Siina valitsee.
Omassa pitäjässä oli Nytkälä-niminen talo. Se oli pitäjän vankimpia.
Siinä oli neljä poikaa, ja nuorimman veljen nimi oli Tuomas eli Tommi
niinkuin häntä yleiseen nimitettiin. Veljekset olivat kaikki muut
tunnetut hiljaisiksi ja siivoiksi nuorukaisiksi, mutta jo aikaisin
huomattiin Tommissa rajupäisyyttä. Muutkin veljekset olivat välttävän
näköisiä ja kookkaita miehiä, mutta Tommi oli heistä kaikkein komein.
Jo varhaisesta lapsuudesta oli Tommi Ritulan Siinasta kylän somin poika.
Iän varttuessa oli Tommi aina Siinan ajatusten ja tarkoitusten esineenä.
Tommi oli paria vuotta nuorempi Siinaa, joten hän oli vielä ikäänkuin
kehityksen alainen, ja Siina tarkoin tähysteli, mitä tuosta tulisi.
Kukaan kuolevainen ei tiennyt mitään noista Siinan mietteistä, sillä hän
oli järkevä tyttö, joka osasi kätkeä kaikki mielitekonsa sydämensä
syvimpään sopukkaan.
Tommi kehittyi yhä rajupäisemmäksi. Hänellä oli taipumusta ryyppimiseen,
ja vankka mies kun oli, joutuivat ihmiset välistä hänen kanssaan
helisemään. Pohjaltaan hän kuitenkin oli hyväluontoinen nuorukainen. Kun
nuot rajuuden puuskat olivat menneet ohi, katui hän katkerasti tekojaan,
jopa niin että hän väliin itkikin. Hän pyysi anteeksi niiltä, joita
vastaan oli rikkonut ja aikoi vakaasti ruveta hillitsemään rajua
luontoansa.
Tämän kaiken huomasi Siina, vaan ei se vaikuttanut hänen
mielipiteeseensä yhtään mitään.
Ritulan ja Nytkälän talojen väliä oli siksi pitkältä, etteivät Siina ja
Tommi usein tavanneet toisiansa, semminkään kun Tommi ei ollut halukas
pyhinäkään kylissä kulkemaan. Enimmiten istui hän kotona, lueskellen
kirjoja.
Eräänä kauniina kesäisenä pyhäiltana tuli Tommi kylille ja niin osui hän
kylän nuorison joukkoon. Vähääkään häikäilemättä astui Siina oitis
Tommia tervehtimään ja sanoi: »Näkeepä Tomminkin kerran nuorten
joukossa.» Samassa ojensi hän kätensä Tommille tervehdykseksi.
Tommi tarttui tarjottuun käteen, mutta Siina ei niin pian heittänytkään
hänen kädestään irti. Tommista tuntui tuo käsi niin pehmoiselta ja
lämpöiseltä. Häntä oudostutti Siinan ystävällinen ja lempeä tervehdys,
sillä ei hän ollut koskaan semmoista osakseen saanut. Tommi ei ollut
vielä koskaan ollut tekemisissä vähän vähääkään neitosten kanssa. Siinan
hän kyllä tunsi näöltään sekä tavoiltaan, mutta jotakin
vastenmielisyyttä oli hän aina tuntenut sydämessään tyttöä kohtaan.
Nuoriso leikki vapaassa luonnossa viheriällä kentällä. Siellä juostiin
leskeä, oltiin ruohonäkkisillä, kätkettiin sormusta ynnä muuta
semmoista; oli siinä iloa ja hauskuutta.
Tommi istui syrjässä kivellä, katsellen toisten iloa. Hänen mielestään
ei koko joukossa ollut niin hentoa, notkeaa ja kekseliästä neitosta kuin
Siina. Tommi lämpeni hitaasti, mutta varmasti ja ei aikaakaan, kun hän
jo yhtyi toisiin, ja pian oli hän leskeä juostessa Siinan parina --!
Tommin kylillä käymiset rupesivat nyt tihenemään. Hänestä tuntui siltä,
ettei ollut oikein hyvä olla, ellei vaan Siina sattunut olemaan toisien
joukossa. Ei hän tiennyt, miksikä se niin oli, mutta semmoiselta se vaan
tuntui.
Vähitellen rupesi asia Tommille selkenemään. Mitähän jos...? mutta nuot
veljet... -- -- --
Ei kovinkaan paljon aikaa kulunut, ennenkuin kylässä alkoi kuulua
huhuja, että Siina ja Tommi ovat -- kihloissa. Eikä kumpikaan heistä
koettanutkaan sitä tyhjäksi tehdä. -- Mitäs siitä, julkinen asia.
Tommia oli vaivannut ajatus veljistään. Kuinka kävisi tuoda vaimo niin
monilukuiseen perheeseen. Eikä erotakaan sopinut; olisi jäänyt pienelle
osalle. Mutta kylläpä Siina nyt jo osasi asioita johtaa.
»Mitäpä tuosta huolehdit, tule meille, onhan tässä tilaa.»
»Mutta tuo Nartti?»
»Mitäpä hän meitä haittaa, ihminenhän hänkin on. Ellei muuten sovi,
jaetaan talo kahtia tai maksetaan Nartti pois», perusteli Siina uutta
talouttaan.
»Millä rahoilla?»
»Oletkos ajattelematon? Tottahan sinäkin kotoasi jotakin saat. Muuten on
meillä lupa tehdä työtä ja pyrkiä eteenpäin.»