Entiset. 1 ja 2:nen jousimies. Talonpoika.
1:NEN JOUSIMIES (tuoden miekkaa): Tässä on. Ei kukaan ole mitään
huomannut.
SOFIA (Vetää miekan tupesta. Lisbetalle:) Katso kuinka kaunis se on ja
kiiltävä!
LISBETA: Äiti, äiti, ettei vaan linnasta joku näkisi.
(Sofia kätkee miekan pensaikkoon.)
1:NEN JOUSIMIES: Kylässä on väkeä enemmän kuin luulimmekaan. Hiljaa
ovat, ja varuillansa. Ensi merkin saatua, juoksevat kaikki tänne.
2:NEN JOUSIMIES: Meidän kylän pojilla on sirppiä ja viikatteita.
SOFIA: Hyvä on.
(Linnasta kuuluu kellonsoitto.)
LISBETA: Ah, kuinka säikähdin!
SOFIA: Se on iltahuuto vaan. Vangit ja linnaväki soitetaan riveihin ja
tarkastetaan ovatko kaikki. Sitten seuraa ruoka-aika. Sen jälkeen
yösoitto. Ja sitä ennen on määrä Törnskjöldin tuoda Samuel tänne.
LISBETA: Äiti, täällä syntyy ehkä taistelu.
SOFIA: Voi lapseni, sinä pelkäät. Lähde kylään ja odota siellä meitä.
(Lisbeta menee.)
TALONPOIKA: Joko nyt? Saanko pian tavata viskaalia, ennenkuin kukaan
muu?
SOFIA: Kohta, kohta. Pysyytykää loitompana vielä. Jos linnanherra näkee
teidät, hän ei tuokaan viskaalia.
TALONPOIKA: Mutta minun pitäisi kaikin mokomin puhua viskaalin kanssa,
jos vielä vievät hänet takasin linnaan, kuten sanovat.
SOFIA: Mikä asia?
TALONPOIKA: Näätsen, perintöriita. Katsos näitä papereita, armollinen
rouva, kun lukea osaat--
SOFIA: Sinun perintöriitojasiko tässä olisi aika selvitellä.
TALONPOIKA: Minulla näet on velipuoli, pahansisuinen mies, jos oikeen
puhutaan; tämä nyt, kun isä kuoli, ja äiti oli jo ennen kuollut,--me
olemme näät saman emon lapsia--maltahan nyt armollinen rouva, kuule
loppuun, tämä on tärkeä ja pulmallinen asia--olen tullut pitkältä
matkaa.
SOFIA: Tällä tärkeällä hetkellä ei ole aikaa kuulla loruja.
TALONPOIKA: Lorujako? Ei ne asiat ole meille loruja. Ei ole rouva
viskaalin väärti. (Menee.)
SOFIA: Tänne jousimiehet! Nyt on tullut aika. Tästä hetkestä siis
kaikki riippuu!--Jos Törnskjöld tulee ilman vartioita, me hänet
ammumme, ja hänen täytyy kaatua äännähtämättä.
1:NEN JOUSIMIES: Jos uskaltaa näin näköisällä paikalla.
SOFIA: Piiloudutte tuonne pensaikkoihin. Minä yksin jään näkyviin ja
vastaan kaikesta. Linnaväki on tyytymätön hänen komentoonsa. Ja kun hän
on kerran hengiltä, te huudatte miehet kylästä ja viskaalin johdolla
juoksette linnaan; sen väki helposti taipuu antautumaan. Sanoman
levittävät muut, ja ympärillemme kokoontuu muutamassa päivässä suuret
joukot.
2:NEN JOUSIMIES: Ei ole epäilystä.
SOFIA: Törnskjöldin kuolemalla alkaa kapinamme.
1:NEN JOUSIMIES (jännittäen jousta): Ennen epäilisin lävistää ilvestä,
kuin tämän linnan herraa.
2:NEN JOUSIMIES: Kevyesti niinkuin teiriin lentää nuoli minunkin
jousestani.
SOFIA: No niin, ammumme vaan, jos ilman vaaraa sen voi tehdä. Minä
annan merkin, nostan tämän huivin. Silloin!--Jollen nosta, älkää
ampuko, vaan sopivassa hetkessä vetäytykää kenenkään näkemättä kylään
takasin. Ja odottakaa siellä. Toinen tälle puolelle, ja toinen tuolle.
1:NEN JOUSIMIES: Paha vaan, jos kauan vielä viipyy, kohta on niin
pimeä, ettei näe ampua,
2:NEN JOUSIMIES: Hiljaa! Ellen erehdy,--kuulen askeleita tännepäin.
SOFIA: Nyt paikoillenne.
(Jousimiehet hajoavat eri suunnille.)
Törnskjöld yksin!--Siis vielä kerran valehdella nöyrtynyttä.