Sisar Rosemary istui potilaansa kanssa Gleneeshin päivänpaisteisessa
kirjastossa. Pieni pöytä oli heidän välillänsä, sillä oli kasa
kirjeitä, -- potilaan aamuposti -- joita hoitajattaren piti avata,
lukea ääneen, ojentaa hänelle, jos niiden joukossa sattui olemaan
jokin, jota hän halusi kosketella tai jonka halusi pistää taskuunsa.
He istuivat lähellä ikkunaovea, joka aukeni pengermälle. Vieno
tuulenhenki toi kevätkukkien tuoksua, ja aamuinen päivänpaiste tulvi
sisään.
Garth, yllään valkea flanellipuku, vihreä kaulanauha ja esikolta
napinreiässä, nojasi mukavasti taaksepäin tuolissaan ja nautti nopeasti
elpyvin tunnoin kukkien tuoksusta ja auringonsäteiden hyväilystä.
Sisar Rosemary lopetti oman kirjeensä lukemisen, taittoi sen kokoon ja
pisti taskuunsa, tuntien kiitollista helpotusta. Deryck tuli. Hän ei
ollut turhaan luottanut häneen.
"Kirje joltakulta mieshenkilöltä, eikö niin, neiti Gray?" sanoi Garth
aivan odottamatta.
"Aivan oikein", vastasi sisar Rosemary. "Kuinka sen tiesitte?"
"Se oli kirjoitettu ainoastaan yhdelle arkille. Tärkeitä asioita
sisältävään naisen kirjeeseen olisi mennyt ainakin kaksi ellei kolmea.
Ja tuossa kirjeessä oli tärkeitä asioita."
"Myöskin oikein", sanoi sisar Rosemary hymyillen. "Mutta kuinka senkin
tiedätte?"
"Koska huokasitte helpotuksesta luettuanne ensimmäisen rivin ja
toistamiseen, kun taitoitte sen ja panitte takaisin kuoreen."
Sisar Rosemary nauroi. "Te edistytte niin nopeaan, herra Dalmain, että
kohta ei voi pitää mitään salassa teiltä. Kirje oli --."
"Ei, älkää sanoko", huudahti Garth hätäisesti ja teki torjuvan
kädenliikkeen. "En minä tosiaankaan halua näyttää uteliaalta teidän
yksityiseen kirjeenvaihtoonne nähden, neiti Gray. On vain niin hauskaa
näyttää teille edistystänsä sellaisissa asioissa, joiden perille itse
pääsee, ilman toisen huomauttamista."
"Mutta minä aioinkin kertoa sen teille joka tapauksessa", sanoi
sisar Rosemary. "Kirje on tohtori Deryckiltä, ja hän sanoo siinä mm.
tulevansa katsomaan teitä ensi lauantaina."
"Ah, hyvä!" sanoi Garth. "Ja minkälaisen muutoksen hän saa nähdä!
Ja minä saan ilokseni kertoa sairaanhoitajattaresta, kirjurista,
ääneenlukijasta ja kuvaamattoman kärsivällisestä opettajasta ja
toverista, jonka hän minulle toimitti." Sitten hän äkkiä levottomana
lisäsi: "Eihän hän vain tule viemään teitä pois täältä?"
"Ei", sanoi sisar Rosemary, "ei vielä. Mutta, herra Dalmain, tahtoisin
kysyä teiltä, ettekö tule neljääkymmentäkahdeksaa tuntia toimeen
ilman minua, tohtori Brandin käynti tarjoaa niin sopivan tilaisuuden.
Minun olisi helpompi jättää teidät, kun tietäisin hänen olevan teidän
seurassanne. Jos saan lähteä loppuviikosta, perjantai-iltana, voisin
palata aikaisin maanantaiaamuna, niin että ennättäisin kyllä hyvin
avaamaan aamupostin. Tohtori Brand kyllä lukee lauantain ja sunnuntain.
-- Tottakin, minä unohdin, eihän sunnuntaina tule mitään postia. Ei
minulta siis jäisi kuin yksi posti; ja muuten hän korvaa kyllä joka
suhteessa minun poissaoloni."
"No niin", sanoi Garth koettaen estää tyytymättömyyttänsä näkymästä.
