Kohtaus.
Kaukaan aikaan ei tuo Ritulan emäntään kiintynyt ylioppilas käynyt
talossa.
»Pääsimmehän toki tuosta tungettelijasta viimein eroon», sanoi isäntä
emännälleen eräänä kertana.
»Kaikista huonoista ihmisistä täytyy totuuden ihmisten eroon päästä»,
sanoi Siina.
»Niinkö se on? Minä olen ollut huomaavinani, ettet sinä pidä minusta
mitään tuon ylioppilaan ohella», sanoi Tommi yksinkertaisuudessaan.
»Erehdyt ystäväiseni; sinusta pidän enemmän kuin kaikista muista
yhteensä. Mutta minua kummastuttaa tuommoinen ajattelematon
mustasukkaisuus, kun et sinä soisi maailmassa olevankaan muita kuin
sinut ja minut.
»Ei veikkonen! Kaikki kansalaiset, veljet ja sisaret, ovat luuta meidän
luustamme ja sentakia olemme me velvolliset heitä ihmisellisesti
kohtelemaan», sanoi Siina.
Kului joku aika. Vähitellen teki ylioppilas taasenkin tuttavuutta
taloon. Ensimältä tuo vanha tuttava arasteli; oli niinkuin hän olisi
häpeillyt entisiä mielipiteittensä ilmauksia. Mutta kun hän pääsi
emännän kanssa puheisille, oli hän olevinaan katuvainen syntinen. Hän
koetti selittää, kuinka hän oli aivan yhtä mieltä emännän kanssa uskon
asioissa, mutta hän oli vaan tahtonut koetella emäntää saadakseen
tietää, mitä mieltä hän oli.
Kun emäntä tämän kuuli, suli hänen sydämensä heti, ja entinen ystävyys
alkoi jälleen.
Melkein myötäänsä oli nyt ylioppilas Ritulassa vieraana. Sattuiko joku
muu vieras olemaan talossa kun hän tuli, poistui hän heti, sillä hän
tahtoi yksinomaan olla kahden kesken emännän kanssa.
Emäntä useinkin illan siimeksessä päivän töistä päästyänsä meni
kävelemään virkistääkseen itseänsä.
Kerran muutamana kauniina kesäiltana meni hän järven rannalle
kävelemään. Äkkiarvaamatta ilmestyi hänen eteensä mieshenkilö. Emäntä
hämmästyi pahanpäiväiseksi, mutta samassa huomasi hän, ettei tulija
ollut kukaan muu kuin tuo ylioppilas.
Tämä teki emännälle nöyrän kumarruksen, lausuen samassa hyvän illan.
Puhellen niitä näitä, esitteli hän, että istuttaisiin lähellä olevalle
turvepenkille, että saataisiin haastella.
Ylioppilas koetti nyt kaikenlaisilla imarteluilla ja melkein
intohimoisesti puhua leperrellä emännälle.
Yht'äkkiä kumartui hän emännän puoleen ja sanoi kuiskaamalla:
»Minä rakastan teitä sydämeni pohjasta», ja samassa hapuili hän Siinan
kättä omaansa.
»Mitä te nyt puhutte! Minä olen rakkauteni luvannut yhdelle ainoalle
miehelle, ja se riittää. Minulla ei ole rakkautta antaa kenellekään
toiselle», sanoi Siina lujasti.
»Eihän toki niin. Luulen teidät tuntevani», sanoi ylioppilas ja samassa
hän kietoi kätensä Siinan ruumiille.
Siina kauhistui kovin tuota tekoa. Hän riuhtaisi itsensä irti tuosta
tungettelijasta, ja niin hän seisoi muutaman askeleen ulompana tuota
hävytöntä nuorta miestä.
»Oletteko tuommoinen! Missä teidän oikeuden ja totuuden tuntonne nyt
on?» sanoi Siina, ja hänen kasvonsa olivat tavallista punakammat
äkkinäisen hämmästyksen takia.
Ylioppilas ei uskonut vielä tuotakaan. Hän luuli Siinan käytöstä vain
tavalliseksi naisen oikuksi, jommoisia hän ehkä oli ennen tavannut.
Hän hyökkäsi nyt Siinaan käsiksi ja koetti häntä valloittaa.
