runsaan siunauksensa kaikkien niiden hyväin töiden tähden, joita
minulle niin usein on osoitettu. Älkäät salliko, että jalo ja
urhoollinen ritari Juhana, paras ja uskollisin ystäväni, minun
tähteni, joka paitsi sitä lihan puolesta jo olen kuollut, tavalla
tai toisella joutuisi johonkin vaaraan. Tätä rukoilen etenkin
sinulta, rakas Pietarini. Eläkäät jumalallisen sanan neuvojen
mukaan, olkaat siveät ja pitäkäät Jumalan käskyjä, niinkuin minä
teitä opettanut olen, ja johon minä teitä vielä lopullisesti
kehoitan. Kuningasta, kaikkein armollisinta herraani, minä
syvimmällä nöyryydellä ja kohteliaisuudella kiitän niistä
hyvistä töistä, joita hän minulle suosiollisesti osoittanut
on. Tervehtäkäät minun nimessäni koko perheenväkeänne ja muita
ystäviänne, joita en tässä nimittele, koska te ilman sitäkin ne
tunnette. Rakkaani! Rukoilkaat Jumalaa minun puolestani, niinkuin
minä teidän. Tämmöisen yhteisen rukouksen kautta pääsemme, toivon
minä, kaikki armosta ylhäältä Kristuksen valtakuntaan. Amen!
Kirjoitettu vankihuoneessa ajalla, jolloin joka hetki odotin
kuolemantuomiotani. Minä kärsin jumalallisen sanan tähden, ja
minä kärsin vallan mielelläni. Kuitenkin tahtoisin teitä Jumalan
tähden rukoilla ponnistamaan kaikkia voimianne, jotta ei Jumalan
pyhät, se on Jumalan sanan mahdolliset palvelijat ja julistajat,
tulisi vainotuiksi ja tyrannillisesti kohdelluiksi. Tätä kaikkein
viimeiseksi teiltä rukoilee
Maisteri Juhana Hus,
Kristuksen palvelija toivossa.
Lopuksi tuli vielä 5 päivänä Heinäkuuta Hus'in luokse juhlallinen
lähetystö, johon paitsi muita kuului kaksi kardinalia ja useampia
pispoja. Hänen uskollinen auttajansakin, ritari Juhana Chlumilainen
yhdistyi tähän lähetystöön, jonka tehtävä oli koettaa saada Hus'ia
peruuttamaan, mitä oli opettanut. Hus kuitenkin lujamielisesti vastusti
kaikkia yrityksiä saada häntä mieltänsä muuttamnan. Kuin kaikki siis
näytti olevan turhaa, puhutteli häntä hänen ystävänsä Juhana
seuraavilla sanoilla: "En ole mikään oppinut mies, rakas Hus'ini, enkä
siis voi antaa niin oppineelle miehelle, kuin Te olette, mitään neuvoa.
Jos tiedätte suosineenne jotakin harha-oppia, niin tahtoisin kuitenkin
kehoittaa Teitä siitä valalla luopumaan; jos ette sitä vastoin mitään
senkaltaista tiedä, niin kärsikäät ennen kaikki rangaistukset, jotka
Teidän päällenne pannaan, kuin että tekisitte jotakin, joka loukkaa
omaatuntoanne". Tämä lausunto osoittaa niin tervettä järkeä ja
vilpitöntä rehellisyyttä, että se todellakin ansaitsee tulla asetetuksi
kaikkea sitä petosta ja juonittelemista vastaan, joka oli tälle
kirkolliskokoukselle omituista. Hus vastasi kyynelsilmin, että hän otti
Jumalan todistajaksensa, kuinka valmis hän olisi vilpittömästi ja
valalla peruuttamaan sanansa, niin pian kuin häntä pyhästä raamatusta
tuoduilla perusteilla vakuutettaisiin siitä, että hän oli erehtynyt.
