Lapin ilmanala.
Utsjoella jo tammikuun keskivaiheilla tekee etelän kaunis rusko
puolipäivän ajan valoisammaksi, saa ilman selkeämmäksi ja
läpikuultavammaksi, karkoittaa tähtitaivaan siintävän hämärän ja
herättää pitempien päivien toivon. Tammikuun loppupuolella alkaa
näkyä päivän sappeja etelästä taivaanrannalla, ja nekin ennustavat
auringon palaamista. Ne ovat siis yhtä mieluisia kuin tervetulleitakin
ilmiöitä, vaikka niitä usein seuraa pakkanen, lumituiskut ja pahat
säät. Tammikuun viimeisinä päivinä tai helmikuun alussa, riippuen
ilmasta, näkyy vihdoin todellinen aurinko täydessä loistossaan.
Silloin usein pakastaa ankarasti, mutta yleensä pilvisen talven
sijasta tulee nyt selkeämpi ilma ja tähtien valaisemia öitä. Pyryilmat
käyvät harvinaisemmiksi, lunta ei sada yhtä usein kuin ennen ja
puolipäivän aurinko lämmittää. Mutta vaikka aurinko päivä päivältä
nousee korkeammalle, on vielä päiväntasauksen aikana keväällä
täysi talvi ja mainio keli. Ensimäinen kevätlintu, lumivarpunen,
saapuu jo maaliskuun viimeisinä päivinä, jolloin ei ole vielä
kevään merkkejäkään. Sanotaan myös, että tämä lintu joskus täällä
talvehtiikin. Huhtikuun alussa ei hämäryys puoliyönkään aikana muutu
pimeydeksi, mutta 20 asteen pakkanen ei ole silloin vielä harvinaista.
Tässä kuussa saapuu vihdoin kaivattu kevät, sillä vaikka yöt ovat
kylmiä, puhdistaa aurinko oksat ja risut lumesta ja kuurasta.
Puolukan, sianpuolan ja variksenmarjan varret nostavat näkyviin
edellisen vuoden marjansa, jotka ovat tuleentuneet kinosten alla,
lumivarpunen ja västäräkki visertelevät, jään aukot koskissa suurenevat
ja maidonvalkoinen joutsen muistuttaa tulollansa etelän ihanuutta.
Tuhatlukuisina laumoina porot silloin, toinen toisensa jäljissä,
seuraavat omistajiansa merenrannikolle. Kun he lähenevät pappilaa,
antavat paimenet käskyn koirillensa ajaa porot läheiseen rantaan, sillä
lappalaiset tahtovat silloin aina, jos ovat omia pitäjäläisiä, käydä
puhuttelemassa ja jäähyväisiä sanomassa papilleen. Ero tapahtuu harvoin
ilman liikutuksen ja surun ilmaisuja sen johdosta, että kaitselmus
on asettanut niin, ettei Utsjoen pappi, samoin kuin Norjan papit,
suvella muuta merenrannalle. Yksinäisyydessäni ajattelin usein, että
jos suuri keisarimme saisi tietoonsa asian oikean laadun, hän kyllä
lahjoittaisi tälle kovaonniselle kansalle aution Karabellan niemimaan
suvi- ja kalastuspaikaksi, jossa se oman pappinsa palvelemana saisi
omassa kirkossaan ylistää Jumalaa ja kiittää häntä meren antamasta
jokapäiväisestä leivästä.
Ei missään niin ikävöidä auringon tuloa, eikä se missään ole niin
tervetullut kuin Lapissa. Se ilmaisee tulollaan, että kuukausia
kestänyt yö nyt on lopussa. Se tyynnyttää myrskyt ja tuottaa
lievennyksen sairaille. Se sulattaa jäät, jotka ovat kasaantuneet
maan äidilliselle povelle, se poistaa sen valkoiset peitteet, ja
Vellamon neidet taas riemulla tanssivat purojen vaahdossa pitkin
vuorten rinteitä, joissa hento ruoho nousee niiden jäljissä. Monien
kuukausien kuluessa saa se paahtavilla säteillään kasvullisuuden
silmäänpistävällä nopeudella kehittämään kauneuttansa, ja valon
voimalla se tänne etelästä houkuttelee ilman siivelliset laulajajoukot
riemulla tervehtimään äsken herännyttä luontoa. Eikö siis ihminenkin,
joka on taivaltanut läpi napamaiden pitkän talven, täällä enemmän kuin
muualla, polvistuisi luomakunnan suuruuden edessä syvän kiitollisuuden
valtaamana Kaikkivaltiasta kohtaan, nauttisi kevään ja suven
suloudesta; ja tottakai se tunne minussakin yksinäisessä pappilassani
nousi voimakkaaksi, kun vuoden yhdeksänä kuukautena luonto on jään
ja lumen kahleissa, ja lähes kolmena kuukautena ei näe auringon
pienintäkään sädettä.
