Kotshkarev ja Podkolesin.
PODKOLESIN. No, kiitos, rakas veli! Nyt minä vasta näen koko ystävyyden
työsi. Oma isänikään ei olisi tehnyt minulle sitä, mitä sinä olet
tehnyt. Minä näen, että sinä olet toiminut ystävyydestä. Kiitos, veli,
vielä kerran, ikäni olen muistava tekosi. (Liikutettuna.) Ensi keväänä
minä pystytän muistopatsaan isäsi haudalle.
KOTSHKAREV. Ei mitään, hyvä veli, minä itse olen sangen iloinen.
Tuleppa tänne, niin suutelen sinua. (Suutelee häntä toiselle poskelle
ja sitte toiselle.) Suokoon jumala sinun onnellisesti elää
tyytyväisyydessä ja yltäkylläisyydessä ja saaos paljon lapsia...
PODKOLESIN. Kiitos, rakas veli! Vasta nyt olen oppinut tietämään mitä
on elämä; nyt minulle on avautunut aivan toinen maailma. Nyt minä näen,
että kaikki liikkuu, elää, tuntee, haihtuu... en tiedä oikein itsekään
mitä kaikkea tapahtuu. Mutta ennen minä en huomannut mitään tästä
kaikesta, en ymmärtänyt mitään, s.o., suoraan sanoen minulta puuttui
kaikki ihmisen tiedot, minä en miettinyt asioita, en syventynyt niihin,
mutta elin vain kuten kaikki muutkin ihmiset elävät.
KOTSHKAREV. Olen iloinen, äärettömän iloinen. Minä lähden nyt katsomaan
kuinka pöytä on katettu; hetken perästä palaan takaisin. (Syrjään.)
Mutta joka tapauksessa on parasta panna hattu piiloon.
(Ottaa hatun mukaansa).