Heinäkuun 6 päivänä kutsuttiin Hus vielä kerta, viimeinen kerta,
kokoontuneen kirkolliskokouksen eteen. Tämä oli viidestoista yleinen
istunto eli kokous. Se pidettiin tuomiokirkossa erinomaisella
juhlallisuudella, keisarin, valtaruhtinasten ja lukemattoman
kansajoukon läsnä ollessa. Niinkuin edelliset istunnot aloitettiin
tämäkin virren veisaamisella, jonka jälkeen langettiin polville
ja pidettiin rukous. Sitten seurasi messu ja Pyhän Hengen
avuksi-huutaminen. Ajatukset, kukaties sanatkin olivat lainatut
vanhemmista ajoista, jolloin Jumalan Hengen vaikutuksia kristillisessä
seurakunnassa ei ainoastaan suulla tunnustettu, vaan myöskin sydämessä
havaittiin ja tunnettiin. Totisen uskonnon ulkomuoto eli kuori voi
nimittäin vielä kauan säilyä, vaikka henki onkin siitä aikoja sitten
paennut. Kuinka suuren vallan ulkokultaisuus ja viekasteleminen oli
täällä saanut, voi huomata siitä saarnastakin, jonka Lodin pispa
Jakobus tässä tilaisuudessa piti apostoli Paavalin sanojen johdosta
"syntisen lihan kuolettamisesta". Suurimmalla tietämättömyydellä ja
inhoittavimmalla ilkeydellä väänsi hän nimittäin nämä sanat niin
nurinpäin, että ne soveltuivat kirkolliskokouksen tarkoituksiin.
"Hävittäkäät väärä-uskoisuus ja harha-opit, -- sanoi hän -- ja
etupäässä tuo uppiniskainen väärä-oppinen", jolloin hän sormellaan
osoitti Hus'ia.
Saarnan jälkeen ruvettiin lukemaan julki niitä kohtia, joita sanottiin
Hus'in kirjoista otetuiksi. Hus valmistihe nyt vastaamaan jokaiseen
erittäin, mutta hänelle sanottiin, että hän voi vastata kaikkiin yhtä
haavaa; nyt tuli hänen siis olla vaiti. Kuin hänen muistutuksensa tätä
kohtuutonta käytöstä vastaan oli turha, koroitti hän kätensä taivasta
kohden ja rukoili pispoja Jumalan tähden sallimaan, että hän saisi koko
kansan edessä todistaa itsensä syyttömäksi; "sitten -- sanoi hän --
voitte minulle tehdä, mitä tahdotte". Kuin tästä huolimatta häntä
kieltämistään kiellettiin itseään puolustamasta, lankesi hän
polvillensa, nosti silmänsä ja kätensä taivasta kohden ja vetosi
kuuluvalla äänellä korkeimpaan maailman tuomariin. Kuin häntä vielä
kerran syytettiin siitä, että oli sanonut, leivän pyhässä ehtoollisessa
vielä siunauksen jälestäkin olevan paljas leipä, julisti hän korkealla
äänellä, ett'ei hän koskaan ollut niin uskonut eikä sanonut. Jo eräässä
edellisessä tutkinnossa oli hän täydellisesti kumonnut ja vääräksi
näyttänyt tämän syytöksen, eikä siis mikään syytös voinut olla enemmän
oikeutta ja kohtuutta vastaan sotiva, kuin tämä. Mutta kirkolliskokous
oli päättänyt polttaa hänet väärä-oppisena ja sen täytyi siis, maksoi
mitä maksoi, hankkia edes jotakin väärä-oppisuuden varjoa, josta häntä
voitaisiin syylliseksi todistaa. Nyt vedettiin esille vielä
häpeällisempikin syytös. Sanottiin, näet, "muuan tohtori todistaa
Hus'in lausuneen, että hänestä on tuleva neljäs persona
Kolminaisuudessa". "Mikä tämän tohtorin nimi on?" kysyi Hus, väittäen
tämmöistä julkista loukkausta vastaan, samalla kuin hän tunnusti oikean
uskonsa tämän opinkappaleen suhteen. Tohtorin nimeä ei kuitenkaan
tahdottu ilmoittaa. Kuin häntä vielä syytettiin vetoomisesta Jesuksehen
Kristuksehen, sanoi hän, kädet taivasta kohti koroitettuina: "Katso,
armollisin Vapahtaja, kuinka kokous erhetyksenä hylkää, mitä sinä olet
meille käskenyt ja itse tehnyt, kuin Sinä, vihollisten sinua sortaessa,
jätit asiasi Jumalan sinun isäsi huomaan, ja annoit meille tämän
esimerkin, jotta me, kuin meitä sorretaan, turvautuisimme Jumalan
tuomioon. Niin -- pitkitti hän, kokouksen puoleen kääntyen -- minä olen
sanonut ja sanon vieläkin, että vetoominen Jesuksehen Kristuksehen on
oikein ja luvallista, sillä häntä ei voi lahjota, eikä väärillä
todistajilla kiertää, eikä kavaluudella ja juonilla pettää. Minä olen
vapaa-ehtoisesti tänne tutkittavaksi tullut, luottaen täällä
läsnä-olevan keisarin sanaan ja lupaukseen". Näitä viimeisiä sanoja
lausuessaan loi Hus vakavan silmäyksen keisariin -- ja Sigismundon
kasvot lensivät tulipunaisiksi.
