Samat ja Fjokla.
FJOKLA. Oo, eihän toki, Arina Panteleimonovna, synti on syytöntä
panetella.
AGAFJA. Aa, Fjokla Ivanovna! No, mitä kuuluu, puhu, kerro, onko
tiedossa?
FJOKLA. On, on toki; annahan kun ensin hiukan hengähdän -- olen niin
paljon puuhaillut! Kiersin kaikki talot, kansliat ja ministeriöt
kompuroin, pistäysinpä kasarmeissakin... tiedätkö, äiti-kulta, kun minä
olin vähällä saada selkääni, totta jumaliste olin saada selkääni...
ämmä, joka naitti ne Aferovit, hyökkäsi päälleni: "Sinä, luntus,
toiselta leivän vain ryöstät, tiedä, missä taloissa käyt!" kiljui tuo
vietävä vasten silmiäni. "Mitä se sinuun kuuluu -- sanoin hänelle
suoraan -- olen valmis tekemään kaikki tyydyttääkseni oman neitini, elä
siitä pahastu." Mutta kylläpä minä tilasinkin sinulle miehiä! Ei koko
maailman ikänä ole vielä sellaisia nähty. Toiset niistä saapuvat jo
tänäpäivänä kosimaan. Kiiruhdin siitä ilmoittamaan.
AGAFJA. Mitä, joko tänään? Oi, Fjokla Ivanovna, sydänkäpyseni, kuinka
minua pelottaa.
FJOKLA. Älä pelkää, hyvä neiti! Sehän on jokapäiväinen asia. Tulevat ja
katselevat -- ei mitään muuta. Sinä puolestasi tarkastelet heitä, eikö
joku sattuisi miellyttämään sinua. No, jos eivät miellytä, saavat mennä
matkoihinsa.
ARINA. No, lienet toki houkutellut hyviä miehiä.
AOAFJA. Ja kuinka paljo? Montako?
FJOKLA. Monta, kuusi miestä.
AGAFJA (huudahtaen.) Uh!
FJOKLA. Mitä sinä, kultaseni, noin säikähdit! Parempi on joukosta
valita: kun yksi ei tule, niin toinen tulee.
AGAFJA. Ovatko kaikki aatelismiehiä?
FJOKLA. Kaikki, aivan kuin valikoimalla otettuja. Sellaisia
aatelismiehiä ei ole ennen nähty eikä tavattu..
AGAFJA. No, minkälaisia, minkälaisia, kerro?
FJOKLA. Oivallisia, kaikki niin hyviä ja säännöllisiä miehiä. Baltasar
Baltasarovitsh Shevakin, niin mainio mies, sotalaivastossa on
palvellut, -- hän sopii sinulle erinomaisesti. Sanoi tarvitsevansa
lihoissaan olevan morsiamen, kuihtuneista ei välitä. Sitte Ivan
Pavlovitsh, joka palvelee ulosottomiehenä; hän on niin mahtava, ettei
vain joka mies pääse hänen puheilleen. Niin huomiota herättävä ja
lihava. Ja kun hän kiljahti minulle: "Elä lorua minulle joutavia, että
muka morsian on semmoinen ja semmoinen, vaan sano suoraan paljonko
hänellä on irtainta ja kiinteää omaisuutta?" "Niin ja niin paljon" --
selittelin hänelle. "Sinä valehtelet, koiran penikka!" Ja päästi vielä
sellaisen sanan, että on aivan säädytöntä sinulle kertoa. Siinä
silmänräpäyksessä hoksasin, että tämä oli mahtava ja tärkeä herra.
AOAFJA. Kerro, ketä vielä?
FJOKLA. Vielä on Nikanor Ivanovitsh Anutshkin. Hän on erittäin hieno,
huuletkin aivan kuin mansikka, kultaseni, aivan kuin mansikka.
Mainehikas herra. Minulle pitää olla, sanoo, sellainen morsian, joka
on sievä ja sellaisen sivistyksen saanut, että osaa ranskaa puhua.
Erittäin hienokäytöksinen herra, oikea saksalainen. Niin siroryhtinen,
jalatkin niin pienet ja sievät.
AGAFJA. Ei minua nuo laihat ja hienoruumiiset herrat miellytä... minä
en tiedä... minä en näe niissä mitään, joka...
FJOKLA. No, jos sinä haluat lihavampaa, niin ota sitte Ivan Pavlovitsh.
Häntä parempaa ei mitenkään voi valita. Se nyt sitte vasta on herra,
oikea herra. Tuskin näistä ovista mahtuu sisään.
AGAFJA. Kuinka vanha hän on?
FJOKLA. Nuori mies vielä. Saattaa olla viidenkymmenen paikkeilla,
tuskin sitäkään.
AGAFJA. Entä sukunimi?
FJOKLA. Ai, sukunimi: Ivan Pavlovitsh Kana.
AGAFJA. Onko se hänen nimensä?
FJOKLA. On.
AGAFJA. Ah, jumalani, minkälainen nimi! Kuulepp, Fjokla kulta, jos minä
nyt menen hänelle ja minua ruvetaan sanomaan Agafja Tihonovna Kanaksi?
Jumala ties miltä se kuuluu.
FJOKLA. Rauhoitu, kultaseni, kyllä Venäjän maassa on samallaisia
sukunimiä. Sylkäset vain ja ristit silmäsi, etkä välitä yhtään mitään
tuota nimeä kuullessasi. Mutta, vähätpä siitä, löytyy niitä vielä
toisiakin. Jos sinua ei miellytä tämä sukunimi, niin ota sitte Baltasar
Baltasarovitsh Shevakin -- mainio sulhanen.
AGAFJA. Minkälainen hänellä on tukka?
FJOKLA. Sievä tukka.