Talvesta kevääseen ja kesään siirtyminen, joskin se on pikainen, ei
kuitenkaan käy ilman häiriöitä. Pohjoistuuli usein ajaa ensimäiset
elävät olennot, joita kevätaurinko on esille houkutellut, takaisin
lymypaikkoihinsa, ja polttaa varhaisimmat kesäkasvit. Mutta rajusään
jälkeen Luoja suo auringon paistaa kahdenkertaisella voimalla. Hallan
jälkeen tulee etelätuulia, ja ne sekä auringon lämpö saavat maan
uudestaan kyyneleihin, niin että purot jälleen tulvivat ja seutu taas
pukeutuu täyteen kesäasuun. Lehdet kehittyvät, ja linnunlaulu kajahtaa
taas vuoristossa. Valtameren kalat pyrkivät jokiin, ja kaiken sen,
minkä usva ja pyry ovat hävittäneet, kaiken minkä pakkanen on saanut
jähmettymään ja kylmenemään, virkistää kirkkaasti loistava aurinko,
joka somistaa maan vereksillä kukkasilla, pensailla ja lehvillä ja
lehdot ilon väreillä. Kuinka suloista onkaan moisen rajusään jälkeen
nähdä koko seutu varsinaisena eläintarhana, jossa linnut ja muut
eläimet viihtyvät paratiisin viattomuudessa eivätkä suurestikaan pelkää
ihmisen läheisyyttä, vaan iloitsevat ja nauttivat, vanhojen opettaessa
poikasilleen luonteensa mukaisia tapojaan, kun sorsat ruohostossa ja
kiurut kivellä katselevat kuvaansa vedessä, kun aallot lepäävät ja kala
kutee laululintujen kuorossa riemuitessa jokien ja lampien viheriöillä
rannoilla.
Mutta ilmanala on Lapin eri seuduissa sangen erilainen. Se ei riipu
yksistään kunkin paikan leveysasteesta ja korkeudesta vedenpinnasta
vaan muistakin paikallisista suhteista, esim. meren etäisyydestä,
nevojen ja soiden, tunturien tai metsien läheisyydestä. Lapin ilmanala
on kuitenkin melkoisesti lauhkeampi kuin saman leveysasteen alla
olevat Aasian ja Amerikan seudut. Utsjoella on vuoden keskilämpö
+2,09°, Enontekiäisissä +2,86°; Kuolajärvellä lähteissä suoritetuista
tutkimuksista huomasin maan lämmön +3,5 asteeksi. Ohra tuleentuu vielä
69:nellä leveysasteella, mutta Siperiassa on 60:nellä ja Kanadassa
51:sellä asteella maanviljelys mahdoton.
Kovimpia pakkasia tuottavat täällä koillistuulet, ja tammikuussa,
harvemmin helmikuussa, yltyy pakkanen ylimmilleen. Joskus sattuu ankara
pakkanen jo joulukuussa, mutta harvoin se on kestävä. Sodankylässä
talvi on ankarampi kuin Utsjoella, johon selvänä syynä on Utsjoella
meren läheisyys, ja sittenkin lämpömittari joskus siellä alenee —
45:een, jota vastoin Vesisaaressa, joka sijaitsee Varanginvuonon
rannalla, se harvoin laskee —25:ttä alemmaksi.
Ankara ja pitkällinen talvipakkanen saa jään hyvin vahvaksi,
tavallisesti 6 korttelin paksuiseksi. Ikuisen lumen peittämiä
vuorenhuippuja ei ole, vaikka ei paljoakaan puutu, sillä lumiraja
täällä on noin 3,000 jalan korkeudessa merenpinnasta. Sitä vastoin
näkee kyllä suuria lumikinoksia koko kesän tunturien rotkoissa.
Talven pituus on painostava, ja sen pimeys on sitä vieläkin enemmän,
josta taas on seurauksena asukasten välinpitämättömyys ja epäsiisteys.
