»Ei, ei», väitti valtiovarain pomo, »tässä valossa ei tällaisen
käytännöllisen kyvyn ja laajakatseisen liikemiehen voida otaksua
katsovan asiaa. Jos joskus sattuisi niin onnellisesti, että me
tilanteen herroina voisimme ehdottaa, että tällainen etevä henkilö —
tulisi joukkoomme ja käyttäisi vaikutusvaltaansa, tietojaan, asemaansa
meidän eduksemme, niin se olisi ehdotettava hänelle velvollisuutena.
Juuri velvollisuutena seuraelämää kohtaan.»
Mr Merdle lausui, että seuraelämä, suuri maailma, oli hänen
silmäteränsä ja sen vaatimukset tärkeät ennen kaikkia muita.
Valtiovarat väistyivät, ja laki siirtyi sijalle.
Laki, tehden pienen kehittelevän lautakunta-kumarruksensa ja
hypistellen vakuuttavaa kaksoissilmälasiaan, toivoi, että hänelle
suotaisiin anteeksi, jos hän tälle suurelle miehelle, joka paremmin
kuin useimmat muut oli kyennyt muuttamaan kaiken pahan alkujuuren
kaiken hyvän alkujuureksi ja oli pitkät ajat luonut loistoa tämänkin
kauppamaan aikakirjoihin, jos hän tälle aivan epäitsekkäästi ja
kuten he, lakimiehet, turhantarkkaan tapaansa sanoivat, ollen
_amicus curiae_, mainitsi eräästä tosiseikasta, joka sattumalta
oli tullut hänen tietoonsa. Häntä oli pyydetty tarkastamaan maan
itäosassa sijaitsevan isohkon maatilan saantikirjaa — itse asiassa
oli maatila (mr Merdlehän tiesi, että he, lakimiehet, halusivat
olla asiallisen tarkkoja) kahden itäisimmän maakunnan välisellä
rajalla. No, saantikirja oli täysin pätevä ja tila oli huomattavan
edullisilla ehdoilla kaupan sille, jolla oli rahaa käytettävänään
(lautakuntakumarrus ja vakuuttava silmälasi). Laki oli juuri tänään
saanut tiedon tästä ja hänen mieleensä oli juolahtanut: »Tänä iltanahan
minulla on kunnia syödä päivällistä arvoisan ystäväni mr Merdlen luona
ja silloinpa mainitsen hänelle kahdenkesken tästä tilaisuudesta.» Tämä
kauppa tuottaisi sekä suurta tunnustettua valtiollista vaikutusvaltaa
että myöskin papinotto-oikeuden viidessä, kuudessa seurakunnassa, mistä
oli huomattava vuotuinen tulo. Ei silti, että laki olisi luullut mr
Merdleltä muutenkaan puuttuvan keinoja pääomansa sijoittamiseksi ja
toimintahaluisen, voimakkaan henkensä askarruttamiseksi, mutta hän
rohkeni mainita mielessään heränneen kysymyksen, eikö ansiostaan näin
korkeaan asemaan kohonneen ja eurooppalaisen maineen saavuttaneen
miehen ollut velvollisuus — älkäämme sanoko itseään kohtaan, mutta
sanokaamme seurapiirejä kohtaan — hankkia itselleen tällainen
vaikutusvalta ja käyttää sitä — älkäämme sanoko omaksi eikä puolueensa,
mutta sanokaamme seuraelämän — hyväksi.
Mr Merdle ilmaisi taas hartaan halunsa aina palvella tätä
herkeämättömän huolenpitonsa esinettä, ja laki vei vakuuttavan
silmälasinsa ylös isoja portaita. Piispa liukui kuin sattumalta
tarjoilupöydän suuntaan.
Hän huomautti kuin ohimennen, että maallinen rikkaus tuskin saattoi
suuntautua parempaan uomaan kuin kokoontuessaan viisaiden ja älykästen
taikakäsiin, he kun tunsivat tarkkaan rikkauden arvon (tässä piispa
koetti näyttää mahdollisimman köyhältä), tiesivät sen merkityksen
lähimmäisen hyödyksi, kun sitä ymmärtäväisesti hallittiin ja
oikeudenmukaisesti jaettiin.
Mr Merdle oli nöyrästi vakuutettu siitä, ettei piispa voinut tarkoittaa
häntä ja ilmaisi epäjohdonmukaisesti syvän kiitollisuutensa piispan
hyvästä ajatuksesta.
Piispa asetti keikarimaisesti siromuotoisen oikean säärensä hiukan
toisen edelle ikäänkuin sanoakseen mr Merdlelle: »Älkää huoliko
kauhtanasta, se on vain muotoasia», ja teki hyvälle ystävälleen seuraa
van kysymyksen:
Oliko hänen hyvä ystävänsä tullut ajatelleeksi, ettei suuri maailma
ollut kohtuuton toivoessaan, että hän, jonka yrityksiä aina seurasi
siunaus ja jolla asemassaan oli suuri vaikutusvalta, tahtoisi uhrata
hiukan rahoja Afrikalähetykselle tai johonkin muuhun sellaiseen?
Kun mr Merdle vastasi mielellään ottavansa asian harkittavaksi, teki
piispa hänelle toisen kysymyksen:
Oliko hänen hyvä ystävänsä seurannut »meidän» pappien palkankorotusta
pohtivan lisätyn komiteamme toimia ja oliko hän tullut ajatelleeksi,
että pienen rahasumman suuntaaminen tännepäin edistäisi hienolla
tavalla suurta aatetta?
Mr Merdle vastasi samalla tavalla kuin äsken, ja piispa selitti syyn
kysymyksiinsä:
Suuri maailma odotti hänen hyvän ystävänsä kaltaisilta miehiltä
tällaista. _Hän_ ei odottanut, mutta seurapiirit odottivat. Aivan
samoin kuin se ei ollut »meidän» komiteamme, joka odotti pappien
palkankorotusta, vaan seurapiirit, jotka olivat peloittavan
levottomia, kunnes se olisi saatu läpiajetuksi. Hän pyysi vakuuttaa
hyvälle ystävälleen pitävänsä erinomaisen tärkeänä sitä, että hänen
hyvä ystävänsä joka tilaisuudessa kiinnitti huomionsa seurapiirien
parhaisiin harrastuksiin ja arveli, että hän itse samalla palveli näitä
harrastuksia ja ilmaisi seurapiirien tunteet toivottamalla hyvälle
ystävällensä jatkuvaa onnea, jatkuvaa rikastumista ja yleensä jatkuvaa
joka lajia.
Piispa nousi hänkin portaita ylös, ja muita mahtimiehiä ilmestyi
vuorotellen hänen jälkeensä, kunnes alhaalla ei ollut ketään muita
kuin mr Merdle. Tämä herra tuijotti ensin pöytäliinaan niin kauan,
että ylihovimestarin sielu hehkui ylevää paheksumista, ja lähti sitte
nousemaan muiden jäljessä yläkertaan häviten suureen ihmisvirtaan
suurissa portaissa. Mrs Merdle edusti talonväkeä, parhaat jalokivet
oli ripustettu näytteille, seurapiirit saivat sen, mitä varten olivat
tulleetkin, ja mr Merdle joi nurkassaan teetä kahden pennyn edestä ja
sai enemmän kuin oli pyytänyt.
Seniltaisten mahtimiesten joukossa oli kuuluisa lääkäri, joka tunsi
kaikki ja jonka kaikki tunsivat. Astuessaan sisään ovesta äkkäsi hän
mr Merdlen istumassa nurkassaan juomassa teetä ja kosketti hänen
käsivarttaan.