Hankauksia.
Häät pidettiin ja Tommi siirtyi Ritulaan asumaan, sillä hän oli
lunastanut Nartin osan, ja Siinan vanhemmat luovuttivat kaiken
taloudenhoidon nuorelle parille.
Ankaraa huolta piti nyt Siina kotinsa järjestyksestä ja puhtaudesta. Ja
hän saikin talon tässä suhteessa vähitellen siihen kuntoon, että Ritulaa
mainittiin esikuvaksi monessa ympäristön pitäjässä.
Ei sitä vierasta käynyt Lenulassa, joka ei olisi pistäynyt katsomassa
tuota kuuluisaa Ritulaa. Ja yhtä kohtelias, vierasvarainen ja
ystävällinen oli emäntä kaikille, niin köyhille kuin rikkaillekin.
Köyhiä ei hän tosin vienyt vierashuoneeseen, mutta aina oli hänen
kätensä ojennettuna auttamaan heitä ja hartaasti otti hän osaa heidän
suruihinsa. Muutoin kehoitti hän heitä istumaan, istui itse heidän
rinnallensa ja kuunteli kärsivällisesti, mitä heillä kullakin oli
sanomista.
Arvokkaammat vieraat vei hän heti vierashuoneeseen, jossa hän koetti
saada heidät viihtymään.
Kun hänen itsensä täytyi mennä laittamaan vieraille suunavausta, komensi
hän Tommin sillä välin pitämään vieraille seuraa.
Tommi koki kyllä parhaansa mukaan huvittaa ja viihdyttää vieraita, mutta
hiljainen ja juro kun hän luonteeltaan oli, ei se ottanut onnistuakseen.
Yritettiinkö jotakin puhelemaan, loppui se aivan pian ja ikävä
äänettömyys sai taas vallan. Mutta kun emäntä joutui vierasten pariin,
kyllä silloin kielet pääsivät valloilleen ja ikävyys haihtui.
Isännästä oli vastenmielistä tuo ylöllinen vierasten käynti. Hän oli
luonteeltaan säästäväinen ja tarkka, ja hänelle kävi peloksi, että
alinomainen vierasten kestitseminen tuottaa häviötä taloudelle. Tämäkin
osaltaan vaikutti siihen, että isäntä oli niin vastahakoinen ja
juromainen vieraita kohdellessaan.
»Ei meidän taloutemme kestä tuota alituista tavaran ja ajan hukkaa, joka
meillä on tullut melkein jokapäiväiseksi tavaksi alinomaisten vierasten
vuoksi», sanoi isäntä.
Emäntä päästi iloisen naurunhohotuksen.
»Sanotko -- ajatteletko niin? Eivät vieraat kuluta kovinkaan suuria
summia. Hyvästi järjestetyssä talossa on aina jotakin, jota sopii
vieraille suunavaukseksi tarjota. Ole koko asiasta aivan huoletonna,
kyllä minä itse huolehdin sinunkin puolestasi. Sen vaan voin sinulle
vakuuttaa, ettemme me sen takia maalta merelle joudu. Meidän tulee
osoittaa kohteliaisuutta kaikille ihmisille. Miltä se tuntuisi
sinustakin, jos olisimme ihmisiä kohtaan tylyt ja jurot kuin
puukonnielijät ja siten poistaisimme kaikki vieraat luotamme», selitteli
emäntä.
Isännällä ei ollut siihen mitään sanomista ja siihen hänen täytyi
tyytyä, vaikka vähän vastenmielisesti.
Rakastivatko Siina ja Tommi toisiaan?
Tommi rakasti vaimoansa melkein liiaksikin. Hän oikein jumaloitsi häntä,
ja siitä seurasi, että hänellä oli melkein aina hienoa mustasukkaisuutta
vaimoansa kohtaan. Ainoa vastenmielisyys, mikä tavasta ilmeni hänessä
vaimoonsa, oli tuon ankaran puhtauden vuoksi, jota emäntä ehdottomasti
kaikilta vaati, mutta äänetönnä koetti Tommi kärsiä sitäkin.
Siina rakasti myös ehdottomasti miestään, vaikka tavasta olikin
erimielisyyttä heidän välillänsä. Kun vaan Tommi totteli häntä kaikissa
ja alistui hänen tahtoansa noudattamaan, niin oli kaikki hyvin. Mutta
tämäkin alistuminen tuntui Tommista vastenmieliseltä. -- -- --
Lenula oli luonnonihana paikka. Viljelykset olivat laajat ja hyvästi
hoidetut. Talot olivat hyvästi raketut, ja puhtaus vallitsi kaikkialla.
Aivan kylän laidassa oli iso kalarikas Lenujärvi. Kylä sijaitsi sen
itäpuolella, ja viljelykset ulottuivat aivan järven rantaan saakka.