Sen valta tietysti kestää yhä kauvemmin, kuta pohjoisempaan tullaan.
Utsjoen pappilassa, jonka eteläpuolella ei ole harjuja, aurinko pysyy
näkymättömänä 66 vuorokautta. Enontekiäisten vanhassa pappilassa sitä
vastoin ainoastaan 40 päivää. Kuusamossa jo se näkyy läpi vuoden.
Mutta jos talvella valoa puuttuu, saa sitä kyllä runsaasti suvisin.
Kun siihen lisää upeat revontulet, joita alkaa näkyä jo syyskuussa ja
joskus loimuavat pitkin yötä, Lapin säteilevän tähtitaivaan ja sen
kirkkaan kuutamon, joka joskus on niin voimakas, että sen valossa
saattaa lukea ja ampua metsänriistaa, niin tuntuu melkein siltä, kuin
taivaankappaleet täällä loisivat enemmän valoa kuin etelämpänä.
Se sanomaton sulous, jonka synnyttää Lapin kaunis, valoisa ja kirkas
suvi, ei kuitenkaan korvaa talven pimeyttä ja kylmyyttä, sillä
suvi on lyhyt mutta talvi pitkä. Täällä syntyneet ja eläneet ovat
siitä onnelliset, että kun heiltä talvella puuttuu työtä tai pimeys
estää heitä sitä tekemästä, he voivat mielin määrin nukkua. Olen
tavannut kalastajalappalaisen, joka monipäiväisten vaivojen jälkeen
nukkui yhtämittaa 36 tuntia, lukuunottamatta sitä tuntia, jolloin
hänet herätettiin syömään. Eivätkä siirtolaisetkaan talvisin jää
uneliaisuudessa lappalaisista jälkeen.
Pimeä aika rasittaa lappalaisiakin, eivätkä he mielellään silloin lähde
pitemmille matkoille, ellei ole kuutamoa. Sentähden lappalaisenkin
katse ilmaisee iloa, kun tammikuussa, jolloin pimein aika on ohi,
hänelle huomauttaa, että pian on aurinko näkyvissä, ennustaen suvea.
Pakkanen sitä vastoin ei rasita lappalaista, päin vastoin hän siitä on
hyvillään, sillä kylmän talven jälkeen hän toivoo lämmintä suvea.
Maanselän pohjoispuolella suvi ei ole likimainkaan niin lämmin kuin
Etelä-Lapissa, jossa lämpömittari joskus nousee 40 asteeseen. Suvilämpö
tulee Utsjoelle tavallisesti kesäkuun 1 päivän tienoissa, jolloin
koivutkin alkavat näyttää viheriöiltä. Mutta sitä kestää säännöllisesti
vain muutamia päiviä. Sen jälkeen seuraa viileä ilma, joka joskus
kestää heinäkuuhun. Vasta siihen aikaan, kesäkuun loppupuolella,
jolloin koivu on täysin viheriä, on suven valta taattu, sillä
kesäkuussakaan eivät lumisateet ole harvinaisia. Semmoisia sattui esim.
vuonna 1822 kesäkuulla 13 eri päivänä, viimeisen kerran 28 p:nä.
Mutta jos suvi onkin Utsjoella lyhyt, niin ovat kevät ja syksy sitäkin
lyhyemmät. Kevät saapuu myöhään, syksy varhain, ja saa melkein sanoa,
että suvi ja talvi astuvat toisensa jäljissä. Kyllä jo huhtikuussa
sattuu lauhkeampia ilmoja, mutta vasta toukokuussa purot juoksevat
pitkin tunturien rinteitä ja valavat vetensä vielä jäätyneisiin järviin
ja jokiin. Silloin saapuvat laululinnutkin ja pidetään kevään tulleen
laaksoihin, vaikka vielä on täysi talvi ylemmillä paikoilla. Tapahtuu
myös, että pieni Mantojärvi, jonka rannalla Utsjoen pappila sijaitsee,
pysyy jäässä aina heinäkuun alkuun saakka.
Kylmät pohjois-myrskyt, jotka alkavat syyskuussa, joskus elokuussakin,
tekevät kerrassaan lopun suvesta ja tuovat jo silloin lunta, joka
kuitenkin vähän ajan päästä katoaa, palataksensa pysyväisesti
Mikonpäivän aikaan, sittenkun se jo varemmin on saanut varman
talvisijansa tuntureilla.