Sen jälkeen luettiin julki se kiroustuomio, jonka alaiseksi Hus,
paatuneena väärä-oppisena, langetettiin. Tyvenellä mielellä hän sitä
kuunteli, laskeusi sitten polvilleen ja rukoili näin: "Herra Jesus
Kristus! Sinun suuren ja äärettömän laupeutesi tähden rukoilen minä
sinua armollisesti anteeksi antamaan kaikille minun vihollisilleni.
Sinä tiedät, että he ovat minua kavalasti syyttäneet, valheellisilla
kielillä kiertäneet, valheellisesti sepitetyillä paheilla sortaneet ja
väärällä kiroustuomiolla tuominneet: O Herra, ett'et tätä suuren suurta
velkaa heille synniksi lukisi, vaan armollisesti pohjattoman laupeutesi
kyllyydestä anteeksi antaisit, tätä minä sinulta rukoilen". Tätä
liikuttavaa rukousta kuunneltiin kuitenkin pilkalla ja naurusuin.
Keskellä lattiaa seisovalla pöydällä oli papin-vaatteet Hus'ia varten.
Nyt pukivat pispat hänet papilliseen juhlapukuun ja antoivat hänelle
kalkin käteen. Hän oli näet pappina asetettava pappien tuomio-istuimen
eteen. Pispojen häntä vaatettaissa sanoi Hus heille: "Juutalaiset
puettivat meidän Herramme Jesuksen Kristuksen valkealla vaatteella,
häntä pilkatakseen, kuin Herodes jätti hänet Pilatukselle". Tämmöisiä
muistutuksia teki hän aina, kuin joku osa puvusta hänen päällensä
puettiin. Kuin hän oli täydellisesti vaatetettu, kehoittivat pispat
vielä kerran häntä sanansa peruuttamaan; mutta Hus vastasi heille
tavalliselta vakaamielisyydellään, seisoen vankkana kuin kallio.
Silloin sai hän astua alas tuolilta, jolla oli seisonut, ja hänelle
sanottiin: "O sinä kirottu Juutas, me otamme sinulta tämän kalkin, joka
sisältää Jesuksen Kristuksen verta!" "Mutta minä -- vastasi Hus --
turvaan kaikkivaltiaasen Jumalaan, jonka tähden minua pilkataan, siinä
toivossa että vielä tänäpänä saan tätä verta Hänen valtakunnassaan
juoda". Nyt hän kaikenmoisilla juhlallisilla menoilla luovutettiin
virastansa. Seitsemän pispaa hääräsi hänen ympärillänsä, riisuen
häneltä papillisen puvun ja kiroten aina kutakin osaa riisuessaan.
Papillisen päähineen eli baretin sijaan pantiin hänen päähänsä
kyynäränkorkuinen, perkeleenkuvilla maalattu paperilakki, johon oli
kirjoitettu: _Haeresiarcha_ (väärä-oppinen); Hus lohdutteli itseään
kuitenkin, muistellessaan häntä, joka kerran oli orjantappurakruunua
kantanut. Pispat sanoivat sitten: "Me jätämme sielusi saatanan
haltuun". -- "Mutta minä -- lausui Hus -- jätän sieluni sinun käsiis,
Herra Jesus Kristus, joka sen lunastanut olet". Kirkolliskokous julisti
nyt seuraavan tuomion: "pyhä kirkolliskokous Kostnitz'issa ilmoittaa,
että Juhana on jätettävä maallisen vallan käsiin, koska Jumalan
seurakunnalla ei enään ole hänen kanssansa mitään tekemistä". -- Hus
niinmuodoin suljettiin ulos seurakunnan yhteydestä ja jätettiin
maallisen vallan käsiin hengeltä pantavaksi.
