Ivan Pavlovitsh Kana ja Dunjashka.
DUNJASHKA. Odottakaa täällä.
(Poistuu).
KANA. Saattaahan odottaa, saattaapa kyllä, kunhan vain en viipyisi
liian kauan: poistuin departementista ainoastaan muutamaksi minutiksi.
Äkkiä saattaa pistää kenraalin päähän kysästä: "Missä ulosottomies?"
"Morsianta meni katsomaan"... Kunhan vain se ei antaisi minulle
sellaista morsianta, että... Mutta annappa, kun katsotaan vielä kerran
luetteloa. (Lukee) "Kaksikerroksinen kivitalo". (Kohottaa katseensa
ja silmäilee kattoa). Oikein! "Kaksi sivurakennusta, toinen
kiviperustuksella, toinen puinen..." No, tuo puurakennus on
huononpuoleinen... Vaunut, parilla ajettava reki, pari vällyä, isompi
ja pienempi. Kenties kelpaavat reumatismin aikana. Ämmä tosin vakuutti,
että ovat parasta lajia; hyvä on, olkoot vain. "Kaksi tusinaa
hopealusikoita..." Tietystihän talossa tarvitaan hopealusikoita. "Kaksi
ketunnahkaturkkia..." Hm. "Neljä suurta untuvapatjaa ja kaksi pientä."
(Puristaa huulensa yhteen) "Kuusi paria silkki- ja kuusi paria
karttuunipukua, kaksi yöviittaa, kaksi..." No, tämä on joutava pykälä!
"Alusvaatteita, lautasliinoja..." No, tehköön tässä, miten itse haluaa.
Muuten on ajoissa otettava kaikesta selvä. Nyt saattavat luvata kaikki,
sekä talon että vaunut, mutta kun olet mennyt naimisiin, huomaatkin
omistavasi ainoastaan untuvapatjoja ja höyhentyynyjä.
(Kuuluu soitto. Dunjashka juoksee kamarin läpi avaamaan ovea.
Kuuluu ääniä: Kotona? Kotona).