Sofia. Lisbeta.
(Tulevat vasemmalta.)
SOFIA: Tuossa on linnan portti.
LISBETA: Siellä siis istuu isä raukka!
SOFIA: Kolme pitkää vuotta ryövärien ja murhamiesten seurassa, vankilan
holvissa, jonne ei milloinkaan aurinko pääse. Kolme pitkää vuotta!
LISBETA: Niin, äiti, »kolme pitkää vuotta»; mutta kuinka monta
pitkää vuotta olen minä kulkenut kuin vangittuna, tietämättä
tulevaisuudestani, toivon ja epätoivon välillä! Niitä on enemmän kuin
kolme. Pian olen Jöranille jo liian vanha.
SOFIA: Niin, niin, lapseni, minun sydäntäni kouristaa, kun ajattelen
teitä kahta.--Kuinka toisin on kaikki käynyt!
LISBETA: Ja kuitenkin luulit voivasi edeltäpäin laskea kaikki.--Sinä
tiesit jo nimenkin: Rosencröell.--Rosencröell!
SOFIA: Niinpä niin Rosencröell!--Ei kaikki ole vielä menetetty.
LISBETA: Minä en jaksa toivoa enää.
SOFIA: Lapseni, lapseni, tiedäthän kuinka paljon olen koettanut--ja
ettei syy ole ollut minun.
LISBETA: Niin, niin äiti,--ei sinun. Tiedän kuinka paljon olet uhrannut
ja koettanut.
SOFIA: Mutta yksi oli sentään kaikkein vaikein. Minä olen rukoillut
Törnskjöldiä! Rukoillut että hän säälisi vaimo raukkaa ja päästäisi
vihdoin hänen miehensä. Minä, Lisbeta, Törnskjöldiä!
LISBETA: Yhtä kummallista on, että Törnskjöld on suostunut.
SOFIA: Hän antoi palvelijansa vastata: »päästän taikka en, sen saamme
nähdä; linnan edustalle tule miestäs tapaamaan, silloin asiasta
puhumme.»--Tänä iltana siis. Nyt, Lisbeta, alkaa soma leikki. Hiukseni
ovat harmaat, mutta murtunut en ole. Aikeeni ovat suuremmat kuin
koskaan ennen.
LISBETA: Sinä aijot kai isässä herättää taas jotakin.
SOFIA: Luulen että kolme vuotta hirveää vääryyttä kärsittyänsä hänessä
on itsestäänkin herännyt se, mikä tarvitaan.
LISBETA: Mitä tarkoitat?
SOFIA: Herännyt tuo toinen,--voimaa antava koston tuli,--niin että hän
nyt kerrankin tahtoo toteuttaa omaa oikeuttansa!--Hänen toimensa on
tähän asti jäänyt miedoksi. Niinkuin joku »kirjuri» vaan olisi jotain
puuhannut. Mutta kun hän vihdoin nousee oman loukatun oikeutensa
puolesta, silloin on toinen ryhti oleva hänen käsivarressaan eikä hän
ole hylkäävä miekkaa. Lisbeta, kuinka tyhmää: ajaa oikeutta ilman
miekkaa!
LlSBETA: En voi ajatella isää miekka kädessä.
SOFIA: Hän on taitava miekkailija.
LISBETA: Se on kyllä totta: mahdoton on aatelismies ilman miekkaa.
Mutta ketä hänen pitäisi kostaa?
SOFIA: Voi lapsi, kuinka vähän tiedät omasta isästäsi. Koko tämän
läänin aatelisto hänen täytyy lyödä alas. Ne ovat kaikki sekä oikeuden
että hänen vihollisensa.
LISBETA: Mutta luuletko, että se olisi kuningattaren mieleen.
SOFIA: Kuningatar ei sydämmessään mitään niin toivo, kuin että
semmoinen mies ilmestyisi.
LISBETA: Mutta sanotaanhan, että kuningatar on tämän läänin kaikki maat
aatelisille suosikeille lahjoittanut.
SOFIA: Kuningatar ei muuta voinut. Hänen täytyy heitä syöttää. Mutta
hän tietää mitä se hänelle maksaa. Ja siksi hän sydämmessään salaisesti
ajattelee: jospa löytyisi se mies, joka heidät kukistaisi! Minä sanon
sinulle: se mies on Samuel Cröell.
LISBETA: Äiti, sinun aikeesi ovat aina niin pelottavan rohkeat.
SOFIA: Ensin on Törnskjöld kukistettava, joka on nyt osannut tehdä
itsensä tämän linnan päälliköksi. Oh, Lisbeta, koston päivä on tuleva!
Oikeuden päivä! Onko suurempaa vääryyttä maailmassa tapahtunut! Hän,
joka ilman mitään tutkintoa salpasi Samuelin tähän linnaan, on päässyt
saman linnan päälliköksi. Kolme vuotta on hän osannut viivyttää
tutkintoa, pidättänyt valistuskirjoja ja antanut vaan omia
selityksiänsä Ruotsiin.--Törnskjöld on julma, niin että äidit lapsiansa
pelottavat hänen nimellään. Hänen silmänsä palavat kuin kekäleet. Hän
ylläpitää vanhaa vihaa, hän puhaltaa sitä joka paikkaan ja kaikkiin.
Talonpojat vapisevat hänen edessään. Lisbeta, kerrotaan, että hän oli
tahtonut muutamilta talonpojilta silmät puhkaista, kun he olivat
pyrkineet linnaan Samuelin puheille. Hän on nyt niinkuin mielipuoli. Ja
tämmöistä inhoittavaa vääryydentekijätä vastaan auttaisi käräjät ja
laki ja oikeus ilman väkivaltaa. Että yhden miehen ikä ja vankeus
vanhoilla päivillä pitääkin niin selvää asiata todistaa! Niinkun
kyykäärmeen minä musertaisin hänen päänsä--ja muserrankin, Lisbeta,
Väkivaltaa vastaan väkivalta!
LISBETA: Äiti, mitä on nuo miehet, jotka tulevat tännepäin kuin väijyen
meitä?
SOFIA: Ne ovat meidän ystäviä, jousimiehiä,--jos Törnskjöldin pistäis
päähän juonitella. He tuovat miekan minulle, jonka annan Samuelille,
heti kun hän on päästetty.
LISBETA: Kaikki sinulla on valmiina. Voi äiti, olethan sinä hellä
minulle?
SOFIA: Lapseni, älä pelkää. Sinun tähtes kaikki, sinun tulevaisuutes
tähden! (Vasemmalle): Psh! tänne!