Keisari Sigismundo huusi nyt Rheinin pfalzkreivin Ludwigin luoksensa
ja sanoi hänelle: "rakas ruhtinas, koska emme turhaan kanna miekkaa,
vaan niille rangaistukseksi, jotka pahaa tekevät, niin ottakaat tämä
mies, Juhana Hus, ja rangaiskaat häntä meidän nimessämme sillä
rangaistuksella, jonka hän väärä-oppisena ansaitsee". Sen jälkeen
jätti pfalzkreivi Hus'in Kostnitz'in pormestarille Henrik
Ulmilaiselle seuraavilla sanoilla: "Ota tämä maisteri Juhana
Hus ja polta hänet väärä-oppisena". Sitten käski Kostnitz'in
pormestari kaupunginpalvelijain ja mestaajan viedä hänet ulos. Kuin
kaupunginpalvelijat veivät Hus'in pois tuhannen aseellisen miehen
suojassa ja hän kirkon ovella näki kirjojansa poltettavan, hymyili hän
surumielisesti. Matkalla polttopaikalle rukoili hän 51:tten ja 31:nen
psalmit ja vannoi koko kansalle olevansa viaton.
Kaupungin ulkopuolella oli sen rovion ympärille, jonka päällä Hus oli
poltettava, kokoontunut ääretön ihmisjoukko. Roviolle tultuansa
laskeusi Hus polvilleen ja rukoili niin suurella hartaudella, että
muutamat lähellä seisovista ääneen lausuivat: "Mitä tämä mies ennen
lienee tehnyt, emme tiedä, mutta nyt kuulemme, että hän hyvin rukoilee
Jumalaa". -- Hus tahtoi vielä puhua kansalle, mutta pfalzkreivi häntä
kielsi ja käski kohta ruveta häntä polttamaan. -- "Herra Jesus --
rukoili Hus silloin korkealla äänellä -- minä kärsin nöyrästi tämän
julman kuoleman sinun tähtesi, ja rukoilen sinua anteeksi antamaan
kaikille vihollisilleni". -- Seitsemällä köydellä sidottiin häntä
paaluun kiinni, ja hänen allensa ja ympärillensä pantiin puita ja
olkia. Hänen kasvonsa olivat itäänpäin käännetyt, mutta nyt annettiin
käsky kiertää häntä niin, että kasvot tulisivat länteenpäin, sillä
väärä-oppinen ihminen ei muka saanut lähteä täältä maailmasta, kasvot
auringon nousua päin, vaan piti niiden olla auringon laskua päin. Vielä
kerta, mutta viimeinen, annettiin hänelle tilaisuus peruuttaa sanansa.
Ennenkuin rovio sytytettiin, kehoitti näet häntä herra von Pappenheim,
valtakunnan marsalkki, kuninkaan nimessä sanansa peruuttamaan, mutta
Hus lausui: "mitä minä olen kirjoittanut ja opettanut, sen olen tehnyt
sielujen pelastukseksi perkeleen vallasta; ja mitä minä olen
kirjoittanut ja opettanut, sen tahdon nyt mielelläni verelläni
vahvistaa". -- Nyt sytytettiin rovio, ja Hus rupesi heleällä äänellä
veisaamaan: "O Jesus, elävän Jumalan poika, joka kärseit puolestamme,
armahda minua". Kuin hän kolme kertaa oli veisannut tämän viimeisen
rukouksensa, tukehtui hän savusta ja liekeistä. Tuuli ajoi liekkiä
hänen kasvoihinsa, mutta liekkien välistä saattoi vielä nähdä, kuinka
hänen huulensa aina viimeiseen asti liikkuivat rukouksessa. Hän kuoli
yhdennellätoista hetkellä edellä puolen päivää 6 päivänä Heinäkuuta
1415, 46:na syntymäpäivänänsä. Teloittaja musersi hänen jäsenensä
rikki; hänen sydämensä heitettiin hehkuvaan hiilukseen, mutta tuhka
Rhein-virtaan.
