Sofia. Törnskjöld.
TÖRNSKJÖLD: Sinä siellä kuka olet?--Ahaa, Sofia! Harmaaksi olet sinäkin
käynyt. Näytäppäs kun katson sinua, Sama, sama olet. Ei ylpeys ole
vielä hivunut sinusta. Ei ole vielä kangistunut niskasi. Sinä olet
meidän rotua. Tahdot vaan teeskennellä nöyrää, että sinulle Samuelin
antaisin.--Tule linnaan, siellä saamme puhua.
SOFIA: Linnaanko? Pelkään tuota linnaa ja sen holveja.
TÖRNSKJÖLD: Sinä pelkäät?! Ei ole totta. Sinä et pelkää paholaista
itseänsä,--kuinka sitten hänen linnaansa. Ylpeä olet vaan. Et tahdo
tulla hakemaan Samuelia, tahdot että hänet sinulle toisin.
SOFIA: Sano minulle, Törnskjöld,--ymmärräthän vaimon tuskaa, joka kolme
vuotta on ollut erotettuna miehestään, sano, etkö jo pian päästä häntä
puheilleni: päivä on lopussa.
TÖRNSKJÖLD: Mistä tuo hellä puhe? Mikset tule linnaan, tahdon nähdä
teidän tervehtivän toisianne, ja kuulla mitä Samuelilla on sinulle
sanomista. Jos tottelet, päästän hänet ehkä vielä tänä iltana kokonaan
vapaaksi.--On tapahtunut semmoista, jota en odottanut. Samuel Cröell on
meille vaaraton. Hän on sitten vuoden ajan mykkä.
SOFIA: Mitä sanot?
TÖRNSKJÖLD: Meillä on ollut linnassa täysi rauha. Kaikki valituskirjat
yhtäkkiä päättyivät. Hän ei puhu enää mitään kellekään. Syyttäjä ilman
kieltä!
SOFIA: Ei voi puhua?
TÖRNSKJÖLD: Ruotsista oli tullut vastaus Samuelille, odottamaton
vastaus hänen kaikkiin valituksiinsa.
SOFIA: No?
TÖRNSKJÖLD: Hänelle annetaan virkaero ja valtakirja pois. Hänen
toimensa ei ole Ruotsin hallitukselle tuottanut sitä hyötyä, jota oli
odotettu.
SOFIA: Sitäkö vaan! Ja siitä saakka--?
TÖRNSKJÖLD: Siitä saakka hän vaikeni ja meni harmaaksi.
SOFIA: Sen arvasinkin: hän vaan ei tahdo puhua. On siis oppinut ettei
puheilla ja kirjoituksilla mitään aikaan saada.
TÖRNSKJÖLD: Ähää, jopa näytit kyntesi. Tunnen sinut, korskea rouva! No
niin, se onkin paremmin mieleeni. Mitä tässä valehdella! Erehdyt
kuitenkin suuresti. Hänen silmässänsä ei pala koston tuli. Hän on
nöyrä. (Unohtaen vihansa): Sofia, on kummallista, mutta minusta
näyttää, ettei hän enää ole oikein--kuinka sanoisin--
SOFIA: Mistä sen päätät?
TÖRNSKJÖLD: Hänen katseestansa joskus näen, ettei hän enää muista, mitä
on ollut,
SOFIA: Olisi antanut anteeksi sinulle?
TÖRNSKJÖLD: Niin, aivan kuin olisi--(Havahtaen): Mitä,--mitä! siksihän
päätänkin, ettei hän ole täysijärkinen. Minua vaivaa hänen synkkä
katseensa, kammottaa,
SOFIA: Siis päästä irti kurja mielipuoli.
TÖRNSKJÖLD (Miettien, niinkuin itseksensä): Niinkuin mielipuolen voisin
hänet päästää, vaan ei niinkuin viisaan.
SOFIA: Mutta joutuin; katso kuinka jo alkaa hämärtää.
TÖRNSKJÖLD (Viheltää pillillä. Vanginvartijat tulevat.). Tahdon nähdä
eikö hän sinullekaan mitään sano. (Vartijoille): Vanki Samuel Cröell
päästäkää tänne ulos, yksin, ilman vartioita. (Vartiat menevät jättäen
linnan oven auki.)