Samat ja Starikov.
STARIKOV (Kumartaa hyvin nopeasti, kauppiaan tapaan, vähän sivuttain.)
Palvelijanne, Arina Pantelejevna! Pojat siellä Gostini dvorissa
kertoivat, että aiotte myydä villoja.
ARINA (Kääntyy halveksien, lausuu puoliääneen, mutta kuitenkin niin
kovaa, että hänkin kuulee). Ei tämä ole mikään kauppapuoti.
STARIKOV. Peijakas! Sopimattomaan aikaan taisin tulla? Ilman meitäkin
olisivat tainneet asian sopia.
ARINA. Pyydän, pyydän, Aleksei Dmitrijevitsh; vaikka villoja emme
kauppaakaan, olemme kuitenkin iloisia tulostanne. Pyydän nöyrimmästi
istumaan.
(Kaikki istuvat. Äänettömyys.)
KANA. Omituinen ilma nykyisin; aamulla näytti aivan siltä kuin tulisi
sade, mutta tuntuu menneenkin ohi.
AOAFJA. Niin; ei tästä ilmasta ole mihinkään, joskus on kirkasta,
joskus taas aivan siinä tuokiossa sade tulossa. Ikävä, hyvin ikävä
ilma.
SHEVAKIN. Neitiseni, me olimme Sisiliassa kevätaikaan, meidän aikamme
mukaan helmikuussa. Sattui että kun läksi ulos, oli kirkas ilma ja
sitte äkkiä sade, rankka sade.
KANA. Kaikkein ikävintä on se, että kun sellaisella ilmalla täytyy
istuskella yksin. Toista on naineen ihmisen, hänellä ei ole ikävä,
mutta yksinäiselle se on aivan...
SHEVAKIN. Kuoleman ikävä, aivan kuoleman ikävä!
ANUTSHKIN. Niin, samaa minäkin.
KOTSHKAREV. Sanos muuta, aivan kiduttavaa, ei mitään iloa, jumala
armahda sellaiseen tilaan joutumasta.
KANA. Neitiseni, jos teidän tulisi valita itsellenne? Sallikaa minun
saada tietää teidän makunne. Anteeksi, että minä näin suoraan. Missä
virassa soisitte miehenne olevan?
SHEVAKIN. Tahtoisitteko, neitiseni, että teillä olisi mies, joka on
ollut tekemisissä meren myrskyisten aaltojen kanssa.
KOTSHKAREV. Ei, ei! Minun mielestäni on parhain ihminen se, joka yksin
hoitaa melkein koko departementin asiat.
ANUTSHKIN. Miksi virittää ennakkoluuloja? Miksi tahdotte halveksia
henkilöä, joka, vaikkakin on palvellut jalkaväessä, kuitenkin osaa
pitää ylhäisen seuraelämän sääntöjä arvossa?
KANA. Päättäkää te, hyvä neiti!