Näin erosi Juhana Hus, yksi historian jaloimpia, rehellisimpiä miehiä,
tästä elämästä, lujassa uskossa vapahtajaansa ja lunastajaansa.
Inhimillinen turmellus on harvoin tullut esiin niin kurjan kurjassa ja
kaikkea oikeutta kaipaavassa muodossa, kuin Hus'in polttamisessa, joka
on ijankaikkisella häpeällä häväissyt sekä Kostnitz'in kirkolliskokousta
että koko roomalais-katotilaista kirkkoa. Se suuri vaiva, jota nähtiin,
kuin koetettiin saada häntä peruuttamaan, mitä hän oli kirjoittanut ja
opettanut, osoittaa että kirkolliskokous oli vakuutettu siitä, että se
teki jotakin, joka soti omaatuntoa vastaan. Tosin on usein sanottu,
että vilpittömät miehet eivät rupee semmoisiin vainoomisiin, elleivät
ole hurjia ennakkoluulojen puolustajia. Mutta mitä on meidän sanominen
Hus'in historiasta? Mies puhtaalla ja vilpittömällä luonteella saa
kärsiä tuskallisimman kuoleman, herjauksista ja rääkkäyksistä
puhumatta, vaikk'ei suinkaan voitu häntä vastaan todistaa, että hän
olisi väärää oppia saarnannut. Mutta hän oli hurskas mies, ja hänestä
voi todellakin sanoa, että maailma vihasi häntä, sentähden että hän
todisti, että sen teot olivat pahat. Epäilemättä olivat hänen
nuhdesaarnansa sekä hänen oman elämänsä puhtaus suuresti yllyttäneet
sen aikuisia suuria miehiä vihaan; mutta sittenkään ei olisi odottanut,
että Kostnitz'in kirkolliskokous ilman vähintäkään väärä-oppisuuden
todistusta saattoi tuomita hurskaan miehen poltettavaksi ainoastaan
sentähden, ettei hän voinut vääryyttä totena pitää, taikka että sama
kokous ottaisi puhdistaaksensa keisarin uskottomuutta. Sen menetystapa
ei siis ainoastaan ollut selvä todistus ihmisluonnon yleisestä
turmeluksesta, vaan myöskin senaikuisen roomalaisen kirkon
jumalattomuudesta ja ulkokultaisuudesta.
Hus poltettiin väärä-oppisena. Mikä kamala merkitys ja voima jo
paljaassa sanassa "_väärä-oppinen_" oli sekä siihen aikaan että vielä
kauan jälestäkinpäin, näkyy merkillisellä tavalla siitä, mitä Lutherus
kertoo itsestänsä. Hän sanoo nimittäin näin: "Kuin minä harjoitin
opintoja Erfurtin kaupungissa, löysin luostarin kirjastosta erään
kirjan nimeltä: 'Juhana Hus'in saarnat'. Minä olin utelias oppimaan
tämän 'väärä-oppisen' mielipiteitä tuntemaan. Kuin olin kirjan lukenut,
oli kummastukseni sangen suuri. Mikä, ajattelin minä, saattoi taivuttaa
kirkolliskokousta polttamaan näin suurta miestä, niin taitavaa ja
viisasta raamatun selittäjää! Mutta silloin oli Hus'in nimi kauhistus
ja minä ajattelin, että jos uskoisin vähintäkään hyvää hänestä,
täytyisi auringon pimetä ja taivaan pudota alas; minä sentähden
kauhistuksella löin kirjan kiinni. Kuitenkin lohdutin itseäni sillä
ajatuksella, että Hus kukaties oli kirjoittanut tämän kirjan, ennenkuin
hän tuli väärä-oppiseksi". -- Näin ajatteli suuri uskonpuhdistaja
nuoruudessaan. Että hän sittemmin sai aivan toiset ajatukset Hus'ista,
tunnustaen häntä uskonpuhdistuksen edelläkävijäksi, näkyy selvästi
hänen omista sanoistansakin. Hän sanoo näet Hus'ista: "Hän on esiin
