--Sallinet, että häiritsen sinua? Näin tulen tuikkivan lampustasi yöhön
sankeaan.
--Olet tervetullut, kun et kauan viivy. Myöskin minulle voi olla hyvä
hetkinen huoahtaa.
--Näytät vanhalta ja rasittuneelta. Milloin lienet viimeksi levähtänyt?
--Lepään silloin, kun puhun muiden ihmisten kanssa. Mutta yksin ollen
minun ajatukseni ei lepää milloinkaan.
--Sinä olet paljon yksin?
--Minä olen _aina_ yksin. Mutta muiden seura estää ajatusteni paljouden
aivojani pakahduttamasta.
--Näen paljon kirjoja edessäni. Mitä etsit niistä?
--Koetan oppia ikäni kaiken.
--Mutta lyhyt on ikä ihmislapsen. Luuletko koskaan kaikkea käsittäväsi?
--Tiedän oppivani vain pienen murto-osan. Mutta minun jälkeeni tulee
toisia, jotka jälleen vievät elämäntyötäni eteenpäin.
--Ja mitä kutsut sinä elämäntyöksesi sitten?
--Samaa, minkä pitäisi olla jokaisen ihmisen elämäntyö. Mutta kaikki
ihmiset eivät sitä käsitä vielä ja siksi on se jäänyt vielä vain
muutamien yksilöiden hartioille.
--Siis mikä sitten?
--Tiedon valkeus. Tulla tuntemaan kaikki, mitä maassa, maan alla ja
vesissä on. Ja jos mahdollista, tulla tuntemaan myös kerran, mitä
piilee maailmankaikkeudessa.
--Ja _jos_ tuo olisi mahdollista? Luuletko, että ihmiset tulisivat
siitä sen paremmiksi?
--Sitä en tiedä. Mutta ainakin uskon, että he tulisivat suuremmiksi. Ja
Jumalan kaltaisemmiksi.
--Uskotko itse Jumalaan?
--Tiedon summa on Jumala. Mutta meillä on siihen vielä pitkä matka.
--Ja ennen kuin pääsemme siihen? Millä siihen saakka henkemme polttoa
viihdyttää?
--Häntä etsimällä. En tiedä mitään muuta keinoa.
--Etsitkö Häntä myös kirjoistasi?
--Etsin aina Häntä.
--Ilman että sinulla on toivoa edes koskaan löytää Häntä eläessäsi?
--Niin. Siksi teenkin työtä tulevien sukupolvien edestä.
--Ja voiko tuo sydäntäsi tyydyttää?
--Ei aina. Ei vaikeina hetkinäni.
--Milloin ne tulevat?
--Silloin kun epäusko tulee. Silloin kun työni tuntuu niin turhalta ja
edessäni oleva taival niin toivottomalta.
--Ymmärrän. Tuo tapahtuu joskus kaikille ihmisille.
--Mutta ehkä useimmin tietäjille. Sillä heillä olisi niin monta
totuutta, joita he tahtoisivat ihmisten lapsille lahjoittaa. Mutta
ihmisten lapset eivät tahdo ottaa vastaan niitä.
--Uskotko aina tietojesi totuuteen?
--En aina sitäkään. Ja nepä ne lienevätkin juuri vaikeimpia hetkiäni.
--Mitä silloin teet?
--Painan silloin pääni alas nöyryydessä ja tunnustan, etten varmuudella
tiedä mitään. Mutta tunnen, että työni kasvaa juuri tuosta nöyryydestä.
--Ja tyytymättömyydestä?
--Niin. Sillä se pakottaa minut ijäti pyrkimään.
--Mutta myös jäämään ijäti epätäydelliseksi niinkuin elosi työkin?
--Ei ole täydellistä mikään inhimillinen. Kuitenkin osaan olla
kiitollinen siitä, että olen saanut aivot, joilla tutkia ja ajatella.
--Kiitollinen? Kenelle?
--Kohtalolle, Jumalalle, maailmankehitykselle, miten vain tahdot Häntä
nimittää.
--Ja kun kiität Häntä? Mitä silloin tunnet?
--Tunnen jotakin itseäni varmempaa ja tietoisempaa liikkuvan lähelläni.