"Olisin suonut meidän kolmisin yhdessä puhelevan. Mutta eihän ole
ihmeellistä, että te haluatte vähän vapautta. Lähdettekö kauaksi?"
"En, tänne lähelle tuttavien luo. Mutta nyt kai haluatte kuulla
kirjeenne?"
"Kyllä", vastasi Garth ojentaen kättään. "Odottakaahan hiukan. Siellä
on jokin sanomalehti joukossa. Tunnen painomusteen hajun. En minä sitä
huoli. Mutta olkaa hyvä ja antakaa kirjeet."
Sisar Rosemary otti sanomalehden erilleen. Sitten hän työnsi
kirjekasaa, kunnes se sattui Garthin käteen.
Garth otti sen. "Paljonhan niitä on!" virkkoi hän hymyillen hyvillään
jo ennakolta. "Sen minä sanon, neiti Gray, että jos te otatte oppia,
niinkuin teidän pitäisi, näin monien, kirjoitustavaltaan sekä
mahdollisten että mahdottomien kirjeiden lukemisesta, niin pystytte
piakkoin toimittamaan melko ymmärrettävän 'Täydellisen kirjeiden
kirjoitusoppaan'. Muistatteko rouva Parker Bangsin osanottokirjettä?
Silloin me taisimme ensi kerran oikein makeasti nauraa yhdessä.
Hyväntahtoinen olento! Mutta ei hänen olisi pitänyt mainita mitään
sokeasta Bartimaeuksesta, joka sukelsi seitsemän kertaa Siloamin
lammikkoon. On aina viisainta välttää lainauksia vanhoista kirjoista,
eritoten Raamatusta, ellei osaa niitä ihan viidellä sormellaan. Nyt
--." Garth vaikeni.
Hän oli koetellut kirjeitä, toista toisensa jälkeen, tarkasti
sormeillen jokaista, ennen kuin laski sen pöydälle viereensä. Hän
oli juuri ottanut erään, joka oli kirjoitettu ulkomaiselle paperille
ja sinetöity. Hän pysähtyi kesken lauseensa, piteli hetkisen ääneti
kirjettä ja tunnusteli sitten sinettiä sormillaan.
Sisar Rosemary tarkasti häntä levottomana. Hän ei virkkanut sanaakaan,
mutta kotvan päästä hän pani pois kirjeen ja otti seuraavan. Mutta kun
hän työnsi kirjekasan takaisin sisarelle, pisti hän sinetöidyn kirjeen
alimmaiseksi, niin että sisar joutui lukemaan sen viimeiseksi kaikista.
Sitten alkoi tavallinen meno. Garth sytytti savukkeen -- ensimmäisiä
asioita, joita hän oli oppinut toimittamaan omin neuvoin -- ja poltteli
tyytyväisenä, asetti tuhkakupin huolellisesti paikoilleen ja varisti,
melkein erehtymättä, tuhkan oikeaan aikaan ja paikkaan.
Sisar Rosemary otti ensimmäisen kirjeen, luki postileiman ja selitti,
minkälaista käsialaa oli kuorella. Garth arvioi, keneltä kirje oli,
ja tuli kovin hyvilleen, jos oli arvannut oikein. Tänään niitä oli
yhdeksän, 'hyvin erilaisia sisällöltään -- muutamia miesystäviltä, pari
herttaisilta naisilta, jotka selittivät mielellään tulevansa häntä
tervehtimään niin pian kuin hän vain halusi vieraita, yksi eräästä
sokeainlaitoksesta, jolle pyydettiin kannatusta, lyhyt ilmoitus tohtori
Deryckiltä hänen tulostansa ja kaulanauhalasku eräästä liikkeestä Bond
Streetiltä.
Sisar Rosemary Grayn sormet vapisivat, kun hän pani kahdeksatta
kirjettä takaisin koteloon. Kasan viimeinen oli pöydällä. Kun hän otti
sen, heitti Garth yhtäkkiä nopeasti savukkeenpätkän ulos ikkunasta ja
heittäysi takanojaan, varjostaen käsillä kasvojaan.
"Heitinkö oikeaan, sisar?" kysyi hän.
