Samat, paitsi Arinaa, Agafjaa ja Fjoklaa.
KANA. No, siinä nyt sait, kaikki menivät pois! mitä tämä merkitsee?
KOTSHKAREV. Jotakin on luultavasti tapahtunut.
SHEVAKIN. Niin, kenties puku meni epäkuntoon... No, panevat
paikoilleen... ehkäpä kaulus oli vinossa... tai piti neuloilla
kiinnittää jokin kohta.
(Fjokla tulee sisään, kaikki hyökkäävät hänen kimppuunsa
kysyen: mitä, mitä tapahtui?)
KOTSHKAREV. Jotakin on tapahtunut?
FJOKLA. Mitä olisi voinut tapahtua? Ei yhtään mitään.
KOTSHKAREV. No, miksikä hän poistui.
FJOKLA. Häntä rupesi hävettämään ja siksi hän meni. Hävetti niin, ettei
voinut istua paikallaan. Pyytää anteeksi ja kutsuu illaksi teetä
juomaan.
(Menee).
KANA (Syrjään.) Hm! kuppi teetä! Sentähden minä en pidäkään
kosimisesta, tyhjää touhua vaan; tänään ei sovi, olkaa hyvä tulkaa
huomenna teelle, ja ylihuomiseksi sama pyyntö, miettiä näet täytyy.
Paljasta roskaa. Eihän asia ole sellainen, joka pään pyörälle panee!
Minäkin, piru vie, olen virkamies, eikä minulla ole aikaa kaikkeen.
KOTSHKAREV (Podkolesinille.) Emäntä ei näytä rumalta, vai mitä.
PODKOLESIN. Ei näytä.
SHEVAKIN. Talon tytär on sievä.
KOTSHKAREV (Syrjään.) Hitto vieköön. Tuo pöllö on rakastunut. Vielä
tässä väliin tuppautuu. (Ääneen.) Aivan ruma, aivan ruma.
KANA. Nenä on suuri.
SHEVAKIN. No, ei, sitä minä en huomannut. Hän on tuommoinen ruusunen.
ANUTSHKIN. Minä en ole samaa mieltä. Ei, en minä nyt juuri sitä
tahtonut sanoa... Epäilenpä päinvastoin omasta puolestani tokko hän
osaa edes käyttäytyä ylhäisessä seurapiirissä. Niin, ja osanneeko hän
edes ranskaakaan.
SHEVAKIN. No, miksi te ette koetellut, rohkenen kysyä teiltä, miksi
ette puhunut hänelle ranskaa. Kenties hän taitaa sitä.
ANUTSHKIN. Te luulette että minä puhun ranskaa? Ei hyvä herra, minulla
ei ole ollut onnea saada sellaista kasvatusta. Minun isäni oli ilkiö,
nauta. Hän ei edes ajatellutkaan opettaa minulle ranskaa. Olin silloin
vielä pieni, helppo olisi ollut opettaa, maksoi vain vaivan antaa
paljaan päälle, niin kyllä olisin oppinut, varmasti olisin oppinut.
SHEVAKIN. No, entä nyt. Te kun itse ette osaa ranskaa, niin mitä hyötyä
siitä teille on, jos hän...
ANUTSHKIN. Ah, ei, ei. Nainen on aivan toisessa asemassa. On
välttämätöntä, että hän osaa, muuten hän ei tiedä, kuinka käyttäytyä
(tekee liikkeitä) ei mikään käy niinkuin pitäisi käydä.
KANA (Syrjään.) No, siitä huolehtikoon joku toinen, en vain minä. Minä
puolestani lähden ulos pihamaalle katselemaan taloa ja sivurakennusta
sieltä puolen; jos kaikki on kuin olla pitää, niin miksipä en iltasella
päättäisi asiaa. Eivät nuo sulhasmiehet ole minulle vaarallisia,
liiaksi vetelää väkeä. Eivät morsiamet sellaisista välitä.
SHEVAKIN. Lähden polttamaan piipullisen tupakkaa. Eikö meillä ole sama
matka? Sallikaa kysyä, missä asutte?
ANUTSHKIN. Hiekoilla, Petrovskin kadulla.
SHEVAKIN. Ei, tulee kierrosta: minä asun Vasili Ostrovissa 18:lla
linjalla, mutta saman tekevä muuten, minä saatan teitä.
STARIKOV. Ei, kyllä tässä on jotakin nurinkurista. Ka, muistakaa sitte
meitäkin, Agafja Tihonovna! Minun tervehdykseni, hyvät herrat!
(Kumartaa ja menee).