--Seis! Mihin hiivit kuutamon välkkeessä, mies? Aiotko varastaa vai
eikö tekosi muuten siedä päivän valoa?
--Menen lemmittyni luo. Aion varastaa suukon hänen huuliltaan.
--Etkö pelkää kiinni joutuvasi?
--En pelkää mitään, kun on hänestä kysymys. Jos joku tahtoo tieni
sulkea, lyön hänet kuoliaaksi kuin jalopeura käpälällään.
--En tahdo estää sinua tolaltasi. Ainoastaan jotakin muuta mieleesi
muistuttaa.
--En tahdo nähdä, en kuulla mitään. Väisty! En tahdo hukata hetkeäkään
siitä autuudesta, joka minua odottaa.
--Sinun lemmittysi on siis hyvin kaunis?
--En tiedä mitään häneen verrattavaa. Sinun pitäisi tuntea hänet.
Tulisit silloin vasta oikean elämän tajuamaan.
--Mutta onko hän myöskin hyvä?
--Taivaallinen hyvyys säteilee hänen silmistään. Jospa näkisit hänet!
Paitsi äitiäni en tiedä siinäkään suhteessa mitään häneen verrattavaa.
--Uskon, että rakastat sokeasti häntä.
--En, vaan näkevästi. Olin sokea silloin, kun en vielä tuntenut häntä.
--Ja mitä entistä ihmeellisempää luulet nyt näkeväsi?
--Näen elämän kauneuden. Näen kaiken maailman ihanuuden. Mitä tiesin
minä ennen niistä? En enempää kuin mykkä kala tietää taivaan
valkeudesta.
--Ja mitä luulet siitä nyt tietäväsi?
--Että on kuin itse aurinko olisi astunut sydämeeni. Minä rakastan!
Minä rakastan häntä, yhtä ainoaa, ja samalla minusta on kuin
rakastaisin kaikkia ihmisiä.
--En tahdo sinun kaunista tuulentupaasi järkyttää. Mutta hän? Luuletko
myös hänen sinua samoin rakastavan?
--Minulla ei ole mitään syytä epäillä sitä. Mutta miksi kysyt sitä?
Teetkö sen vain huvin vuoksi vai tahdotko sieluni mustimmalla kaikista
epäluuloista myrkyttää?
--Olkoon se kaukana minusta. Toivoisin vain, että tarkoin harkitsisit
ja punnitsisit kaikki asianhaarat, ennen kuin sidot itsesi
elinkautiseksi.
--Sinä! Sinä puhut kuin puntari! Sinä et ole koskaan itse rakastunut.
--Voimme jättää sen kysymyksen tällä kertaa. Mutta kuinka kauan
luulette te kestävän tuon rakkautenne?
--Niin totta kuin elän, se on kestävä iankaikkisesta iankaikkiseen!
--Haudan tällä ja tuolla puolen?
--Niin tässä kuin tulevaisessa elämässä! Mutta en nyt halua enempää
kanssasi laverrella. Tahdon nyt juuri kohdata hänen katsettaan.
--Viivy hetki vielä! Te aiotte siis todellakin avioliittoon?
--Luonnollisesti! Niin pian kuin olen onnistunut hänelle ja itselleni
siedettävän toimeentulon valmistamaan.
--Ja siihen mennessä te varastatte rakkautta? Eikö niin?
--Emme suinkaan. Me otamme. Me vain otamme omaamme, mikä kuuluu meille.
--Kuitenkin te petätte isiänne ja äitejänne?
--Teemme sen vain niin kauan kuin meidän on pakko tehdä niin. Mikään ei
olisi meille itsellemme mieluisempaa kuin tehdä rakkautemme heti
kaikelle maailmalle tiettäväksi.
--Ja sillä välin te suostutte vilpistelyyn? Onko teidän siis aivan
mahdotonta odottaa?
--Aivan mahdotonta! Jokainen hetki, jolloin emme ole toistemme
seurassa, on jo kadotettu kallis kivi, eikä meillä ole varaa enempi
kadottaa. Nytkin hukkuu niitä jo liian paljon.
--Mutta voiko valheelle mitään pysyväistä onnea rakentaa?
--Meidän lempemme on totinen totuus. Kuinka saatat sinä niin kysyä?
--Sanoit äsken, ettet pelkää mitään. Etkö sitäkään, että voit
tahtomattasi tuottaa hänelle ikävyyksiä?
--Jumala varjelkoon minua sitä tekemästä! Mutta jos ikävyydet kuitenkin
tulisivat, tahdomme kohdata niitä käsi kädessä.
--Kuinka uskallat mainita Jumalan nimeä niin pienen ja matalan seikan
kuin kurjan lempesi yhteydessä? Etkö luule Häntä siten herjaavasi?
--Varo itseäsi! Minun lempeni ei ole pieni eikä matala. Tunnenhan itse
sen kautta juuri nousevani jumaliin.
--Suuret sanat eivät suuta halkaise. Mutta millä todistat sanasi?
--Tuntoni todistuksella, joka sanoo, että tulen päivä päivältä
paremmaksi ihmiseksi.