Tämä kumartui katsomaan ja näki ohuen savuviirun nousevan
sannoitukselta.
"Aivan oikeaan", sanoi hän. "Herra Dalmain, tässä kirjeessä on
egyptiläinen postimerkki ja se on leimattu Kairossa. Se on suljettu
punaisella lakalla ja sinetissä on töyhtökypärä, silmikko suljettuna."
"Entä käsiala?" kysyi Garth välinpitämättömästi ja perin levollisesti.
"Se on jokseenkin varmaa ja hyvin selvää, ilman minkäänlaisia
kiemuroita ja koukeroita. Se on kirjoitettu paksulla terällä."
"Olkaa hyvä ja avatkaa se, sisar, ja sanokaa minulle kirjoittajan nimi,
ennen kuin luette sen."
Sisar Rosemarylla oli vastusta kurkustansa, joka uhkasi tukahduttaa
hänen äänensä. Hän avasi kirjeen, silmäsi viimeiselle sivulle ja löysi
nimikirjoituksen.
"Alla on Jane Champion, herra Dalmain", sanoi sisar Rosemary.
"Olkaa hyvä ja lukekaa se", sanoi Garth tyynesti. Ja sisar Rosemary
aloitti:
"_Hyvä Dal!_ Mitä minä _voin_ kirjoittaa? Jos olisin luonanne,
olisi minulla paljon puhumista Teille, mutta kirjoittaminen on
niin vaikeata, niin, aivan mahdotonta.
Tiedän, että sellainen sallimus on kovempaa Teille kuin
kenellekään meistä, mutta Te kestätte sen myös uljaammin kuin
ainoakaan meistä olisi kestänyt, ja siksi on elämä Teistä vielä
kerran tuntuva ihanaltakin, ja saattepa sen ihanuuden selviämään
vielä muillekin. En itsekään sitä ymmärtänyt, ennen kuin vasta
silloin kesällä Overdenessä ja Shenstonessa, kun Te opetitte
minut kauneutta tajuamaan. Sittemmin sekä auringon noustessa
että laskiessa, Atlantin sinivihreillä aalloilla, vuorten
purppurahohteessa, Niagaran pärskeissä, kirsikkakukkaisessa
Japanissa, Egyptin kultaisilla aavikoilla ajattelin Teitä, ja
niiden kauneus selvisi minulle paremmin juuri Teidän avullanne.
Voi, Dal, tahtoisin mielelläni tulla kertomaan teille niistä
kaikista ja saada Teidät näkemään ne kaikki minun silmäini
välityksellä, ja Te avartaisitte minun ahdasta ymmärtämystäni ja
näyttäisitte ne minulle uudestaan entistä ihanampina.
Kuulin, ettette ota vastaan vieraita, mutta ettekö voisi tehdä
yhtä ainoata poikkeusta ja sallia minun tulla?
Olin suuren pyramidin luona, kun sain tiedon. Istuin
pylväskatoksessa päivällisen jälkeen. Kuunvalo herätti muistoja.
Olin vastikään päättänyt luopua Niilinmatkasta, palata
suoraapäätä kotiin ja kirjoittaa Teille sekä pyytää Teitä käymään
luonani, kun kenraali Loraine ilmestyi pylväskatokseen tuoden
englantilaisia lehtiä ja kirjeen Myralta -- ja niin sain tietää.
Olisitteko tullut, Garth?
Ja nyt, ystäväni, kun Te ette voi tulla minun luokseni, enkö minä
saa tulla Teidän luoksenne? Jos Te vain sanotte: 'Tulkaa!', niin
minä tulen, missä maailman ääressä lienenkin, kun viesti minut
saavuttaa. Älkää välittäkö tämän egyptiläisestä leimasta. En ole
enää siellä, kun tämä Teille luetaan. Lähettäkää vastauksenne
tätini Lontoon-asuntoon. Kaikki kirjeeni menevät sinne ja
osoitetaan avaamatta minulle.
_Sallikaa minun tulla_. Ja voi, uskokaa, että minä tunnen, kuinka
raskasta Teidän on. Mutta Jumala voi 'kirkastaa'. Ja uskokaa,
että täydellisemmin kuin sanoin voin ilmaista, olen