Garth otti käden kasvoiltansa.
"Ellette ole väsynyt, neiti Gray, kun olette lukenut jo niin monta
kirjettä, sanelisin mielelläni heti vastauksen, niin kauan kuin se
on vereksenä mielessäni. Onko teillä paperia siinä? Kiitos! Voimmeko
aloittaa? -- Hyvä neiti Champion... Tulin syvästi liikuttuneeksi
Teidän ystävällisestä, osaaottavasta kirjeestänne... Oli erityisen
ystävällistä, että kirjoititte minulle niin kaukaa, vaikka siellä
tietysti on paljon kaikenlaista, mikä helposti voisi vieroittaa Teidät
kotoisista ystävistänne."
Pitkä pysähdys. Sisar Rosemary odotti, kynä kädessä, ja toivoi, että
hänen sydämensä tykintä kuului vain hänen omiin korviinsa eikä toiselle
puolelle pientä pöytää.
"Olen iloinen, että Te ette luopunut Niilinmatkasta, mutta --."
Aikainen mehiläinen lensi hyasinttimaasta ja surisi ikkunaruudulla.
Muuten oli huoneessa aivan hiljaista.
"-- mutta, jos Te olisitte kutsunut minua, olisin tietysti tullut."
Mehiläinen hyrräsi kiukkuisena ylös ja alas ikkunaa useita minuutteja,
sitten se löysi avonaisen ruudun ja lentää surahti iloisena
päivänpaisteeseen.
Huoneessa vallitsi täydellinen hiljaisuus, kunnes Garth sen keskeytti
ruveten hiljaisella äänellä jatkamaan sanelua.
"Olette myös ylen ystävällinen, kun tahdotte tulla minua katsomaan,
mutta --"
Sisar Rosemaryn kynä putosi. "Herra Dalmain", sanoi hän, "sallikaa
hänen tulla."
Garth käänsi häneen kasvonsa, jotka olivat täynnä hämmästystä.
"Minä en tahdo", sanoi hän tinkimättömän ratkaisevasti.
"Mutta ajatelkaa, kuinka kovalta mahtaisi tuntua kenelle tahansa,
kun haluaisi olla jonkun -- jonkun kärsivän ystävän luona, eikä tämä
sallisi edes hänen tulla."
"Hänen harvinainen hyväsydämisyytensä kehoittaa häntä tulemaan, neiti
Gray. Me olemme kauan olleet hyviä ystäviä ja tovereita. Häneen koskisi
liiaksi, kun hän näkisi minut tällaisena."
"Ei hän niin ajattele", puolusti sisar Rosemary. "Voi, ettekö te osaa
lukea rivien välistä? Vai tarvitaanko naisen sydän ymmärtämään naisen
kirjettä? Luinko sen huonosti? Luenko vielä kerran?"
Garthin kasvot kuvastivat todellista suuttumusta. Hän puhui hillityn
tuimasti, ja suorat tummat kulmakarvat olivat rypyssä.
"Te luitte sen vallan hyvin", sanoi hän, "mutta ette tee oikein
väittäessänne vastaan. Minun täytyy mieltäni myöten saada kirjurilleni
sanella kirjeeni, tarvitsematta selitellä niitä."
"Suokaa anteeksi, herra", sanoi sisar Rosemary nöyrästi.
"Tein pahasti." Garth ojensi kätensä pöydän yli ja piti sitä siinä
hetkisen, mutta toista kättä ei laskettu siihen.
"Älkää olko tietävinänne", sanoi hän hymyillen voittavaa hymyänsä,
"te minun hyvä pikku holhoojani ja hoivaajani. Te voitte useimmissa
tapauksissa ohjata minua, mutta ette tässä. Lopettakaamme nyt siis
kirje. Mihin jäimmekään? -- Niin -- tulla minua katsomaan. Panitteko
ylen ystävällinen vai kovin ystävällinen?"
"Ylen ystävällinen", vastasi sisar Rosemary murtunein äänin.
"Hyvä on, sillä se on tottakin ylen ystävällistä. Ainoastaan hän
ja minä käsitämme, kuinka ylenmäärin ystävällistä. Mutta jatketaan
-- --. Mutta en ota vastaan ketään vieraita enkä kaipaakaan niitä,
ennen kuin pääsen sen verran uusien olosuhteitteni herraksi, ettei
painisillaoloni niiden kanssa tunnu kiusalliselta muista ihmisistä.
Täällä Gleneeshissä, aivan eristettynä, opettelen kesän kuluessa
vähä vähältä elämään tätä uutta elämääni. Olen varma, että ystäväni
pitävät arvossa tätä toivomustani. Minun luonani on nyt eräs, joka
yli toiveiden kärsivällisesti auttaa minua -- odottakaa!" huudahti
Garth äkkiä. "Ei niin. Hän voisi luulla -- voisi käsittää väärin. Joko
aloitte kirjoittaa sitä? Ette? Mikä oli viimeinen sana? 'Toivomustani'!
Jaha. Aivan niin. Piste 'toivomustani' sanan jälkeen. Odottakaa, kun
vähän mietin."
Garth painoi kasvot käsiinsä ja istut pitkän aikaa mietteisiinsä
vaipuneena.
Sisar Rosemary odotti. Oikea käsi piteli kynää paperin kohdalla.
Vasemmalla hän painoi sydäntään. Hänen silmänsä tähystivät tummaa,
kumartunutta päätä, katseessa sanoin selittämätöntä kaihoa ja kiihkeätä
hellyyttä.
Vihdoin Garth kohotti kasvonsa. "Vilpittömästi kunnioittaen Teidän
Garth Dalmain", sanoi hän. Ja ääneti sisar Rosemary kirjoitti niin.
Kahdeskymmenestoinen luku.