.
AMANDA: Ha-ha-ha-haa.
JOSEFIINA: Saa niille syd‰mess‰‰n kerrankin nauraa. -- Ja kuule, sitten
min‰ satuin t‰nne armeijaan. Jumala k‰‰nsi syd‰meni kerran ja sen
j‰lkeen tulin t‰nne j‰‰neeksi, ja elett‰v‰h‰n sit‰ on, samahan se
mill‰, ja t‰‰ll‰ tapasin sen Kattaisen sitten --
AMANDA: No?
JOSEFIINA: Phy -- el‰ virka, eih‰n siit‰ mihin -- se kuolee kohta.