Monella haukkumanimellä Koapro Keträstä takanapäe maenittii sen syyn
takia, ettei se suvaenna yöjalakalaesia, vaekka se muuten olj
mukkiimänövä mies. Vielä vanahemmalla ijälläännii se kuluk
kihupaekoessa, soattopa se miltei poekaviikarii kansa ruveta
kahvipannuva "lehillä kattomaa". Mut yöjalakalaesia se ei voenna kärsiä
ja vastenmielisyys siinä suhteessa olj kehittynnä suoranaeseks
vaennoomishaluks. Omia tyttöjää sen ei tok tarvinna varjella, suojella
ja paementoo, ne ku olj vasta tyvessää, voan sitä se pitj silimällä,
ettei piikaimmeiste ja tilapäesest työssä olovii naesimmeiste luona
soanna yöjalakalaesia käyvvä. Jo palaveluksee pestatessaa se luk lakia
yöjalakalaeste käyttämistä vastaa ja sano, että:
— Meijjä talossa semmoene pelj ei passoo. Jos kuka siitä tyylistä
tykkee, sen on parasta männä Pietärin Mesanskii. Meillä tehhää päevät
työtä ja öellä levätää.
Kellää ei taejja olla varmoo tietoo siitä, mistee Koapro Keträkse
yöjalakalaesviha mahtaa peräsi olla. Muutamat on tietävinnää, että
sille itellee oes nuoruusvuosinaa tapahtunna ilikee kolttone
samanlaeseila reissulla, jonka johosta se kimmastu koko
yöjalakakulukuva kohtaa. Sitä nimittäe olj kerta alettu kivittöö, eikä
auttanna muu, ku pitj pujahtoo tyhjää navettaa piiloo. Mut siellä se
olj pilikkosessa pimmeessä puota rupsahtanna lattian ala ja soanna ison
aekoo uemasillaa pulikoejja, ennenku läpmärkänä peäs poes kömpimää. Ja
siinä kylyvyssä — niin ne immeiset arveloo — mänj siltä mieheltä sekä
puku pilalle että yöjalakahalukii. Onko tässä jutussa totta ies
sitteekskää, sitä en voe sannoo. Mut sen minä varmuuvella soatan
vakkuuttoo, että se olj yöjalakalaeste vihamies, oljpa iha niihe
vaennooja.
Sinä vuotena, jollonka Koapro Keträksellä olj kolome piikaimmeistä,
oekeeta remmityttöjä, ei se miesparka taenna monta yötä vahvassa
rauhassa moata. Mut ne tytöt ollii semmoesia, että ne oes kelevanna,
vaekka renusilöehe tyttäriks. No, senhä arvoo sanomattakkii, että siihe
puuhu lintuja lentää, jossa urpuja on. Ja niimpä hetj köyri jäläkee
alako paekkakunnan poekamiehet ahkerast käyvvä Keträksessä tupakoemassa
ja lattioelle — syleksimässä. Mut ei sokkeekaa ollunna huohmoomata,
että niihe kommeihe piikaimmeiste perrää niihe silimät palo, niinku
kissan silimät hiiree...
Siitä huohmiosta toas Koapron yöjalakalaesviha sae uutta virikettä,
joskohta se ei ruvenna mittää virkkamaa, voan iteksee tuummail, että
joutaa ne päeväaekaa käyvvä istuva könöttämässä niin paljo, ku ne
ilikii ja aeka myöte antaa. Mut kyllä ne Könöse kyyjji soa, jos ne
yöllä tulloo. Ja vaekka tätä ennen ei talossa koerroo pietty, hankittii
nyt kartanokoerra, vieläpä oekee tirhakka. Varokeinot ei jeännä
tuntemattomiks ja niin kuluk elämä, pieniä poekkitelasuuksia
lukkuuottamata, tavallista latuvaa seoroovaa syyskuuhu ast. Sillon
muuvvanna lauvvantaena läks Koapro kirkolle yökuntii. Mut perille
peästyvää ikäväksee huohmas, että koerra olj tulla livahtanna matkaa —
sekä yhtäkkiä hävis, niinku oes pilivii noussunna. Siitä tulj miehelle
hätä kättee ja se äksieruutti peätää miettimällä, onko se koerra
juosta lipanna kottii vae paholaenenko sen kelekkaasa otti? Ja ku
palavelustytöt jäe kottii, eikä ies koerra ou talloo vahtimassa, jos se
nimittäe ei juossunna sinne, on tulevana yönä yöjalakalaesilla sekä
torjpäevät että markkinat! Ja niimpä Koapro peätti lähtee kottiisa
yöks. Siellä se olj huohmoovinnaa, että palavelustyttöe noamat veny
pitkiks isännä outtamattoma tulo johosta.