Kaunis oli näköala järvelle, joka kesäisinä aamuina aukesi
peilikirkkaana monine kauniine, lehtevine saarineen ja useine pitkine
niemineen ja lahdelmineen katsojan eteen. Kaunispa oli järveltäkin
katsella tuota muhkeata kylää viljavine vainioineen, ja melkein sen
keskellä sijaitsevaa korkeahuippuista valkeaksi kalkittua kivikirkkoa.
Tuon luonnon ihanuuden vuoksi tuli Lenulaan aina paljon herrasväkeä
kesävieraiksi. He majoittuivat sinne tänne kylässä, mutta mieluimmin
valitsivat he majapaikakseen järveä likimpänä olevia taloja. Järven
viileä henki loi vilpastusta kesän kuumuuteen ja kalastelemaan mennessä
pääsi pikemmin järvelle. Heillä oli melkein kaikilla kalastusneuvoja
mukanaan, yhdellä yhdenlaisia, toisella toisenlaisia. Kun sää oli
kaunis, näki järvellä useita valkopurjeisia venheitä kiitävän, yhden
sinne, toisen tänne.
Luonnollistahan on, että kesävieraat tutustuivat ympäristöönsä, niinpä
Ritulaankin. He mieltyivät oitis siihen puhtauteen ja täsmällisyyteen,
mikä talossa vallitsi. Ensi katsannolta teki emännän ulkonäkö heihin
vähän vastenmielisen vaikutuksen, mutta kuta enemmän he tutustuivat
hänen sisälliseen ihmiseensä, sitä miellyttävämmäksi hän heistä tuli, ja
tuo ulkokohtainen vastenmielisyys haihtui kuin tuhka tuuleen.
Kesävierasten joukossa oli useita ylioppilaitakin. Eräs heistä varsinkin
kiintyi Siinaan, sillä hän tapasi naisen, jolla oli selvä käsityskanta,
ja hyvä arvostelukyky. Hän löysi emännässä vastakaikua omille
mietteillensä ja senvuoksi hän usein tuli Ritulaan puhelemaan emännän
kanssa. Useista asioista olivat he yksimielisiä, mutta tavasta tuli
heille ristiriitaisuus aatteissa, ja se sai heidät joskus sanakiistaan.
Siina ei suinkaan vähällä kummalla antanut periaatteistaan itseänsä
luovuttaa. Ja kun hän oikein periaatteellisesti selvitteli omaa
kantaansa ja samassa koetti järjellisesti kumota vastaväittäjänsä
mielipiteitä, jäi tämä useinkin tappiolle.
Isäntä katseli tuota ylioppilasta vähän karsaasti, sillä hän piti häntä
liian tunkeilevana.
»Mitäs tuo valkolakki täällä aina tekee, mitä hän tahtoo ja toimittaa?»
sanoi isäntä kerran emännälleen.
»Jokos taas! Eihän hän mitään muuta tee kuin keskustelee minun
kanssani», sanoi emäntä.
»Hän joutaisi hyvällä syyllä olla poissa meidän talosta, mokomakin
tyhjäntoimittaja», sanoi isäntä jurosti.
»Herrainen aika! Enhän minä voi olla niin epäkohtelias, että ajaisin
hänet pellolle, sillä tuleehan meidän hyvästi kohdella ihmisiä», sanoi
emäntä ja siihen se asia jäi.
Eräänä pyhäaamuna tuli ylioppilas taasenkin Ritulaan. Oltiin juuri
kirkkoon lähdössä. Kun emäntä oli vierasta tervehtinyt sanoi hän
hänelle:
»Pyydän anteeksi, etten voi tehdä seuraa teille, sillä olen juuri
kirkkoon lähdössä.»
Vieras näytti hämmästyneeltä ja hammastensa välistä mutisi hän:
»No, kaikkea häntä nyt.» Kuitenkin poistui hän talosta.
Seuraavana päivänä oli ylioppilas jo taasenkin Ritulassa. Emäntä otti
kohteliaasti vastaan ja vei vierashuoneeseen.
»Miksikä te tunnuitte eilen olevan tyytymätön, kun minä menin kirkkoon?»
kysyi emäntä oitis, kun he olivat istuutuneet.
»Niin. -- Minusta tuntui vähän oudolta, kun te niin ajatteleva ihminen
viitsitte tuommoisiin mennä», sanoi ylioppilas vähän häikäillen.
»Minkälaisiin?» kysäisi emäntä, ikäänkuin hän ei olisi täydelleen
ymmärtänyt ylioppilaan odottamatonta lausetta.
»Tuommoisiin kuin kirkkoonkin.»
»Mitä! Ettekö siis pidä kirkosta?»
»En.»
»Ettekö uskonnostakaan?»
»En.»
»Jopa te olette onnettomin ihminen, mitä maan päällä on», sanoi emäntä
kauhistuksissaan.
