"Ja se usko antaa voimia, eikö niin?"
Gunvor nyökkäsi.
He alkoivat puhella jostakin -- paitsi siitä, joka valepuvussa
kätkeytyi sanoihin. Oli kuin kumpikin puolestaan taistelisi sen
masentavan vaikutuksen alaisena, että heidän rakkautensa pelasi
tammipeliä.
Mutta tuomari ei voinut antaa hänelle anteeksi tuota kaunista, tyyntä
kasvojenilmettä. Miten rohkeni hän olla niin iloinen? Tuo ylpeä
pää, joka ei milloinkaan taipunut, ja tuo rohkea sydän... eikö se
milloinkaan antautunut? -- Tällä hetkellä hän ei voinut sitä sietää.
Olisi miltei parempi, jos hän olisi aivan tavallisen kylmä ja sydämetön.
Hän alkoi puhua kirjoista hitaalla, miltei suuttuneella äänellä.