Suureks suruks ei koerra ollunna kottii lipanna, eikä koko iltanakkaa
tullunna. Tästä harmistunneena ja muutennii kummallista levottomuutta
tuntiissaa ei Koapro soanna unta. Sen vuoks se aena piene aejja
kuluttuva mänj kartanolle kuleksia kuhnimaa, kävpä vällii tyttölöehe
aetan seinuksella kuulostamassa. Taevas olj paksussa pilivessä, yö
synkkä, mut ilima harvinaese lämmin syyskueseks ilimaks. Ku Koapro
siinä kävellä kähnäil, pistettii sen peä silimänräppääksessä
kummallissee pussii, ettei ies soanna huuvvetukskaa, ja Koaproo
lähettii juoksujalassa lennättämmää kartanolta poespäe. Kyjt olj
semmoesta turkasemoesta vauhtia, että Koapro jalat voan sillontällön
kosketti moaha, eikä siinä muuta tajunna, ku sen, että voemakkaeta
miehiä kulettajina olj. Ja niillä olj mörkömäeset eänet. Mut niihe
hoastamisesta ei tullunna hulluva hurskaammaks, sillä ne puhelj
semmoesta "Rengon kieltä", ku lapset vällii rumpattaa. Viimme tultii
tihheesee mehtää, jossa ei tahtonna peästä mitenkää kulukemaa. Ku
pyssäyttii. kuul Koapro hakattava puuta poekki ja sitte sitä
kuorittava. Sen jäläkee Koapro kait nostettii voakasuoriks sivuellepäe
ja aesavahvuene kolottu koevusalako pujotettii paksu sarkapalttoo
hihhae läp, niin että kait tulj suoriks, niinku mies oes ollunna
ristiinnaulittuna. Yht'äkkiä se kummalline säkki taekka pussi kiskastii
peästä poes, mut ne kulettajat hävis yhellaesella tavalla, ku ne siellä
kotona olj tulleettii. Koapro kyllä kyken huokumaa täysillä palakeilla
ja — huutamaa. Mut ei huutamisesta mittää apuva herunna. Sen vuoks
Koapro herkes huutamasta ja arvel, että parasta on aenae oamuu ast
ristiää hiljaisuuvvessa kantoo. ja kuormoo sekä ristiä olj yhelle
miehelle iha piisalle ast! Sitä koevusalakoo olj mahoto soaha
suljutetuks hihoesta poes, eikä siltä peässynnä ettee-, eikä taaksepäe
kulukemaa, ei istumaa, eikä astumaa. Hampaetaa purra karnuttaissa
Koapro vielä jonku kerra koettel eänesä kovvuutta, voan lopuks
kuetennii tyynty lohuttelemalla ihteesä sillä, ettei tok sallittane
häne ristiinaulittuna kuolta... Sillon tällön tahto kuetennii luonto
nousta, etennii luonnolliste purkauste kohatessa. Mut mitteepä siitä,
sillä luonto tekköö töetää, joeta immeisvoema ei kykene estämää.... Ja
ku ilima olj lämmintä ja voatteitakkii olj tarpeeks ast, seiso Koapro
paekallaa — yksissä lämpöesissää, pelastusta toevomalla.
"Mittee oekee toevotaa, se tapahtuu", on sananpars, jossa Koaprokii sae
kokkee olova totta enemmä, ku toeseks puoleks. Koapro toevona olj
pelastus — ja se sille annettii. Päevä valettuva tulj nimittäe,
loukkujaa ja permiää tarkastellessaa, Joako poeka iha pallipohjaks
ristiinaulitu ettee. Tietyst poeka ensaluks säekäht ja yrittii lähtee
pakkoo puettamaa. Mut ku sitte tuns Koapro eäne, keänty se takas sekä
rupes miestä pulasta pelastammaa. Kyllä olj setvomista, ennenku salako
soatii kiskotuks hihoesta poes, mut läks se lopulta ku lähtikii, eikä
pahast ihhoo vikkuuttanna. Erotessa pitj Koapro luvata nelikko rukkiita
Joako poejjalle, että se pittää suusa kiin. Ei se lukko kuetetikaa
lujinta loatuva ollunna, koskapa asja tulj vuosii kulluissa kaekkii
tietoo.
Helepost ymmärrettävästä syystä olj Koapro Keträs murrillaa pitkiä
aekoja ja aenuva ilopilikku olj ensimäesenä päevänä se, että koerra
soapu hänteesä pyörittäe kottii. Poekaviikarit olj, neät, kirkolla
houkutellunna sen tyhjää lattoo sekä pitj sitä vankina oamuu ast. Ja
hyvi luultavoo on, että ne samat velikullat ne taes yöllä käyvvä
Koapronnii vangihtemassa. Mut se vankeus anto kollotinta sen koerra
peähä, niin ettei sen erä perästä millonkaa kirkolle palastanna, ei
houkuttelemallakaa. Ja ite Koapro Keträs peätti olla yöjalakalaesia
vaennoomata sekä sano emännällee, että:
— Ei oteta ennee milloenkaa kommeita tyttöjä palaveluksee, voan pietää
voan piikapuoskia, niin soahaa olla yöjalakalaesilta rauhassa.
Ja niin sitte tehtiinnii.