AGAFJA. Entä nenä?
FJOKLA. Nenäkin on ylen soma. Mutta elähän suutu: hänen asuntonsa on
niin tyhjä, ettei siellä näe muuta kuin piipun, ei mitään kalustoa.
AGAFJA. Keitä sinulla on vielä.
FJOKLA. Akim Stepanovitsh Pantelejev, virkamies, nimineuvos. Änkyttää
hieman puhuessaan, mutta sensijaan niin vaatimaton.
ARINA. Aina sinä vain hoet: virkamies ja virkamies, mutta eikö hänellä
ole tapana ryypiskellä, sanopa se, ole hyvä.
FJOKLA. Kyllä häin juopi, en väitä vastaan, kyllä hän ryyppää. Mutta
mitäpä siitä, onhan hän nimineuvos, ja sitte lisäksi niin turkasen
hyvänsävyinen.
AGAFJA. Ei, minä en tahdo, että mieheni olisi juoppo.
FJOKLA. Kuten tahdot, muoriseni. Jos toinen ei kelpaa, niin valitse
sitte toinen. Muuten, mitä sillä nyt on väliä, jos joskus ottaa ryypyn
liikaa? Eihän hän koko viikkoa ole juovuksissa, sattuu päivä, että hän
on selvänäkin.
AGAFJA. No keitä vielä?
FJOKLA. Niin, on vielä eräs, mutta hän on sellainen... jääköön jumalan
haltuun. Nämä ovat parempia.
AGAFJA. Sanohan toki kuka hän on?
FJOKLA. Ei haluttaisi puhua hänestä. Onhan hän tosin valtioneuvos ja
merkkikin koristaa rintaa, mutta niin hidas on miehekseen: häntä ei saa
edes houkutelluksi ulos huoneestaan.
AGAFJA. Keitä vielä? Sinähän olet vasta kertonut viidestä ja sanoit
olevan kuusi.
FJOKLA. No, eivätkö ne ala sinulle riittää. Katsohan vaan, ettei äkkiä
pääsi mene pyörälle. Äskenhän juuri säikähdit niin kovasti.
ARINA. No, mitä noista sinun aatelismiehistäsi? Vaikka sinulla olisi
niitä kokonaista kuusi kappaletta, niin sittekin yksi ainoa kauppias
voittaa heidät kaikki.
AGAJJA. Eihän toki, Arina Panteleimonovna, kyllä aatelismies on
arvokkaampi.
ARINA. No, mitä siitä kunniasta. Katsopa esim. kun Aleksei
Dimitrijevitsh sopulinnahkainen hattu päässään kiitää hevosillaan
katuja pitkin niin että pois vaan tieltä...
AGAFJA. Mutta kun aatelismies tulee sellaista kauppiasta vastaan niin
hän sanoo: "Mitä sinä, kauppiaspahanen, annappa tietä! tahi näytäppä
minulle parasta samettia." Ja kauppias vastaa nöyrästi: "Olkaa hyvä,
herra!" -- "Otappa hattu päästäsi, tollo!" -- niin sanoo aatelismies
kauppiaalle.
ARINA. Mutta jos kauppias tahtoo, niin hän ei annakkaan verkaa,
mitenkäs silloin aatelismies. Jää alastomaksi eikä pääse liikkumaan?
AGAFJA. Hän antaa selkään kauppiaalle.
ARINA. Kauppias valittaa poliisille.
AGAFJA. Mutta aatelismies valittaa kauppiaan päälle sinatyörille.
ARINA. Ja kauppias kupernyörille.
AGAFJA. Ja aatelismies...
ARINA. Valehtelet, valehtelet, aatelismies! Kupernyöri on sinatyöriä
korkeampi. Aivan hullaantui näihin aatelismiehiinsä. Mutta sattuu sitä
että aatelismiehenkin täytyy joskus kumartaa... (Ovikelloa soitetaan).
Soitettiinko siellä?
FJOKLA. No, hyvänen aika, siinä ne nyt ovat!
ARINA. Kutka ne?
FJOKLA. Ne... joku sulhasista.
AGAFJA (hätkähtäen.) Ah!
ARINA. Pyhimykset armahtakaa meitä syntisiä! Huone on aivan
siivoomatta. (Tarttuu kaikkeen, mitä vain pöydällä on, ja juoksentelee
ympäri huonetta). Pöytäliinakin tuossa on aivan likainen. Dunjashka,
Dunjashka! (Dunjashka tulee.) Tuo pian puhdas pöytäliina!
(Ottaa pöytäliinan ja hyörii huoneessa).
AGAFJA. Ah, tätikulta, mitä minun on tehtävä? minähän olen melkein
paitasillani.
ARINA. Voi tyttöseni, juokse pian pukeutumaan! (Häärii huoneessa.
Dunjashka tuo pöytäliinan. Soitetaan.) Juokse ja sano, että "heti!"
(Dunjashka huutaa kaukaa: Heti:)
AGAFJA. Täti! Hameeni ei ole silitetty.
ARINA. Ah, laupias jumala, armahda meitä! Ota toinen hame!
FJOKLA (juosten.) Miksi Te ette tule? Agafja Tihonovna, kiiruhtakaa
kultaseni. (Kuulee soiton). Voi, voi, hän odottaa yhä.
ARINA. Päästä hänet sisään ja pyydä odottamaan.
(Dunjashka juoksee eteiseen ja avaa oven. Kuuluu ääniä. Kotona?
-- Kotona, olkaa hyvä, käykää sisään. Kaikki koettavat uteliaina
tirkistää oven raosta eteiseen).
AGAFJA (säikähtäen huudahtaa.) Ah, miten lihava!
FJOKLA. Tulee, tulee (kaikki juoksevat täyttä laukkaa pois).