Samuel Cröell. Sofia.
SOFIA (Osoittaen, että tämä tekee hänelle kipeätä sydämmeen, huutaa.):
Samuel!
Onko se totta? Niinkö? Törnskjöld jääpi kostamatta!
SAMUEL CRÖELL: En ole mitään saavuttanut elämässäni. Kaikki, mitä
käräjilläni sain auki, se on mennyt umpeen: kaikki, minkä olin sitonut,
on jälleen auennut; missä rikkaruohoja hävitin, siellä on ohdakkeita
sijaan tullut. Se oli kaikki vaan, että näkisin, kuinka vähän suuren
oikeuden virta minun tähteni voi muuttaa juoksuansa. Sofia, tämä tässä,
se oli minun ensimäinen voittoni, sillä totisesti on tässä mennyt
jotain auki, joka ei voi enää umpeen kasvaa.
SOFIA: Siinäkö sinun elämäsi ainoa voitto!
Oh kuinka auttamaton ja onneton sinä olet silmissäni. Lopetat elämäsi
vankeudella, ja solmit nöyrää ystävyyttä sen miehen kanssa, joka on
sinua kiduttanut. Ei sinua yksin: sinun vaimosi elämän tärvellyt ja
oman lapsesi onnen kukistanut. Oh, Samuel, sinussa ei ole aatelisverta,
liian myöhään nyt sen näen. Näen, etteivät minun sanani voi herättää
sinua siitä pimeydestä, jossa tahdot olla.
SAMUEL CRÖELL: En ole koskaan semmoisessa valossa kulkenut.
SOFIA: Jos niin, niin tule, ota miekka! Yhdestä viittauksesta tuhannet
talonpojat seuraavat sinua,--teet Kustaa Adolfin valtakunnalle
palveluksen ja pelastat nimesi häpeällisestä kuolemasta!--
SAMUEL CRÖELL: Ei näkyä, ei mitään vastustaa, ei askeleillaan oljen
kortta rikkoa--!
SOFIA: Pimeys!
SAMUEL CRÖELL: Valo!
SOFIA: Ah, Samuel, minä en voi ymmärtää, en voi uskoa, etten minä saa
sinua enää hereille. Samuel sinä näet että sinun uskosi ei ole mitään
voinut. Mutta on vielä minun uskoni. (Ottaa miekan kätköstä). Tässä on
miekka, ota se! Minä annan sen sinulle, se on minun viimeinen sanani,
niin totta kuin tässä seison!--Oh, olisinpa minä sinun asemassasi!
(Helistää miekkaa ilmassa). Samuel--ota se minulta! Älä katso minun
harmaita hiuksiani, katso nuoruuden kultaiset suortuvat valuvat
olkapäilleni; älä katso minun mustaa surupukuani, katso nuoren Sofia
Gyllenstjernan samettiliivi kiertää hänen solakkaa vartaloansa; älä
katso näitä kuivuneita käsiä, katso neidon sormet ojentavat sinulle
laakeriseppeliä ja nuori suu puhuu: Samuel, minä tahdon aateloida
sinut, nuori Samuel, sinä uljas, sinä rohkea, sinä ryhdikäs, sinä tulet
suureksi ja kunniakkaaksi ja sinun nimesi on varjoova valtakunnan
ylimykset!
(Käsi putoaa, miekka herpoo kädestä.)
Ei, sanot sinä.
Samuel, sinä poljet minun elämäni unelman. Samuel, sinä teet tyhjäksi
minun valani lapsellemme. Ja sinä teet välttämättömäksi meidän--eromme.
SAMUEL CRÖELL: Sofia!
SOFIA: Niin. Ei ole mitään välitietä.
SAMUEL CRÖELL: Kaikki, mikä minua odottaa, on hiljaista oikeutta, joka
kenenkään ajamatta vuotaa suuresta lähteestä. Ei kellään ole
valtakirjaa ohjata sen juoksua. Minä näen sen vaan, ja sydämmeni
lämpenee, mitä ikänä tapahtuisikin.
SOFIA: Matkustan lapseni kanssa Ruotsiin ja koetan parsia kokoon, mitä
meidän elämämme sirpaleista vielä on jäljellä. Minä en ole sitä
särkenyt. Niinkuin olen elänyt tähän asti, niin elän loppuun asti vaan
lastani varten. Mutta sinä olet sen särkenyt.--Hyvästi!
SAMUEL CRÖELL: Sofia, nyt on yö.
SOFIA: En pelkää yksin kulkea. Minun ystäväni on tuolla, sinun tässä
lähempänä. Tässä erosivat tiemme.
(Menee.)