Paviljongin jätettyään alkoi Rose-Marie juosta. Hänellä ei ollut aikaa
enää vähääkään hukattavaksi. Geneviève tulisi Sargosiin ennen kello
puolikuutta. Nyt oli puolen tunnin kuluessa valmistettava kaikki
tulevain vuosien onni. Kuinka tulisi hänen käyttäytyä voittaakseen
tarkoituksensa? Mitään ei hänellä ollut valmista, vaikka olikin
koettanut kaikki miettiä etukäteen valmiiksi.
Genevièven kaunis täti riensi Etiennen luokse.
Etienne kirjoitti.
— Häiritsenkö? — kysyi hän sulkiessaan tupakoimishuoneen oven.
— Minulla ei ole mitään lukemista. Mieheni nukkuu ja minä tulin
puhelemaan kanssanne. Onko se teitä suututtava keksintö?... Tänään on
minun nimipäiväni ja minua huvittaa kiusata ihmisiä. Nyt on teidän
vuoronne!
— Tietenkään ei minulle siitä valittamista, — sanoi Etienne
kohteliaasti ja pani pikkujakkaran hänen jalkainsa alle.
Ja hän istahti sohvaan häneen viereensä.
— Te työskentelitte? — aloitti rouva Miralez. — Teidän olisi tarvinnut
mennä kirkkoon rukoilemaan minulle onnea.
Hän puhui kuten se, joka haluaa sanoa jotakin toista kuin sanansa
ilmaisevat.
— Toivon näet, että te toivotte minulle kaikkea hyvää, herra Etienne?
jatkoi hän vielä.
— Luonnollisesti! Sitä ette epäillekään.
— Hm — vastasi Rose-Marie katsoen entistä munkkia suoraan silmiin.
Syntyi painostava hiljaisuus.
Yht'äkkiä tunsi Etienne vapisevan käden koskettavan takkiansa.
— Saanko panna kiinni tuon napin? Se on kiusannut minua kaiken aikaa...
Ei, ei, elkää vaivautuko! Saan sen kyllä kun otan toisen käteni
avukseni.
Ja hän teki sen.
Etienne salli hänen tehdä se mutta punastui samalla.
— Sellainen lapsi te olette! — sanoi hän. — Suudelkaa kättäni! Näen
että mielenne hyvinkin tekee.
Mutta nuoren miehen huulet pysyivät suljettuina.
— Ette? — Eikö ole hyvä ottaa vastaan suosionosotuksia?
Rose-Marie nousi ja riensi akkunaan katsoakseen tietä pitkin, joka
johti Sargosista La Motheen. Sitten palasi hän takaisia kirjurin
viereen.
— Kuulkaa, — sanoi hän pusertaen käsiään. — En ole koskaan rakastanut
ketään, en koskaan, kuuletteko sen? Useimmat miehet, joitten kanssa
olen tullut kosketukseen, ovat aina tehneet rakkaudentunnustuksensa.
Sanon tämän teille sydämeni kyllyydestä niin rehellisesti kuin se on
minulle mahdollista, Etienne, sillä nyt... nyt tunnen minä...
Hän vaikeni; sanat eivät tahtoneet tulla ulos huuliltaan. Etienne
katseli häntä liikuteltuna.
— Ymmärtäkää minua oikein, — jatkoi hän äkisti. — Koettakaa ymmärtää
minua elkääkä antako minun jatkaa! Voisin puhua mielettömyyksiä!
Hän peitti kasvonsa käsillään ja Etienne kuuli hänen nyyhkyttävän.