--Seppä, joka seisot siinä alasimesi ääressä! Mitä tiedät Jumalasta?
--Miksi häiritset minua? Minun on kiire! Sitäpaitsi minulla on ollut
niin vähän aikaa Häntä ajatella.
--Kuinka? Ei aikaa? Ei aikaa tärkeimpään? Miten se on ymmärrettävä?
--Minulle tärkein on työni. Vain sen kautta voin elää ja elättää myös
vaimoani ja lapsiani.
--Ja tuoko riittää sinulle? Eikö sinulla siis ole mitään korkeampia,
henkisempiä tarkoitusperiä?
--En tiedä, mitä tarkoitat niillä. Mutta työni odottaa minua. Olet
minua jo liian kauan pidättänyt.
--Tiedän työsi tuiman välttämättömyyden. Mutta eikö sen lomassa ole
koskaan mieleesi juolahtanut, ettei ihminen elä vain leivästä, vaan
että hän kaipaa ravintoa myös kuolemattomalle sielulleen?
--Minulla on niin vähän lomahetkiä.
--Mitä silloin teet?
--Lepään taikka koetan parhaani mukaan nauttia vaimoni ja lasteni kera
työni tuloksista.
--Ja mitä laatua ovat sinun nautintosi?
--Iloitsen tämän elämän antimista.
--Etkö koskaan toisen, korkeamman elämän? Eikö sielusi koskaan ole
tuntenut sammumatonta janoa sinne, missä on kaiken valkeuden ja
vanhurskauden alkulähde?
--Ei. En tunne sitä elämää. Minun elämäni piirin muodostavat vain paja
ja koti ja joskus käynti hyvissä ystävissä.
--Aineen orja olet. Etkö koskaan kiitä kaiken hyvän antajaa?
--Kiitän Häntä työlläni ja sillä mielellä, millä työskentelen.
--Siis millä mielellä?
--Tyytyväisellä. En napise kohtaloani. Ja minulle on sanottu, että se
on Herralle sangen otollista.
--Sinulla ei siis ole mitään täyttämättömiä toivomuksia? Maailma on
siis ylimalkaan varsin hyvä sinun kohdaltasi?
--Kaiketi olisi siinäkin paljon korjaamista.
--Esimerkiksi mitä?
--Palkka voisi olla parempi ja leipä leveämpi. Mutta on turhaa sitä
ajatella.
--Miksi?
--Ettei mieli turhan tautta myrtyisi ja katkeroituisi.
--Yhteiskunnallinen vääryys painaa siis sinuakin? Eikö koskaan ole
päähäsi pälkähtänyt nousta sitä vastaan taisteluun?
--Kyllä, nuorempana. Sitten olen koettanut sitä unohtaa, ettei elämän
kuorma kävisi minulle ylivoimaiseksi.
--Ja oletko siinä onnistunut?
--Kutakuinkin. Ainakin minä luulen niin. Mutta nyt sinun täytyy
mennä todellakin, sillä näethän, että hukkaan sinun kanssasi parasta
työ-aikaani.
--Vielä yksi sana! Olet jo vanha mies. Etkö koskaan ajattele kuolemaa?
--Se tulee kuitenkin, ajattelipa sitä tai ei. Paras, että koettaa tässä
elämässä elää ja tehdä työnsä niin kunnollisesti kuin mahdollista.
--Eikä haudantakainen kammota sinua? Aiot siis kuolla hyvällä
omallatunnolla?
--Kuolen samalla tunnolla kuin olen elänytkin.
--Kuin kurja maan matonen siis?
--Maasta sanovat minun tulleen. Kaiketi pitää minun siihen jälleen
palajaman.
--Mutta sinun--sinun sielusi! Minne luulet sen joutuvan? Eikö se siis
ollenkaan halaja elää iankaikkisesti?
--Lienet pappi, koska noin puhut. Mistä tietäisin, minne liekki menee,
kun tuli sammuu ja hiilet kylmenevät!
--Tiedän, että uskot aineen yliherruuteen.
--Uskon siihen, mitä näen ja minkä pääni ja järkeni oikeaksi
todistavat.
--Mutta sinun sydämesi, sinun koko ääretön, itsetietoinen minäsi? Mitä
se sanoo? Mitä se uskoo? Vai etkö koskaan ole nähnyt vaivaa kurkistaa
sen syvyyteen?
--Puhu selvemmin! En ymmärrä sanojasi.
--Tarkoitan: Etkö ole nähnyt milloinkaan sieltä sielusi sisimmästä
ikäänkuin etäistä, epämääräistä kangastusta jostakin itseäsi
ijäisemmästä ... jostakin yksilöä ja yksilön kuolemaa
kuolemattomammasta henkisestä mahdista maailmassa?
--Jätä minut! Kieleni on kankea ja ajatukseni aprikoiva. En ole
tottunut sitä aina ja joka hetki sanoiksi pukemaan.