Lemmellä katsoin armastansa Bernhard
vapaasti opettajan toimen otti
ja lausui sanat pyhät nää: »Se haava,
min lääkitsi ja umpeen sai Maria,
sen iski, aukas hän, mi kaunihina
nyt hänen jalkojensa juuress' istuu.[423]
Rivillä kolmansien istuimien
ja hänen alapuollaan istuu Rakel
Beatricen kanssa, kuten silmäs näkee.
Sara, Rebekka, Judith, runoilijan
sen myöskin iso-isän äiti, joka
tuskassa tunnon lauloi: _Miserere!_[424]
asteettain paikoill' alemmilla istuu
sikäli kuin ma heidät nimittäen
lehdestä lehteen kuljen ruusunkukan.
Riviltä seitsemännelt'[425] alas, niinkuin
siit' ylös, seuraa naiset Israelin,
jakaen täten kaikki ruusun asteet.
Sen mukaan, kuinka katsoin Kristuksehen
he uskoivat, he muurin muodostavat,
mi halkaisee nää pyhät porraspaikat.
Sivulla tällä, missä lehdin kaikin
on kukka kypsä,[426] istuvat ne, jotka
uskoivat Kristuksehen saapuvahan.
Taholla tuolla, jonka puolipiirein
paikoista toiset tyhjät on, ne istuu,
jotk' katsoi Kristuksehen tullehesen.[427]
Kuin tällä puolla istuin kunniakas
taivaisen Naisemme niin suuren eron
muodostaa muiden alempainsa suhteen,
niin tuolla istuin Johanneksen suuren,
ken kesti erämaan ja kuolon pyhän
ja sitten kaksi vuotta helvettiä.[428]
Samana rajana on alla hänen
Franciskus, Benediktus, Augustinus[429]
ja muita, astehittain, tänne alas.
Ylevä nää nyt kaitselmus sa Luojan,
näät kummankin tuon uskon-muodon[430] täytyy
samaten täyttää tämä yrttitarha.
Ja tiedä, että alla rivin sen, mi jakaa
keskeltä rajaviivat kumpaisetkin,
ei istu kukaan omast' ansiostaan,
vaan toisen, vielä eräill' ehdoillakin;
näät henget nää[431] on vapautettu ennen
kuin heillä oli vaalinvalta vapaa.
Sen nähdä voit sa heidän kasvoistansa
ja myöskin lapsi-äänistänsä heidän,[432]
jos heitä oikein kuuntelet ja katsot.
Nyt epäilet[433] ja kätket epäilysi;
mut solmun sulta kirvoitan ma kovan,
sua jolla vangitsevi rikkiviisaus.
Ei kautta laajan tämän valtakunnan
voi olla paikkaa satunnaista eikä
surua eikä janoa, ei nälkää!
Ijäisen lain on järjestämää kaikki,
mit' täällä näät, niin että tarkallensa
sopivi sormus täällä aina sormeen.
Ei syyttä sieluille siis näille, jotka
elohon totuuden on ehättäneet,
jaettu ole eri arvo-asteet.
Kuningas, jonka kautt' tää valtakunta
niin suurta nauttii rakkautta, rauhaa,
ylemmä ettei tohdi toivo mikään,
iloisin tahdoin sielut luodessansa
suo heille armoansa mielinmäärin
ja erilailla; riittäköön se sulle!
Tään Pyhä Raamattu jo sanoo selvään[434]
ja nimenomaan kaksoisista, jotka
äitinsä kohdussa jo vihaan syttyi.
Siks sopii, että valo korkein kiertää
kutakin seppeleenä armon mukaan,
mi heidän kutreillansa kuumottavi.
Siis vuoks ei työnsä, ansionsa oman
he sijaa saaneet eri astehilla,
vaan vuoksi ensi näkövoiman eron.
Alussa aikain ensimmäisten riitti[435]
autuuteen yksin usko vanhempien,
viattomuuden yhtyessä siihen.
