Juttuni saavuttivat suurta suosiota osakseen. He nauroivat ja ilakoivat
ja useat heistä tulivat ehdottelemaan minulle lähempää tuttavuutta.
--Sinä olet todellakin hauska mies! he sanoivat. Olet tainnut nähdä ja
kokea yhtä ja toista matkoillasi.
--Kyllä, vastasin mielevästi. Eikähän mikään ole niin opettavaa kuin
matkustaminen.
He nauroivat ja löivät olalle tuttavallisesti minua ja pyysivät minua
jälleen heille jotakin hilpeätä juttelemaan. Ja minä kerroin heille
kaskun kaskun perästä, eivätkä he ymmärtäneet, että minä kerroin vain,
mitä olin nähnyt, kuullut tai kokenut monessa edellisessä elämässäni.
Sillä enhän minä tuntenut _tätä_ elämää. Olihan se minulle yhtä outo
kuin oli vielä minulle tämä tie ja oma uusi itselöni.
Mutta minä kuulin heidän keskenään kuiskuttavan:
--Ei, ei hän mikään pahantekijä ole. Ei ryöväri tai murhamies voisi
ikinä noin laskea leikkiä. Mutta siitä huolimatta hän saattaa olla
suuri velikulta.
--Hän on vensperi, suuri vensperi, päättelivät toiset. Eihän häneltä
saa yhtään järjen sanaa.
--Olkaa vaiti, hän on mielipuoli! virkahti joku ratkaisevasti. Ettekö
kuulleet, että hän kiitti meitä, kun me heitimme kuormamme hänen
hartioilleen?
Mutta ne, jotka olivat oikein viisaat olevinaan, panivat päänsä yhteen
ja tulivat toisiin tuloksiin.
--Ei hän ole niin typerä, miltä hän näyttää, sanoivat he. Epäilemättä
on hänessä jotakin omituista, mutta sehän ei estä, että hän siitä
huolimatta voi olla viisas, kovin viisas...
--Minä pelkään, että hän on nero ja pitää meitä pilkkanaan, tuumi joku
joukosta raapien korvallistaan.
--Nero tai mielipuoli.
--Joka tapauksessa kettu miehekseen!
Se olisikin ehkä jäänyt yleiseksi mielipiteeksi, ellen minä juuri
jollakin uudella jutullani olisi saanut kokonaista joukkoa uusia
puoltajia.
--Joka tapauksessa hän on hauska mies, huomautti eräs heistä,
selvittyään naurunhohotuksestaan. Pentele vieköön, minä olen monta
kertaa kulkenut tätä tietä eikä minulla ole vielä koskaan ollut näin
hupaista!
--Ja hyvä mies, säesti toinen. Meidän on muistaminen, että hän joka
tapauksessa kantaa meidän kuormamme nurkumatta.
Mutta eräs heistä, joka nähtävästi oli joukon pilkkakirves, lähestyi
minua ja kysyi:
--Eikö totta, sinä Jerusalemin suutari? Sinä aiot matkalle maailman
ympäri?
--Sitä en tiedä, vastasin varovaisesti. Aion käydä vain tien päähän
saakka. Mutta miksi sitä kysyt?
--Etkö tiedä, että maa on pyöreä...?
--Kyllä. Siksi olenkin polkenut kieroon toisen kengänkorkoni.
--Ja kun kuljet aina eteenpäin samaa viivaa...?
--Niin saavun aina takaisin samalle paikalleni ja kohtaan saman
tyhmeliinin.
Se riitti hänelle. Minä sain jälleen naurajat puolelleni.
Eräs heistä keksi vapauttavan sanan mielestään.
--Nyt minä tiedän, kuka hän on! hän huusi iloissaan. Hän on kuljeksiva
kisälli, ehkä hyvinkin suutari, vaikka ei mikään Jerusalemin suutari.
--Tavallinen suutari vain, vastasin piloillani, vaikka minun on ollut
aina vaikea pysyä lestissäni.
--Olet joka tapauksessa ollut sangen kiltti meitä kohtaan. Siksi
nimitämme me sinua tästälähtien Mestariksi.
Hänen ehdotuksensa saavutti yleistä kannatusta.
--Mestari! he huusivat nauraen ja taputtivat käsiään. Meidän
Mestarimme!
--Olkoon menneeksi, sanoin. Kullakin on sellainen Mestari, jonka hän
ansaitsee.
--Ja sellaiset opetuslapset.
Siitä saakka kävin minä Mestarin nimellä heidän joukossaan. Ja niin oli
meidän keskinäinen suhteemme toistaiseksi täysin määritelty.