kuokkinut ja juurineen hävittänyt muutamia orjantappuroita, pensaita ja
kantoja Kristuksen viinamäestä sekä hätyyttänyt paavin väärinkäytöksiä
ja harmillista elämää, mutta itse oli hän (Lutherus) tullut tasaiselle,
sileälle, hyvin kynnetylle maalle, ja oli ahdistanut paavinoppia ja
hänen kukistanut". Edelleen todistaa Lutherus: "Juhana Hus'issa on Pyhä
Henki ollut hyvin voimallinen, kuin hän (Hus) ilomielin ja lujasti
pysyi Jumalan sanassa niin monta suurta miestä ja kansakuntaa vastaan,
jotka Kostnitz'in kokouksessa ko'ossa olivat; niiden kirkunaa vastaan
hän seisoi yksinään ja sai sitä kärsiä ja vielä lisäksi tulla
poltetuksi. Hänen verensä tuomitsee vielä tänäpänä kaikki
paavinuskoiset. Hän oli hurskas, oppinut mies, niinkuin voi nähdä hänen
kirjastaan, 'Kirkosta', jota minä rakastan. Hän ei kuollut niinkuin
kasteen-toistaja, vaan niinkuin kristitty. Hänessä nähdään kristillistä
heikkoutta ja kuitenkin liikkuu hänessä Jumalan voima, joka häntä
jälleen vahvistaa. Hengen ja lihan sotaa Kristuksessa ja Hus'issa on
ihanaa ja suloista katsella". Kuin Lutherukselle kerrottiin, että
Kostnitz oli tullut köyhäksi, kurjaksi kaupungiksi, vastasi hän: "Niin,
minä luulen, että Jumala on rangaissut sitä sentähden, että se on
vienyt tuon rakkaan ja pyhän miehen roviolle".
Sanoma Hus'in kuolemasta teki Böhmissä ja erittäinkin Pragissa syvän
vaikutuksen. Kaikki ihmiset, sekä ylhäiset että alhaiset, itkivät tämän
hurskaan miehen surkuteltavaa loppua. Nurinaa kuului kaikkialta; ei
ainoastaan hiljaisuudessa, vaan julkisesti kamoksuttiin noita isiä
Kostnitz'issa, noita raakalaisia ja petoja. Yleisesti sanottiin, ettei
Jumalan henki ollut Kostnitz'in kokousta johtanut, vaan vainoomisen
halu, koston vimma ja pahanelkisyys. Kuningas Venceslao itse sekä
valtakunnan suuret herrat pitivät Hus'in tuomiota ja kuolemaa
solvauksena, joka oli kohdannut koko maata. Loppupuolella samaa vuotta
saikin vielä Kostnitz'issa ko'ossa oleva kirkolliskokous kirjoituksen
Böhmin valtiosäädyiltä, jonka noin 60 henkilöä oli allekirjoittanut.
Tässä kirjoituksessa sanotaan muun muassa: "Emme tiedä millä
perustuksella olette tuominneet Juhana Hus'in evankeliumin saarnaajan.
Te olette antaneet hänen kärsiä julman ja häpeällisen kuoleman, vaikka
häntä ei ole syylliseksi todistettu mistäkään väärä-oppisuudesta. Me
kirjoitimme hänen puolustukseksensa keisari Sigismundolle. Tämä meidän
puolustuskirjoituksemme olisi pitänyt teille julistettaman, mutta me
luulemme, että te olette, meitä häväistäksenne, sen polttaneet. Me
tunnustamme sentähden sydämellä ja suulla, että Juhana Hus oli hyvin
rehellinen, hurskas ja oikea-uskoinen mies; että hän monta vuotta on
meidän seurassamme elänyt nuhteetonta ja kristillistä elämää, että hän
koko tämän ajan puhtaasti ja väärentämättä on selittänyt meille ja
meidän alamaisillemme Jumalan sanaa, niin hyvin vanhasta, kuin uudesta
testamentista, ja että hän sekä itse on nuhdellut kaikkia erhetyksiä ja
vääriä opetuksia että myöskin hartaasti meitä siihen kehoittanut.