Kun mennyt oli ensi kausi, täytyi
viattomuuteen miesten saada voimaa
jo tulemalla ympärleikatuiksi.
Mut vihdoin, koska armon aika tuli,
jäi sinne alas viattomuus moinen,
jos puuttui kaste täysi, kristillinen.
Nyt katso kasvoja,[436] jotk' enin ovat
Kristuksen kaltaiset, näät niiden kirkkaus
vain voiman suo Hänt' itseänsä nähdä.»
Niin suuri auvo päällä Neitseen päilyi
ja siitä siirtyi mieliin pyhiin,[437] jotka
ol' luotu lentämähän korkeudessa,
ett' ennen mitä lienenkään ma nähnyt,
mua ihmettänyt niin ei ollut eikä
Jumalan kuvaa näyttänyt niin paljon.
Ja sama Enkeli,[438] mi ensin etsi
maan päällä häntä, hänen eessään siivin
avoimin lauloi nyt: '_Ave Maria!_'
Ja vastas lauluun jumalallisehen
autuuden kaikki kuorot kilpaa, että
iloisemmilta näytti kasvot kunkin.
»Oi, pyhä Taatto, joka paikan kauniin
sen jätit,[439] jossa istut ijäisesti,
ja vuoksi mun tääll' alahalla viivyt,
ken on tuo Enkeli, mi riemuin moisin
kasvoihin katsoo Kuningattaremme
niin rakkahasti kuin hän oisi tulta?»
Näin taas ma luotin hänen viisauteensa,
min kauneus oli Neitseheltä, niinkuin
on Auringolta aamutähtösien.
Hän mulle:[440] »Sielun valppaus ja sulo,
mikäli voi sit' enkelillä olla
hänellä on, ja iloitsemme siitä,
näät hän se kädessänsä palmunlehvä
Marian tuli luo, kun tahtoi kantaa
Jumalan Poika tomun maisen taakkaa.
Mut sanojain nyt silmäs seuratkohon
ja merkitköön päämiehet ylhäisimmät
tään valtakunnan vanhurskaan ja pyhän.
Nuo, jotka autuainna ylhääll' istuu
lähimmät ollen Kuningattaremme,
kuin kaksi juurta ovat ruusun tämän.[441]
Hän, vasemmalla istuva, on isä,
min himon julkeen vuoksi niin on paljon
inehmon heimo kärsimystä saanut.
Taas oikealla Pyhän Kirkon isän
sa vanhan näet, jolle _Kristus_ kerran
avaimet antoi tämän ruusun kauniin.
Ja hän,[442] mi näki ennen kuolemataan
kaikk' ajat synkät kauniin Morsiamen,
mi sortui peitsien ja naulain kärkiin,
vierellä istuu; toisen vierell' lepää
taas opas,[443] jonka johdolla söi mannaa
tuo kansa kapinoiva, kiittämätön.
Petrusta vastapäätä istuu Anna,[444]
niin autuaana tyttärestään, että
ei hosiannassakaan silmä käänny.
Ja Peritaattoamme vastass' istuu
Lucia,[445] pyytäjä sun Naises ylvään,
kun alaspäin sa laskit silmälaudat.
Mut koska unes hetket haihtuu,[446] päätän
puheeni, niinkuin hyvä räätälikin
myös puvun leikkaa kankaan määrän mukaan.
Silmämme suunnatkaamme Alku-Lempeen,
niin että häneen katsoen sun silmäs,
mikäli voi, sen tunkis kirkkautehen.
Mut ettet siipes nostain lankeaisi
alemma, luullen ylös yltäväsi,
on ansaittava rukouksella armo;
häneltä armo, joka voi sua auttaa;
ja hartaudella sanojain nyt seuraa,
niin ettei niistä eroo sydämesi.»
Tään nyt hän alkoi rukouksen pyhän: