Oltiin joulunjälkeisissä pikkupyhissä. Kirkolla oli näinä päivinä
liikuskellut liikaväkeä yhtämittaa, pappilassakin oli ollut juoksua ja
touhua aamusta iltaan, kun kirkkomiehet siellä ajoivat asioitaan
yhdellä tiellä kirkolla käydessään. Varsinkin lauvantaina ihan kihisi
rahvasta teillä ja pihamaalla ja rekiä oli rivittäin pitkin seinämiä ja
aitovieriä.
Iltahämärässä ajoi Sovion Kustikin pappilan pihaan, pani hevosensa
kiini puutarhanaitaan ja lähti katselemaan ja puhuttelemaan
kirkkomiehiä pihalla ja pirtissä. Ja kun tapasi tutun omanpuolelaisen,
ehätti hän heti kysymään, että eikö ollut näkynyt Hakosen Sohvia sieltä
Saunaperältä vielä kirkolla.
-- Eipä ole näkynyt.
-- Sehän ihme, kun sen jo piti tulla Alatalolaisten kanssa
aamupäivällä, mihin lie hävinnyt.
-- Kukas tiesi. Mutta mitäpä se Kusti nyt niin Sohvista kyselee?
-- Ilman vain ... asioitakin olisi ollut.
Kusti kulki naimapuuhissa, vaikk'ei ilennyt suoraan sanoa kaikille
kysyjille. Vuosikauden, toista oli hän ollut leskimiehenä, vaan
siihen yksin elämiseen hän ei taipunut tyytymään, vaikka olikin jo
viidenkymmenen vuoden korvissa, ylikin. Ei ollut Kustilla tosin kuin
tavallinen torpan maa, mutta emännätön elo kävi siinäkin työlääksi.
Itse oli hänen nytkin koko syyskauden täytynyt ruokkia lehmät ja hoitaa
maidot ja voit ja siihen lisäksi vielä lapsetkin, mutta se kävi ajan
oloon tympeäksi miehiselle miehelle. Eikähän siitä sitten paljo muuhun
joutanutkaan. Ja piikaa taas ei raskinut pitää, ja jos olisi juuri
raskinutkin, niin yhdellä tiellähän se siinä meni eukkonakin, ei
tarvinnut palkkoja maksaa ja se on aina tarkempi toimissaan.
Sovion Kusti oli päättänyt ottaa eukon ja oli sitävarten käynyt Hakosen
Sohvin puheilla. Sohvi ei tosin enää ollut nuori eikä kaunis, mutta
Kusti oli syystä kyllä arvellut, että tokkopa tuota enää sen kauniimpaa
saaneekaan, ja Kusti tiesi sitäpaitse, että Sohvi oli piikana
palvellessaan säästänyt rahaakin toista sataa markkaa, toiset sanovat
olevan kolmattakin sataa.
Sohvi oli suostunut, ja jo joulun alla pari viikkoa asunutkin Kustin
pirtissä, järjestänyt taloutta, korjaillut vaatteita ja sensemmoista
puuhaillut. Ja hyvin tuo oli tuntunut käsistään tekevältä ja muutenkin
laatuihmiseltä.
Nyt oli pantava kuulutuksiin ... mutta se ihme, missä se nyt virkaili.
Pimeäksi alkoi käydä ilta, rovasti saattoi mennä ulos tai sulkea
kansliian ja siitä tuli taas joutavata viivytystä. Kusti oli kirkolle
ajaessaan yhdellä tiellä käynyt myllyssä, ja Sohvin piti jo aamulla
lähteä Alatalolaisten reessä ... mutt'ei kuulunut... Helkkarin akka,
kun tässä odotuttaa iltakauden ... vai olisiko tuota ruvennut
jänestämään. Oli se pari kertaa moittinut pirtin hataruutta ja särpimen
vähyyttä ... vaan hänen laiselleen siinä oli pirttiä tarpeeksi ja
ruokaakin ... olisi sinne yhtäkaikki voinut saada nuoremmankin emännän
ja mehevämmän.
Kustia suututti, hän meni pahantuulisena pirttiin ja rupesi siellä
pakinoihin kirkkomiesten kanssa. Eihän hän taasen -- herra jumala --
saattanut yksinkään mennä kuulutuskirjaa ottamaan, ja huomenna se oli
jo pyhä. Ja sitten sitä taas piti ensi pyhän tienoissa taivaltaa tänne
kolmatta peninkulmaa, ja tuliko se sitten silloinkaan, kun kerta
ruvennee juonittelemaan.
-- Leskimiessäkö se Sovion Kusti vielä elää? kysyi muuan kääntyen
Kustin puoleen, joka siinä istui happamin mielin.
-- Leski...
-- Eikäkö ole aikomustakaan enää eukkoa ottaa?
-- Minkä lie vähän ollut aikomustakin, tokko tuosta enää tolkkua
tullee.
-- Miksei tulisi ... vai niinkö rupesi suivauttamaan?
-- Ikääkinhän tässä jo rupee tulemaan siksiverran...
Kusti oli hyvin välinpitämättömänä, ikäänkuin ei asia olisi häntä
koskenut ensinkään, vaikka se sattui juuri arimmalle kohdalle. Imi vain
piippua ja oikoi saapasvartta.
-- Mikäs ikä se Sovion Kustilla vielä on, paraat vuodet vasta, puuttui
uusi tulija puheeseen. Hankalaksikinhan tuon luulisi käyvän
emännättömän elon siksi suuressa talonpidossa ... mitä siellä kuuluu
olevan, lehmiäkinkö parittain...?
-- Kaksi, kolmas vasikka.
-- Entä sitten muut emännyydet talossa.
-- Vähänhän sitä, minkä lie maallista mökin hoidossa, mutta työpaikka
siinä sentään olisi emännällä noitten lastenkin kanssa, kovin käypi
toisinaan työlääksi miehiselle miehelle, eikä kannata paljo piikojakaan
pitää läpi vuoden... Mutta tokko noita olisi enää emännäksi
tulijoitakaan ukkorähjän pirttiin...
-- Heh, miks'ei olisi, vaikka monittain, vauraasti elävään mökkiin, sen
takia vain ei tarvitse yksin jättäytyä.
Siinä juteltiin kotvanen, yksi ja toinenkin puuttui puheisiin. Ja
Kustinkin mieli rohkeni toisen sanoista, hän rupesi ajattelemaan, että
kylläpä hän taitaisi saada pätösemmänkin emännän mökkiinsä kuin tuon
vanhan ja juonikon Sohvin, -- pysyköön omillaan, kun ei oikealla
tahtone tulla. Joku esitti puheen lomaan, että miks'ei esimerkiksi
Pesosen Sanna Lahdenpohjasta sopisi Sovioon emännäksi, rivakka ja
työhön pystyvä tyttö, joka jo nähdäkin oli siksi soma, ettei toista
rinnalle. Ja sekin kyllä kernaastikin lähtisi.
-- Poikahan sillä Sannalla kyllä on parivuotias, mutta ei suinkaan se
siltä ole pilassa.
-- Eipä hyvinkään, toisti Kusti, joka siinä nuortui ja innostui
muistellessaan Sannan kookasta vartta ja pyöleviä muotoja ja
verratessaan niitä raihnaisen Sohvin kuihtuneisiin. -- Siinähän se
hänenkin poikansa menisi missä omatkin ... mutta sitä lähtemistä en
takaa.
-- Mielelläänkin lähtisi, ja saatettaisiinpa tuolta kysästäkin,
tässähän se vasta oli Lahdenpohjalaisten matkueessa.
Puhuja käveli omin ehdoin katselemaan pirtin perästä ... siellähän se
Sanna oli, makuulleen oli vetäytynyt. Kahdenkesken jutteli hän asian,
että tuo Sovion Kusti Saunaperältä kuuluisi oleva emäntää vailla,
leskeksi kun on jäänyt, ja ottaisi Sannan mielelläänkin, jos tämä vain
suostuisi. Ja se oli Kustikin varma eläjä, eikähän se mikä vanha vielä
ollut.
Sannalla puolestaan ei ollut mitään vastaan, kun vain niin tuumattanee.
Eihän se kovin kadehdittavaa ollut yksinkään eläminen, varsinkaan noin
lapsen kanssa.
Mitäpä siitä sitten turhia viivyttelemään, jos kerta tuumasta
aijottanee tolkkua tehdä, tuumivat miehet, kun kysyjä palasi ja
ilmoitti, että lähtemäänpäin se tyttö näytti olevan. Ja Kustistakin
tuntui, että mitäpä siitä, vaikka epäilytti häntä toisakseen se Sohvin
juttu, jos se ei hyvinkään aikoisi peräytyä... Mutta kun ei ajoissa
tule, niin oma syy.
Ja kun Sanna itse karsinan nurkasta tuli esiin komeana ja kainona ja
istui siihen viereen keskustelemaan, niin ajatteli jo Kusti, että
vaikka jo tänä iltana lyötänee tuumat lukkoon ja käytänee rovastin
puheilla, niin hän ei pane vastaan, nostakoon Sohvi sitten minkä
mellakan tahansa. Ja se samainen asiamies, joka ensiksi oli käynyt
Sannan puheilla, tarjoutuikin lähtemään papin luo kolmanneksi, niin
kuin puhemieheksi, -- mikä hänet sitten lie niin toimekkaaksi
usuttanut.
-- Kun se kerta lie mentävä, niin mitäpä hänestä todellakaan piimittää,
-- vai miten Sanna, lähtisitkö?
-- Minusta yhdenlainen, tokko tuo siitään kummemmaksi ruvennee ajan
oloonkaan.
Hiukan he vielä kuhnailivat ja tuumailivat ja jo lähtevät pirtistä.
