Ivan Pavlovitsh ja Anutshkin.
DUNJASHKA. Odottakaa täällä. He saapuvat heti.
(Poistuu. Anutshkin kumartaa).
KANA. Hyvää päivää!
ANUTSHKIN. Minulla on kenties kunnia puhua talon suloisen emännän
isän kanssa?
KANA. Ei suinkaan, ei minkään isän kanssa. Minullahan ei ole vielä
lapsia.
ANUTSHKIN. Ai, anteeksi, anteeksi.
KANA (syrjään.) Tuon miehen naama tuntuu epäilyttävältä: eiköhän tuo
vain liene tullut samoissa aikeissa kuin minäkin (Ääneen.) Teillä
arvatenkin on jotakin asiaa talon emännälle?
ANUTSHKIN. Ei ole, ei ole mitään -- poikkesin vain taloon
kävelymatkalla ollessani.
KANA (syrjään.) Valehtelee, valehtelee, kävelymatkalta! Naida tahtoo,
konna!
(Ovikello soi. Dunjashka juoksee avaa maan.
Eteisessä ääniä: Kotona? Kotona.)