»Kuinka niin?»
»Eipä siinä luulisi olevan kysymisen varaa. Onnettomin ihminen on se,
jolla ei ole uskoa Jumalaan.»
»Koko jumaluus on vaan tyhjää lorua, jolla koetetaan tuhmia,
sivistymättömiä ihmisiä peljätellä», sanoi ylioppilas.
»Ettekö usko sielun kuolemattomuuteenkaan ja tulevaiseen elämään?»
»En.»
»Kurjaakin kurjempi ihminen olette. Turhaanko Jumala loi ihmisen
sielulliseksi olennoksi, kun ei ihmisellä olisi muuta elämää kuin tämä
ajallinen lyhyt ja viheliäinen elämämme?»
»Mikään Jumala ei ole ihmistä luonut, koska Jumalaa ei ole
olemassakaan», sanoi ylioppilas kolkosti.
»Mistä ihminen sitten on tullut?»
»Hän on kehittynyt itsestään.»
»Kuinka te voitte järjellisenä ihmisenä semmoisia päätelmiä tehdä?
Pitäisihän toki ymmärtää, etteihän mitään voi tekemättä tulla. Luontokin
kaikissa vaiheissaan ja nytkin kukoistavassa ihanuudessaan todistaa,
ettei kaikki tämä ole itsestään kehittynyt, vaan niillä on täytynyt olla
joku suuri, viisas ja voimallinen luoja», tuumaili emäntä.
»Niin se sanoo, joka ei niitä asioita ymmärrä», tokaisi, ylioppilas.
»Herra varjelkoon minua teidän tavallanne näitä asioita ymmärtämästä. Ei
ole vielä maailmaan mitään niin ihanaa oppia ilmestynyt kuin kristinoppi
on. Mihin ihmisraukka hädän ja tuskan aikana viheliäisyydessään ja
tuskassaan pakenisi, ellei hän tietäisi, että hänellä on armollinen
Jumala, joka anteeksi antaa kaikki synnit ja rikokset, kun vaan
katuvaisena hänen Poikansa turvissa anoo häneltä armoa ja
anteeksiantamusta.»
»Voihan ihminen rauhoittuneena elää tuommoisitta taikatempuittakin»,
väitti ylioppilas.
»No, millä tavalla?»
»Siten, että koettaa noudattaa totuutta ja oikeutta, eikä tee
kenellekään vääryyttä.»
»Se on väärä turva, joka ei ole vielä koskaan kestänyt koetuksen aikana.
Ei ole mikään viisaustiede voinut antaa turvaa ja lohdutusta
hätääntyneelle sielulle, mutta kun kannamme surumme ja tuskamme Herran
eteen, niin saamme kohta omantunnon rauhan», sanoi emäntä.
»Omatunto -- mikä se on?»
»Ettekö ole koskaan tunnossanne semmoista ääntä kuullut, joka teille
sanoo, mikä on oikea ja mikä väärä?»
»Noo -- kyllähän, mutta sen olen saanut tietopuolisesta opista», sanoi
ylioppilas.
»Oletteko seurannut tätä ääntä?»
»Kyllä melkein; mitenkäs muuten tietäisin, mikä on oikein, mikä väärin.»
»Siinäkin asiassa on teissä erehdys. Tuota ääntä, joka povessanne
liikkuu, ette ole saanut sinne maallisilla tiedoillanne, vaan se on
Jumalan laki, jonka hän jo luomisessa istutti ihmisen sydämeen. Mutta
minä huomaan, että te olette tuon omantuntonne mietteillänne tehnyt
hyvin venyväksi, ja uskon, ettei tämä voi teille aina selvästi sanoa,
mikä on oikein ja mikä väärin. Jos teidän käsitteenne pääsee leviämään
kansaan, niin on sen perikato lähellä, sillä kansat, jotka ovat
Jumalansa hyljänneet, ovat aina hävinneet. Tekisitte viisaasti, jos
rupeaisitte tarkemmin miettimään asiaa, ettekä levittäisi tuota
turmiollista oppianne», puheli emäntä vakavasti.
»Enpä minä olisi uskonut, että te olette noin kovin jumalinen», sanoi
ylioppilas.
»Selvästi tunnen, etten ole kylläksikään jumalinen, ja sitä olen
paljonkin surrut. Kun nyt olette avonaisesti epäuskoisen sydämenne
paljastanut, niin minun täytyy ilmoittaa, etten halua teidän kanssanne
enempi seurustella», sanoi emäntä päättävästi.
Ylioppilas joutui hyväisestään hämilleen.
»On varsin ikävä, että asia niin päättyi, mutta luulen, että te ette ole
minua täydellisesti ymmärtänyt», sanoi ylioppilas.
»Aivan täydellisesti -- saatte mennä», sanoi emäntä.
Ja niin lähti tuo materialistinen uskonsankari.