Niin kauan kuin Latonan lapsill' Oinas[377]
on yllään ynnä Vaaka, uumenillaan
taas yhteisvyönä horisontin piiri,
sikskunnes zenith tasapainon panee
ja kumpainenkin tuosta vyöstä eroo
ja vaihtaa hemisfäärejään, niin kauan
Beatrice, hymy kasvoillansa, pysyi
nyt vaiti, katsoi tuohon pistehesen,
min loistoa en ollut voinut kestää.
Hän sitten lausui: »Kysy en, vaan virkan,
min tahdot tietää, siellä nähnyt olen
sen, missä yhtyy aika ynnä paikka.[378]
Ei hyvää itsellensä hankkiakseen--
mi ei voi käydä--mutta kunniataan
Minänsä heijastuksin kuuluttaakseen
ijäisyydessä, ajan ulkopuolla,
rajattomasti, mielen mukaan, Rakkaus
ijäinen tuli muotoihinsa muihin.[379]
Sit' ennen myöskään horroksess' ei ollut,
näät löytynyt ei _ennen_ eikä _sitten_,
kun vetten yli Herran henki liikkui.[380]
Yhdessä aine ynnä muoto puhdas
olennon muodostivat täydellisen
kuin kolme nuolta kolmijänne viskaa.[381]
Ja niinkuin lasissa tai kristallissa
niin säde säihkyy, että kaikki siinä
sen olemus on tulostansa saakka,
säteili niin myös Luojan kolmi-voima
oliossansa, kaikki-yhteytenä,
ja ulkopuolla alun niinkuin lopun.
Substansein kanssa yhteisluotiin, taattiin
järjestys, sekä huippupaikan saivat
ne, joissa ilmi tuli muoto puhdas.[382]
Puhtaalla aineell' oli paikka alin;
keskeltä kiersi aineen ynnä muodon,
se vyö, min milloinkaan ei vyöttö laukee.
Kirjoitti Enkeleistä Hieronymus,[383]
ett' ennen monta vuosisataa luotiin
ne kuin maailma muu tää muodostettiin.
Mut tämän totuuteni kirjoittaneet
on monin paikoin Pyhän Hengen miehet,
ja sen sa oivallat, jos vaarin otat:
Johonkin määrään myös sen järki näkee,
sill' ei se myöntää voi, niin kauan että
ois Liikuttajat toimetonna olleet.
Nyt tunnet, missä rakkaudet nää luotiin
ja kuin ja koska; siksi kaihos hehkun
lie kolme liekkiä nyt sammutettu.
Ei laskein päästä kahteenkymmenehen
niin nopeaan kuin osa Enkeleistä
järkytti elementtienne pohjan.
Muut pysyi, tarttui taiteeseen, min näet,
niin iloiten, he että eivät koskaan
eroa karkelostaan kaunihista.[384]
Sen ylpeys kirottu, min Tuonelassa
näit kaiken maailman sa kuormain alla
ol' alkusyynä lankeemuksen syvän.
Ne, jotka täällä näet, nöyrin mielin
tunnusti Hyvyyden, mi heidät oli
niin suureen älyyn kyvykkäiksi luonut.
Siks oma ansio ja armon valo[385]
niin ylös nosti heidän katsehensa,
heill' ett' on tahto luja, täydellinen.
Äl' epäile, vaan ole varma, että
on ansiota armon vastaan-otto,
mikäli tunne vain on sille avoin.
Nyt muiden auttamatta yhdyskuntaa
voit tätä ympärilläs katsastella,
sanani jos sa olet ymmärtänyt.
Mut päällä maan kun kouluissanne oppi
sellainen luonnosta on enkelien,
he että ajattelee, muistaa, tahtoo,
ma lisään, että näkisit sa selvään
totuuden, joka siellä himmenevi,
kun seikat sekoittavi moinen oppi.
Olennot nuo, jotk' oli onnen saaneet
Jumalan kasvot nähdä, kääntänehet
ei silmää hänestä, mi kaikki näkee.[386]
Siks katkaise ei heidän katsettansa
esine uusi eikä tarvis heidän
muistella aatoksia särkyneitä.
Näin valveill' uneksitaan, uskotahan
maan päällä, tai ei uskota, mut rikos
ja herja suurempi on jälkimmäisten.[387]
Te ette viisaustieteessänne tietä
vaella yhtä; niin teit' itserakkaus
ja halu näyttää eteviltä hurmaa.
Tääll' ylhäällä tuo sentään siedetähän
mieluummin kuin jos itse Herran sanaa
siell' ylenkatsotaan ja vääristellään.[388]
Ei muisteta, kuin paljon verta maksaa
sen kylvö päällä maan ja otollinen
kuink' on, ken nöyryydellä siihen turvaa.
Näkyäksensä kaikki kilpaa keksii
väitteitä, jotka sitten saarnatahan,
mut Evankeliosta vaiti ollaan.
Yks sanoo, että radaltansa kääntyi
kuu kärsiessä Kristuksen ja esti
Auringon valon maahan pääsemästä.
Taas toiset, että valo itsestänsä
noin peittyi ja ett' Intian, Espanjan
pimennys ollut ois kuin Israelin.
Firenzessä niin mont' ei houkkaa ole
kuin noita jutteloita vuoden mittaan
soi siellä kaikkialla saarnastuolit,
niin että palaa laitumelta lampaat
nuo tuhmat syönehinä tuulta yksin;
se heit' ei auta, ettei nää he vaaraa.
Apostoleille lausunut ei Kristus:[389]
'Menkäät ja saarnatkaatte turhuuksia',
vaan antoi todellisen pohjan heille.
Se vain soi heidän huuliltaan, niin että
sodassa Uskon sytytyksen heille
ol' Evankeliumi peitsi, kilpi.
Nyt koukuin, kompasanoin saarnatahan,
ja jos vain nauretaan, jo munkki tuosta
on pöyhkä: vaadita ei enempätä.
Mut munkin-päähineessä moinen lintu
pesivi, että jos hän näkyis, kansa
tuon tajuis uskomansa armon laadun,[390]
min vuoksi kasvanut maan pääll' on tuhmuus,
niin että juostaan joka lupaa saamaan
sen tutkimatta todenperäisyyttä.
Näin Pyhän Antoniuksen[391] porsaat lihoo
ja muutkin, pahemmat kuin porsaat, maksain
rahalla, josta leimamerkki puuttuu.
Mut koska poikenneet jo loitos oomme,
nyt silmäs käännä kohti tietä suoraa,
ett' ajan kanssa lyheneisi taival.
Niin korkea on näiden Enkelien
luku ja aste, ettei ihmiskieli,
ei mieli koskaan sinne saakka pääse.
Ja jos sa muistat, mitä Daniel kertoo,[392]
sa näet, ettei tuhansissa hänen
lukua myöskään ole määrättyä.
Säteilee kaikkein yli Alku-valo
ja heihin virtaa eri tavoin, niinkuin
he eri laaduin ovat yhdistetyt.
Kun Luojan näkeminen määrää tunteen,
niin rakkauden sulohehku heissä
myös eri tavoin liekehtii ja palaa.
Nyt Iki-Voiman korkeuden sa huomaat
ja laajuuden, kun peilit loi niin monet
hän itseänsä heijastellaksensa,
yhdeksi itse jääden niinkuin ennen.»