Täysi kevät on tullut.
Raita kukkii, kärpäset paistattavat itseään päivänpuolella, kauniit
siniset perhot ovat aikoja sitten tehneet ensimmäisen retkeilynsä.
Västäräkeillä on kiire; ne ajelevat sääskiparvia ja sudenkorentoja.
Alhaalla joessa rääkyttävät sorsat katsellen ympärillensä. Pehmein
siivenlyönnein lentää lehtokurppa niiden päällä, ja rämeikössä
leikkivät kurpat.
Ylhäältä harjanteelta kuuluu sydämellisen hellä, houkutteleva ääni,
joka sanoo koko ajan: du! du! Se soi niin hillitysti, niin lempeästi
helkkyen tihenevästä metsästä. Se on sepelkyyhky.
Lehdossa ja Herön puutarhassa lentelevät linnut edestakaisin koko
päivän. Leppälinnut lienevät saapuneet, sillä kuuluu hienoja, haihtuvia
huiluääniä ja lirityksiä, jotka häipyessään helähtävät kuin helmisade.
Ja mikäli päivät menevät, tulee ilma täpö täyteen epämääräistä, vienoa
surinaa: mehiläisten ja kimalaisten hyörinää. Ne lentävät pesistään
ja niihin takaisin ja juovat loistavista kukkateriöistä mettä, ja
tuhansilla pikku elävillä on hyvä olo pajunurvuissa. Ylhäällä haassa,
missä lemuaa kanervalta ja metsältä, oleksii hyyppä yksiksensä. Se on
hääpuvussa. Se istuu suorana ja jäykkänä sysimustin rinnoin ja viheltää
kaihomielisen laulun päivästä, joka on tullut -- ja menee jälleen niin
nopeasti.
Ja ihmiset kuulevat sen. Heidän täyttyy ajatella samaa. Joka kerta
kuin kohtaavat ja ottavat toisiansa kädestä, he sanovat: Niin, nyt on
kaunista hetkinen!
Mutta metsässä on laulurastas ottanut johdon; se sanoo, että on kiire,
ja kaikki rientävät. --
Lempeinä öinä saattaa miltei kuulla, miten kaikki kasvaa, kuuluu
selvästi, miten ummut aukeavat ja lehti kehittyy. -- -- Ja kun aurinko
tulee esiin, on hiljaista suhinaa, iloista vilinää valkeissa vuokoissa
ja kullankeltaisissa leskenlehdissä. Ne katsovat ympärilleen: tässä
minä olen! Ja kivitasku kivikossa maiskuttaa ja sanoo: Niinpä niin!