--Kuinka? Pitääkö minun nyt kuolla? huusi itse suuren Elämän Tahto
syvältä minun olemukseni uumenista. Enkö minä siis enää koskaan näkisi
kuuta, en aurinkoa, en välkkyvää vettä enkä siintävää taivaankantta?
--Et, kuului joku toinen tahto vielä syvempää sen alta kumahtelevan.
Nyt hajoat sinä alku-aineisiisi.
--Ei! Minä en _tahdo_ hajota! Jos tämä on loppu, niin miksi alkukaan?
Jos minun täytyy mennä takaisin sinne, mistä olen tullut, niin miksi
tämä turha ja ikuinen kiertokulku?
--Niin on Laki. Niin käy kaikille. Minä en tiedä muuta.
--Mutta minä en tunnusta sitä Lakia, sillä se Laki on väärä ja
mielipuolinen! Olkoon, että uskoisin uudesta-syntymiseen, lakkaisinhan
senkin opin mukaan kerran uudesta-syntymästä ja palajaisin sinne, mistä
olen tullutkin, täydelliseen yhteyteen Herrani Jumalani kanssa... Siis
sama kiertokulku!
--Minä en tiedä. Minä täytän vain Hänen tahtoaan niinkuin sinäkin. Se
riittää minulle.
--Mutta se _ei_ riitä _minulle_! Sinä olet käsittävä, minä luova voima
maailmassa, ja siksi ei minulle riitä kiertokulku. Se on järjetön!
Eihän siinä ole mitään kehitystä, ei mitään eteenpäin menoa... Jos se
on viimeinen maailmanselitys, ei sitten koko maailmankaikkeudella ole
mitään tarkoitusta.
--Kuka sanoo, että sillä pitäisi olla joku tarkoitus sitten? Miksi
pitäisi olla kehitystä, miksi eteenpäin ja taapäin menoa? Onhan hyvä
niinkuin on. Aallot nousevat ja aallot vaipuvat, eikä meri kuitenkaan
muutu siitä.
--Ei ole hyvä niinkuin on! Pitäisi aina olla parempaa ja parempaa.
Mutta vaikka minä uskoisin kuinka spiritualistiseen kehitys-oppiin
hyvänsä, täytyy minun tunnustaa, että se päättyy samaan kuin
materialistisinkin, nimittäin ikuiseen, hyödyttömään kiertokulkuun.
--Miksi erotat siis Hengen ja Aineen toisistaan? Etkö tiedä, että
Jumala on Kaiken-Yhteys? Etkö ymmärrä, että kaikki käsitteet yhtyvät
äärettömyydessä?
--Kyllä, mutta miksi _on_ siis ollenkaan mitään äärellistä? Minä
jättäisin niin mielelläni kaiken iankaikkisen ja askartelisin vain
ajallisessa, jos näkisin edes siinäkään mitään lopullista kehitystä.
Mutta siinäkin vallitsee vain sama järjetön voimia kuluttava
kiertokulku!
--Siispä tyydy siihen tai tunnusta itsesi voitetuksi!
--En ikinä! Sillä se on väärin, se on veristä vääryyttä. Ellen muuta
voi, voin ainakin lingota vihani, uhmani ja kiroukseni sellaista
maailmanjärjestystä vastaan, joka...
--Et enää sitäkään, kumahti Kuoleman Tahto. _Sillä nyt kuolet sinä_.
Nyt syöksyin minä pilkkoiseen pimeyteen.
Mitä sitten tapahtui, siitä on minulla, kuten sanottu, vain joku
aavistus, joku mielikuva.