"Olen jostakin lukenut selonteon Pascal vainajan aivojen-avauksesta",
sanoi Ortègue antaen käteeni _Mementon_. "Minun pitää se etsiä
teille, Ernest. Tunnustan muutoin, etten käsittänyt, mitä yhteyttä
on näillä kuvaamillanne verilöylykohtauksilla -- välttämättömillä,
sen myönnän, uljailla, myönnän senkin, mutta julmilla, tunnustakaa se
vain suoraan -- sekä näillä yliaistillista ihanteellisuutta henkivillä
mietelauseilla."
"Ja kuitenkin on niille yksi asia yhteinen", sanoi Le Gallic.
"Mikä?"
"Uhri."
"Ja sitten", jatkoi Ortègue tähän vastaamatta, "jos rouva Delanoëlle
lienee tämmöisten lukemisesta hiukkasen lohdutusta, ei se minusta
ole haitaksikaan. Sitä vastoin on minusta suurestikin haitaksi, että
Te nuuskitte vanhoja kirjakuluja etsiäksenne niistä näitä tai muita
lauseita. Minä vaadin päällenne ehdotonta lepoa ja liikkumattomuutta.
Sillä kirjoittaminen tuottanee Teille hirmuisia tuskia, takaraivon
seutuvilla kun on vioittunut kokonainen hermohaaroittuma. Olette kai
saanut morfiiniruiskeen tänä aamuna ja minkäsuuruisen?"
"Hän kieltäytyi ottamasta sitä", sanoi rouva Ortègue.
"Mitä, kieltäysikö?" kysyi professori.
"Niin tein", vastasi Le Gallic. "Tuska on kiusallinen, mutta
siedettävä. Niin tuskalliseksi se ei käyne, etten sitä kestäisi
mieluummin kuin sen tukahuttaisin. Muistanette, serkku hyvä, mitä
sanoin Teille täällä viimeksi ohimennen pistäytyessäni, että ihmisen on
sovitettava omasta puolestaan ja, jos voi, toistenkin? Siksipä koetan
saada kärsimisvoimaa: juuri niiden tähden, joilla sitä ei ole."
Ortèguen synkät kasvot vetäytyivät äkkiä ryppyihin.
"Kenestä puhutte?" hän sanoi kiivaalla äänellä.
"En kenestäkään erityisesti."
"Kyllä, minusta, minusta juuri", intti Ortègue katkerana. "Koska Teille
on kerrottu... Mutta kuka täällä on Teille siitä puhunut?..." Hänet
valtasi oikea raivonpuuska. "Tekö, Marsal?" Ja ennenkuin ennätin tehdä
epäävää kädenliikettä: "Mutta ei sentään. Te olette uskollisiani, Te."
-- Sitten, vaimoonsa kääntyen: "Sinä, Catherine. Sinä! En tahdo, että
viivyt enää hetkeäkään tässä huoneessa. En tahdo, että enää tulet
ollenkaan tänne. Kuuletko, minä kiellän sen. Mene... no mutta, menehän
jo!"