Kustista tuntui jo varmemmaltakin heti mennä, jos vastaiseksi jättäisi
voisi Sohvi vielä pahemmin tulla siihen väliin toraamaan. -- Vielä oli
tulta rovastin kansliassa ja rahvasta siellä näkyi kulkevan. Kusti
silmäili varmuuden vuoksi vielä takapihalta rekiä, etteihän sinne vain
lie saapunut Alatalolaisia hänen huomaamattaan. Ei näkynyt... Ja kun ei
Sohvi pitäne huolta ajasta eikä ole tullut vaikka lupasi, niin
pysyköön, tottapa sitä lie ruvennut jänestämään viime tingassa, ja niin
ei lähtenytkään. Eikä hän viitsinyt Sannalle virkkaa mitään koko niistä
puheistaan Sohvin kanssa.
Kävelivät kolmikannassa päärakennusta kohden, kopistivat portaita
vastaan lunta saappaistaan. Silloin ajaa säväytti taas hevonen pihalle.
Kusti tunsi Alatalolaisten kirkkoreen... Nyt on piru merrassa ...
Kustilla rupesivat korvantaustat syyhymään. Hän jäi toisten ihmeeksi
seisomaan portaille, jäi sanattomaksi ja liikkumattomaksi, ei tiennyt
minne puikahtaa, ulosko vai sisälle, seisoi vain ja töllisteli. Jo
tulla touhusi Sohvikin takapihalta, kyseli Kustia miehiltä
pirtinportailla ja käveli siitä suoraan Kustia kohden.
-- Mitä se Kusti, hätäili samassa puhemies, miksei se tule sisälle?
-- Ehdittäneehän tuota, läähätti Sohvi, vastahan se tässä morsiankin
joutuu.
-- Mikä morsian?
Kustin olisi tehnyt mieli juosta kaivoon, kun vaimonpuolet rupesivat
tätä ongelmaa selittelemään. Mutta eihän siitä mihin päässyt ja tora
keräsi siihen joutilasta joukkoa enemmältäkin.
-- Eto mies, kiljui Sohvi, kun pääsi jutun perille, vai semmonen
sankari! Toista kosii! Minun kanssani jo aikoja on kaupat tehnyt,
kihlat vaihtanut ja siellä minä hänen savupirtissään jo viikkokausia
olen päivät raatanut ja yöt... Ja nyt tämä huijari jo toisen kanssa on
menossa kuulutuskirjaa ottamaan, tässä juuri, jopa portailla ihan
menossa.
-- Ka, kun viivyttelet, niin arvelin että lienet hyvinkin peräytynyt.
-- Viivyttelet, parin tunnin varassako se sinulla nyt oli. Onpa kelpo
kapine! Ja kelvoton osaa olla toinenkin, tämä juuri eräskin Sanna ...
mutta sitä se onkin rotua, että toisten väleihin pakkaupi, on siltä
ennenkin jälkiä jäänyt. Olisi vetää käräjiin mokoma heittiö.
-- Saat minusta nähden pitää kalusi, vertaisesi sulhon, minä hänelle en
ole pyrkinyt, ja on ne kuulleet muutkin, minkä verran se on
kihlauksistaan puhunut... Vie, viruta, sen takia et tarvitse käräjiin
juosta.
-- Vie nyt itse, vie löytösi! Minäpä en sellaisesta huikkariherrasta
huolikaan, en välitä koko rahjuksesta enkä hänen vaivaisesta mökistään,
tulen omillanikin toimeen. Mutta onko mokomaa ennen nähty? Kuulkaa nyt
muutkin, minkälainen se on elävä. Kun kaikki jo selväksi oli puhuttu
minun kanssani ja sovittu, että lauvantaina pappilaan ... niin elä
muuta kuin toista kosimaan...
Sai Kusti kuulla kunniansa ja nauruun rämähti kerran kertansa perään
koko kirkkorahvas, kun Sohvi oikein purki sydämmensä oikeutetun vihan
ja kauhun. Mutta Kustiapa ei naurattanut, hän kuunteli naama nolona ja
huulet lerpallaan ja koetti aina sekaan selittää, että elähän mitään
Sohvi, lähdenhän minä sinun kanssasi. Mutta siitä Sohvi yhä syöntyi,
vannoi pyhästi, ettei hän sinä ilmoisna ikänä ilkiäsi silmiin katsoa
tuommoista. -- Sanna oli jo puhemiehen kanssa salaa hiipinyt tiehensä,
hänkin osaltaan vähän Kustia höyhennettyään, ja hän kiitti onneaan, kun
sillä kaupalla pääsi.
-- Mene nyt lemmon kerjäläinen kuulutuskirjaa ottamaan kenen kanssa
saat, minä en lähde, tiuskui Sohvi vielä lopettajaisiksi ja kääntyi
vihdoin sähisten poispäin. Ja muutkin kirkkomiehet siitä hajausivat
nauraa virnistellen Kustin kujeille.
Mutta Kustiapa ei naurattanut. Siinä hän seisoi vielä hetkisen
häpeissään ja ällistyneenä, käveli sitten puutarhaveräjän luo, valjasti
hevosensa, istui rekeen ja lähti yksin yönselkään ajamaan tietä
Saunaperään päin. Leskeksi hän siltä retkeltä jäi ja ihmiset arvelivat,
että eikö tuo nyt jo leskeksi jäänekin. Ja siltä se tuntui jo Sovion
Kustista itsestäänkin.
1892.