Äkkinäisellä voimain ponnistuksella riuhtaisi Siina taasenkin itsensä
irti ja samassa läimäytti hän aika korvapuustin ylioppilaalle. Mutta kun
sekään ei auttanut, päästi hän kamalan hätähuudon.
Samassa syöksyi pensaikosta esiin roteva mies. Tämä oli Siinan veli
Nartti, joka myöskin sattui olemaan iltakävelyllä tuossa kauniissa
järvenrannan metsikössä.
Kun Nartti ilmestyi uhkaavana ylioppilaan nokan eteen, hämmästyi tämä
kelpo tavalla.
»Tuhannen peeveliä! Oletteko todellakin tuommoinen roisto, että
hätyytätte naitua naista!» huudahti Nartti, sillä hän oli oitis
huomannut asian oikean laidan.
»Enhän ole mitään pahaa tehnyt, tahdoin vain naista naurattaa», sanoi
ylioppilas puolustellen itseään.
»Kyllä minä panen sinut tuolla tavalla naisia naurattamaan senkin
roisto. Tuossa on sinulle ensimäinen ja tuossa toinen», sanoi Nartti
mäjäytellen ylioppilasta korville puolelle ja toiselle. Kun hän pääsi
ylös kompuroimaan, oli uusi mäjäys aina valmiina; ei silloin ollut
ylioppilaan hienot sääret maassa lujasti kiinni.
Vihdoin täytyi Siinan mennä Narttia hillitsemään.
»Anna hänen nyt jo olla, onhan hän jo kyllikseen saanutkin rangaistusta
huonosta työstään», sanoi Siina, ja niin pääsi ylioppilas taasen
jaloilleen.
»Vai olet sinä tuommoinen tihulainen kaikkine sivistyksinesi ja
oppinesi! Luuletko, ettei kansan lapsissa ole suurempaa siveellistä
voimaa kuin sinunlaisissasi on? Ellei niin olisi, olisi kansan perikato
käsissä, sillä semmoinen mädännäisyys ei voi kauan pystyssä pysyä»,
haukuskeli Nartti vielä kaupanpäälliseksi.
Häpeissään lähti ylioppilas turvottunein naamoin mennä lurjustelemaan
pois.
Siina ja Nartti lähtivät nyt kotiaan. Siina oli vielä hätääntyneen
näköinen, ja Tommi huomasi oitis, ettei emäntä ollut tavallisissa
oloissaan.
»Mikä sinua nyt vaivaa, kun olet noin tuohtuneen näköinen?» kysyi Tommi.
Siinasta oli tuo juttu niin tavatonta laatua, että hän ei olisi
mielellään siitä tarkkaa selkoa tehnyt. Muuten hän oli vielä niin
hätäyksissään, ettei hän olisi kyennytkään siihen. Mutta Nartti selitti
juurtajaksain koko tapahtuman.
»Enkö minä ole kauan aikaa epäillyt tuon ainaisen tungettelijan
tarkoituksia? Hän on ollut mielestäni niin vastahakoinen otus, etten ole
häntä hyvällä omallatunnolla kärsinyt. Mutta tulehan vielä kerrankin
tänne mokomakin saikarasääri, niin kyllä minä sinulle lähtöpassit
annan», tuumaili Tommi.
Siinasta oli tuo kohtaus niin häpeällistä laatua, ettei hän olisi sen
suonut tulevan yleisön tietoon. Hän rupesi pyytelemään, että asia
pidettäisiin salassa, koska se ei olisi kenellekään ylösrakennukseksi.
Siinan esitys hyväksyttiinkin yksimielisesti.
Kuitenkaan ei asia pysynyt salassa. Kohtauksen oli sattunut huomaamaan
eräs poikaloppi, joka onkiretkellään oli kaukaa nähnyt koko tapauksen.
Tämä kohta levitti tiedon ympäri kylää.
Ylioppilas parka joutui nyt pahempaan kuin pulaan. Kaikki rupesivat
häntä sormellaan osoittelemaan ja säätyhenkilöt eivät voineet kyllin
halveksia ylioppilaan halpamaista käytöstä.
Ei ollut hänellä muuta neuvoa kuin laputtaa pois koko paikkakunnalta ja
heittää kaikki kesävierailut sikseen.