Dominica pisti sormensa veteen, jota tipautti muutamia pisaroita
emäntänsä kasvoille. Rose-Marie liikahti.
— Rouva Miralez, herätkää, herätkää! — sanoi palvelijatar. — Te ette
ole vahingoittuneet; olette linnassa. Se olen minä, Dominica, joka
puhun teille!
Hän riputteli enempi vettä kasvoille ja Rose-Marie aukasi silmänsä.
Dominica huudahti ilosta:
— Jumalan kiitos! Te ette ole vahingoittunut! Kuinka minä olen levoton!
Rose-Marie katsoi ympärillensä kysyen:
— Missä on hän?
— Kuka? Herra Etiennekö? Hän meni paviljongista noutamaan hajusuolaa ja
tulee heti takaisin.
— Ei, ei, en tahdo — vastasi rouva kiivaasti. — Hän ei saa tulla tänne!
Ah, Dominica raukka, jospa tietäisit!
Ja kyynelvirran valuessa kertoi Rose-Marie mitä oli tapahtunut.
— Se ei minua kummastuta, arvasin koko joukon asioita, — vastasi hän.
— Sillä miehellä ei ole lainkaan sydäntä. Mutta älkää peljätkö, rouva
Miralez!
Ja Dominica heristi nyrkkiänsä merkitsevästi kohti kasvihuonetta.
— Vai niin, onko asia sitä laatua! — jatkoi hän. — Hän tahtoo mennä
naimisiin neiti Sartillyn kanssa... Mutta hän ei ole vielä saanut häntä!
— Hän saa hänet koska vaan tahtoo. Dominica. Nti Sartillyhan häntä
aivan jumaloi!
— Jos hän tänään häntä jumaloi, saattaa hän jo huomenna inhota häntä.
— Kuinka niin?
— Sehän on aivan yksinkertaista. Eikö rouva todellakaan ole sitä vielä
ajatellut? Rouva on liika hyvä! Minä rouvan sijassa olisin jo aikoja
sitten järjestänyt sen asian. Herra Etiennehän sanoi ettei hän ole
vapaa. Miksi ei voitaisi toimia niin että hän saa vapautensa? Eihän
tarvita enempää kuin kirjoittaa neiti Sartillylle että hän on uskoton
hänelle... Mutta nyt kuulen hänen askeleensa. Menen etsimään paperia ja
kynän.
— Mitä ajatteletkaan, Dominica — huusi Rose-Marie.
Mutta palvelijatar oli jo poissa.
Etienne samassa tulikin sisään. Kun hän aukaisi oven ja näki rouvan
ylhäällä, huudahti hän hämmästyksestä:
— Kuinka olenkaan iloinen että taas olette terve — sanoi hän. — Koetin
kiiruhtaa, vaan en löytänyt hajusuoloja ja pelkäsin herättäväni
herra Miralezin. Ettekö enää tunne pahoinvointia? Sepä hanskaa! Ei
ole muita kuin yksi Sargosissa kuollut, multa haavoittuneita lienee
tusinan verran. Junan täytyi kulkea suorastaan liekkien välistä,
mutta veturinkuljettaja lisäsi vauhtia niin että suoriuduttiin
onnellisesti... Mutta tehän tahtonette levätä, rouva Miralez?
Hän lörpötteli salatakseen hämmästystään ja vähällä piti ettei hän
pyytänyt anteeksi, ottanut luota hienoa valkoista kättä omaansa ja
vienyt huulilleen.