Vähitellen erottuivat Doverin vankat valkoiset kalliot yhä selvemmin,
kunnes ne lujana valkoisena muurina kohosivat merestä Englannin
eittämättömän kunnon vertauskuvana. "Voimaa ja valkoisuutta", ajatteli
Jane kävellessään verkalleen laivan kannella. Kaksivuotisen poissaolon
jälkeen hänen sydämensä kaipasi jo synnyinmaata. Sitten hänen
silmänsä kiintyivät Doverin linnaan, se oli niin kaunis kevätillan
helmenharmaassa valossa. Hänen mielensä läikähti iloiseksi, mutta
väleen sen painoi apeaksi kovan iskun veres muisto, ja Jane ummisti
silmänsä.
Kaiken kauniin näkeminen kirvelsi hänen sydäntänsä sen jälkeen, kun hän
Mena House-hotellin pylväskatoksessa oli lukenut tuon uutisen.
Tunnin kuluttua sen lukemisesta hän ajoi pitkää suoraa tietä Kairoon,
astui seuraavana päivänä Aleksandriassa laivaan, laski maihin
Brindisissä ja oli näin yötä päivää matkustettuaan saanut Englannin
rannikon näkyviinsä. Muutaman minuutin kuluttua hän sai astua sille,
ja sitten oli enää vain kaksi pysähdystä matkalla. Sillä aloitettuaan
paluunsa Jane ei ollut hetkeäkään epäröinyt, mikä oli hänen matkansa
määränpää -- se huone, jossa hänen rakastamansa miehen siveellinen
tarmo, henkinen terveys ja vaistomainen elämässä pysyttäytyminen
ankarasti kamppailivat tuskia, pimeyttä ja epätoivoa vastaan.
Janelle oli selvänä, että hänen oli mentävä Garthin luo, mutta hän
tunsi olevansa aivan kykenemätön suunnittelemaan, miten se tapahtuisi.
Asia oli pulmallinen, sen sanoi hänen selvä ymmärryksensä, vaikka
kaipaava syli ja särkevä sydän huusivat: Oi, Jumalani, eikö se ole
aivan yksinkertainen? Sokea ja yksin! _Minun_ Garthini!
Mutta hän tunsi, että puolueettoman arvostelun, luotettavamman kuin
hänen omansa, oli pulma ratkaistava ja että tie Garthin luo kulki
tohtorin vastaanottohuoneen kautta. Niin hän sähkötti Deryckille
Pariisista, ja tällä haavaa hänen ajatuksensa pysähtyivät Wimpole
Streetille.
Doverissa hän osti sanomalehden ja silmäili sen sivuja kävellessänsä
välisillalla odottaen kantajaa, joka oli ottanut huostaansa hänen matka
vaippansa ja pienen matkalaukkunsa. Perheuutisten osastosta hän löysi,
mitä juuri oli etsinyt.
"Ikävin mielin meidän on ilmoitettava, että taiteilija Garth Dalmainin
tila pari viikkoa sitten tapahtuneen vahingonlaukauksen vuoksi yhä
vielä on arveluttava. Hän on kotonaan Deesidessä, Aberdeenshiressa.
Hänen näkönsä palaamisesta ei ole mitään toiveita, mutta muut vammat
ovat paranemaan päin ja minkäänlaisesta aivoviasta ei enää liene
pelkoa. Viime päivinä on hänen tilansa kuitenkin huolestuttavassa
määrin huonontunut, niin että on katsottu tarpeelliseksi kutsua tohtori
Deryck Brand, kuuluisa hermolääkäri, neuvottelemaan silmälääkärin
ja paikkakunnan oman lääkärin kanssa. Vilpitöntä surua ja osanottoa
tunnetaan seura- ja taiteilijapiireissä, joissa herra Dalmain oli
yleisesti tunnettu ja suosittu."
"Ohhoh, suur' kiitost', neiti", sanoi avulias kantaja, kun kouraansa
silmättyään huomasi, ettei Janen antama kahdenshillinginraha ollutkaan
penninrahoja. Hänellä oli kotona nuori sairas vaimo, jolle oli määrätty
vahvistavaa ruokaa ja juuri kun matkustajat alkoivat rynnätä laivasta,
oli hän luottavaisesti rukoillut taivaallista Isää, "joka tietää
meidän kaikkia näitä tarvitsevan", auttamaan, että jonkun jalomielisen
matkustajan silmät osuisivat häneen. Hän tunsi, että häntä todellakin
oli "johdettu" tämän vaatimattoman, ruskettuneen ja hartiakkaan neidin
luo, joka vain kaukaa nyökkäämällä oli tilannut hänet, kun hän muisti,
kuinka vähältä piti, ettei hän totellut erään vähäläntäisen, hätäilevän
rouvasihmisen huutoja, jolla oli paljon enemmän kimpsuja ja kampsuja
sekä papukaijanhäkki, mutta joka näkyi nyt laskevan ranskalaisia
kuparirahoja vaununsa ikkunasta. "Seitsemän ja puoli pencyä kaiken
tuon töskän raahaamisesta ei ole paljon, minun mielestäni!" murisi
hänen toverinsa, ja Janen nuori kantaja sai kokea kaksinkertaista iloa,
hänen uskonsa vahvistui ja hänen altis palvelevaisuutensa palkittiin
jalomielisesti.
Sähkösanomapoika kulki junan vieressä tuon tuostakin huutaen:
"Jaalosukuinen Jain Champyun." Jane kuuli nimensä ja pisti kätensä ulos
ikkunasta.
"Tänne, poikaseni! Se on minulle."
Hän repäisi sen auki. Se oli tohtorilta.
"Tervetuloa kotiin. Palannut juuri Skotlannista. Vastassa Charing
Crossilla ja aikaa teitä varten niin paljon kuin haluatte. Juokaa
kahvia Doverissa.