Ritulan Siina rupesi nyt tuntemaan oman arvonsa. Selvästi huomasi hän,
että hänellä on vaikutusvaltaa nuorisoon. Hän tiesi tarkoin, ettei hän
suinkaan ollut mikään kaunotar, eikä sen nojalla voisi muiden huomiota
puoleensa vetää. Mutta hän tunsi omaavansa muita lahjoja, joita usein
puuttuu hyvinkin kauneilta neitosilta.
Tämän tietonsa ja itsearvonsa tunnossa ei Siina enää ensinkään
ujostellut toisten nuorien seurassa. Notkeana ja hentona liihoitteli hän
kuin keijukainen ja häikäilemättä puheli hän sointuisalla pehmeällä
tavallaan kenen kanssa tahansa.
Varsin merkillistä oli, että kun ulkopitäjistä tuli nuoria miehiä
Lenulaan naimapuuhissa, takertuivat he melkein poikkeuksetta Siinaan,
kun vaan kerrankaan sattuivat hänen pariinsa tulemaan. Seurauksena
tuosta kaikesta oli useinkin se, että aiottu naimiskauppa jäi sikseen.
Kun Siina kohteli vieraitaan aina ystävällisesti ja sävyisästi, ottivat
nuoret miehet asian siltä kannalta, että Siina osoittaa heille erityistä
huomaavaisuutta. Ja semmoisesta otaksumisesta seurasi, että he rupesivat
Siinalle rakkaudentunnustuksiansa tekemään.
Mutta Siinapa ei ollutkaan niin vain ensi oksalta ammuttava. Oitis
rupesi hän selittelemään, kuinka väärän käsityksen vieras oli hänestä
saanut. Hän oli muka päättänyt aina olla naimatonna. Vieraalle olisi
parasta, että hän menisi sen neitosen luo, jota varten hän oli tänne
tullutkin.
Tavallisesti kävi niin, että nuoren miehen sydän oli kylmennyt
tarkoitettua impeä kohtaan, ja apealla mielellä palasi hän kotiinsa.
Tämmöisiä tapauksia sattui niin usein, että ne rupesivat herättämään
yleistä huomiota.
Joku muistutti kerran Siinalle, miksikä hän niin paljon eroittaa
aiottuja avioliittoja.
»Enhän minä ole heitä hakenut enkä pyytänyt heitä tarkoittamistaan
tytöistä erkanemaan; päinvastoin olen kehoittanut pysymään sen neitosen
kimpussa, jota varten ovat tulleetkin», sanoi Siina vähän
loukkaantuneena.
Tulipa taas kerran vieraasta paikkakunnasta eräs pulska nuorukainen
käymään Lenulassa. Päätä pohkaa takertui hän Keimalan Tiinaan kiinni.
Tiina oli kaunis tyttö Jumalan luoman puolesta, mutta hän oli pahassa
maineessa epäsiveellisyytensä takia. Hän oli muuten räivä ja
rivopuheinen, kuten semmoiset tavallisesti ovat.
Tähän tyttöheisakkaan mieltyi tuo upea nuorukainen niin, ettei hän
lyönyt ei laskenut muualle kuin Keimalan Tiinan pariin, eikä hän
välittänyt muista kylän neitosista yhtään mitään.
Tiina ylpeili tuon pojan voitettuaan ja julkisesti käveli hän tämän
kynkässä seurapaikoissa.
Tämä harmitti Ritulan Siinaa. Hän sovitti niin, että hän tuli
kohdanneeksi tuon pojan.
Siina pani nyt kaiken viehättäväisyytensä ja vaikutusvaltansa
liikkeelle. Hän kohteli nuorukaista ystävällisesti, puhua leperteli
hänelle kaikenlaisia asioita sointuvalla tavallaan sekä kehoitti pojan
käymään häntäkin katsomassa.
Jo ensi näkemältä teki Siinan olento poikaan hyvän vaikutuksen. Kutsua
noudattaen meni hän tapaamaan Siinaa. Yhä suurempaa huomaavaisuutta ja
kohteliaisuutta osoitti Siina nuorukaiselle. Ja ennenkuin poika lähti
Ritulasta iltasella pois, oli hän täydellisesti mieltynyt tyttöön.
Keimalan Tiina alkoi haihtua pois hänen mielestään, ja Siina sai siellä
yhä enemmän sijaa. Hän ei hakenutkaan enää Tiinan seuraa, mutta Siinan
luona käymiset tihenivät.
Ei ollut montakaan vuorokautta vielä kulunut, kun poika jo teki Siinalle
rakkaudentunnustuksen.
Siina selitti nyt pojalle, ettei hän sitävarten ole ollut hänelle
ystävällinen, että siitä semmoisia asioita koituisi, vaan että hän on
ystävällinen kaikille ihmisille; samassa hän selitti haluavansa olla
aina naimatonna.
Paikalla nousi poika ylös, ojensi kätensä Siinalle hyvästijätöksi ja
pötki suoraa päätä kotiinsa käymättä edes Keimalassa.
»Jopahan taasenkin sait eroitetuksi rakastavaiset toisistaan»,
muistutettiin nytkin Siinaa.
»Sen tein aivan tahallani», sanoi Siina.
»Miksikä niin?»
»Poika olisi ollut liian hyvä mies Keimalan Tiinalle, ja minä en
sallinut asian niin käydä. Poika kiittää kerran minua siitä, että
eroitin hänet semmoisesta ihmisestä kuin Keimalan Tiina on», sanoi Siina
levollisesti.
»Taisit mieliä poikaa itsellesi», sanottiin.
»Se on väärä syytös. Hänet olisin saanut vaikka kymmenin kerroin, jos
vaan olisin halunnut», sanoi Siina päättävästi.
»Kosiko hän sitten sinua?»
»Sepä nyt on tietty -- kuinkas muutoin», sanoi Siina oman arvonsa
tunnossa.
»Mikset häntä sitten ottanut? Pulska poika eikä kuulu olevan
varatonkaan», muistutettiin.
»Hän ei sopinut minun luonteelleni.»
»Mitä hänessä sitten oli moittimista? Siivo ja höyli poika.»
»Te ette ole oppinut tuntemaan ihmissydämiä. Törylän Erkillä on
itsepintainen ja taipumaton luonne, joka ei anna vähääkään perään, minkä
hän kerran luulottelee oikeaksi, ja semmoista en minä tahdo», selitti
Siina.
Todellista aikomusta ei Siinalla ollutkaan olla ja elää naimatonna.
Mutta hän oli mielestään perin tarkka tuntemaan ihmisiä. Aivan pian otti
hän selvän kaikista oudoistakin henkilöistä, kun hän vaan sai hetken
heidän kanssaan keskustella, Ja paikkakunnan nuoret miehet tunsi hän
muka niin tarkkaan, että olisi voinut niinkuin kirjasta lukea, mitä
kunkin sydämen pohjalla liikkui.
Niin ainakin Siina luuli ja tähän luuloon hän lujasti luotti.