Tästä huolimatta olette tuominneet ja polttaneet tämän hurskaan,
oikea-uskoisen ja hyväntapaisen miehen. Eikä siinä kyllä, että olette
solvaisseet meitä häntä tuomitsemalla, te olette myöskin julmalla
tavalla vanginneet ja kukaties jo tappaneet Hieronymo Pragilaisen,
perinoppineen ja kaunopuheisuutensa vuoksi melkein koko Europassa
mainion miehen. Näistä kaikista huolimatta, olemme päättäneet uhrata
henkemme, jos niin vaaditaan, evankeliumin ja Kristuksen uskollisten
saarnaajien puolustukseksi".
Niinkuin tästä kirjoituksestakin näkyy, oli Hus'in ystävä Hieronymo
otettu vangiksi. Hän oli, siihen aikaan kuin oikeudenkäynti Hus'ia
vastaan vielä kesti, salaisesti tullut Kostnitz'iin 4 p:nä Huhtikuuta
1415. Pian hän kuitenkin huomasi, ett'ei täällä voinut saada mitään
aikaan; hän sentähden läksi täältä pois vähäiseen, lähellä olevaan
kaupunkiin. Mutta vähää ennen ystävänsä marttyrikuolemaa otettiin hän
vangiksi ja vietiin kahleissa Kostnitz'iin. Kumpikaan ei sentään saanut
nähdä toistaan, mutta Hus oli kuullut puhuttavan Hieronymosta ja hänen
vangitsemisestaan. Hän kirjoitti, näet, vankihuoneestaan ystävillensä
Pragissa: "Maisteri Hieronymosta, rakkaasta virkaveljestäni, en ole
mitään kuullut, paitsi että hän on kovassa vankeudessa, odottaen
kuolemaa niinkuin minäkin". -- Näännyttyänsä melkein kokonaisen vuoden
inhoittavimmassa vankihuoneessa lannistui viimein Hieronymon rohkeus ja
lujitus, niin että hän antoi pakoittaa itseään peruuttamaan, mitä oli
opettanut, ja hyväksymään Wiklefin ja Hus'in yli julistetun
kiroustuomion. Mutta hänen peruuttamisensa vilpittömyyttä ei oikein
tahdottu uskoa, häntä pidettiin vieläkin vankeudessa ja kidutettiin
uusilla tutkinnoilla. Silloin hän lopullisesti rohkaisi mielensä, pyysi
julkista tutkintoa kirkolliskokouksen edessä ja julisti siellä suoraan,
että ainoastaan kuolemanpelko oli pakoittanut häntä kieltämään
ystävänsä Hus'in ja hänen julistamansa totuuden. Täten oli hän
langettanut oman kuolemantuomionsa ja hänen täytyi 30 p:nä Toukokuuta
1416 astua roviolle poltettavaksi, samalla paikalla kuin hänen
ystävänsä Hus'kin. Hänen viimeiset sanansa olivat: "Isä, sinun käsiisi
minä annan henkeni. Herra Jumala, kaikkivaltias Isä, armahda minua ja
anna minun syntini anteeksi; sillä sinä tiedät, että minä vilpittömästi
sinun totuuttasi rakastanut olen". -- "Kaikkien tuli häntä sääli, sanoo
eräs läsnäolijoista, paitsi hänen itsen, koska hän ei tahtonut
vähintäkään sääliä itseänsä". Semmoisetkin, jotka olivat hänen
kuolemaansa äänestäneet, eivät voineet olla ihmettelemättä hänen
lujamielisyyttänsä. _Sylvio_, eräs senaikuinen roomalainen
historioitsija, joka tosin ei itse ollut läsnä, mutta nähtävästi oli
kuullut sen joltakin läsnäolijalta, sanoo Hus'ista ja Hieronymosta yhtä
haavaa näin: "Molemmat kävivät lujalla rohkeudella kuolemaan roviolla,
ikäänkuin olisivat menneet pitoihin; ei vähintäkään tuskan ääntä, joka
olisi ilmaissut onnetonta mielentilaa, tullut heidän huuliltansa. Ei
yhdestäkään maailman viisaasta kerrota, että hän olisi kärsinyt
kuoleman niin suurella miehuudella, kuin nämä kärsivät kuoleman
roviolla".
* * * * *