Ei tarvinna "Isäntä Wesose" valitusvirttä vettee, niinku Voalstein sano
turki laulava, että:
"Ei minuva Moaninka tunnekkaa,
eikä koko Tuovilanlahti:
Ei ne tunne turki tarpevuutta,
sillä palttooll' on paremp' mahti."
Asja on nimittäe sillä laella, että "Isäntä Wesone" tunnettii paljo
loajemmalla alalla, ku Moaninka ja Tuovilanlaht onkaa, eikä taejja
erreystä tapahtuva, jos sannoo, että se mies olj koko Savonmoan tuttu.
Ja kukapa sen niin tarkkaa tietää, vaekka se oes ollunna, niinku
Hakolahe Olli ja Iippervaenoo, ihtesä keisarinnii tuttu. Mut se mies
olj koko pitkä ikäsä liikeliepeellä ollunna ja moat sekä mantereet
miilustellunna. Talavet se kyllä olla körnötti, niinku karhu pesässää,
voan varraesesta kevväestä se syksymyöhää ast liikku niin hyvi
viljelysmaella ku korpiloehe syvimmissä pohjukoessae. Siitä toas olj
seurauksena, että se joka paekassa tunnettii ja että se olj kaekkii
tuttu.
Vähemmässäe reäkissä immeine kulluu ku siinä, että talavet ahers
kammarissaa ja kesäkauvet sorkki soeta ja kapus kallijoeta, niinku sen
tehtävä voatj. Miten tuo kerta sitte lienöö sattunna vilikasemmaa
peilii, vaekkei se muotleijjoona ollunnakkaa, ja huohmanna, että
nuoruuve vihannuus ja nuoruusruusut ei ennee noamatauluva korista. Joko
iha samana päevänä taekka huommenna se tapas Kuopijo katuva
pasieratessaa moalarmestärj "Setä Röönholomi". Hyvinä tuttavina ei ne
miehet toesijaa sannoo vaehtamata sivvuuttanna eli männä eänettominä,
niinku tienviita sivute männää. Kieleltää kerkeempänä alako "Isäntä
Wesone" jutustoo ja sano, että:
— Onko sulla hyvi kiireitä ketreemisiä?
— Ei mulle kiirettä ies tulekkaa, minä annan kiiree männä eille ja
kulen ite perästä. Sen lisäks pistäännyn tässä Jyväskylässä sikäläesiä
tukkisaksoja opettamassa lukemaa neljä kuninkaa kirjoo ja sieltä
takastullessa otin Laukaasta aekoo Aekalasta, niin ettei nyt muuta ku
köllöttelen voan. Mut mittees varte sinä niin taktillaa tahot tietee
minun kiirettän?
— Katoppas tätä mun noamatauluvan. Eikös se jo näytä ruppeevan
liijjaks aejjaskoetumaa ja kurruuntummaa? Jos sattus tässä vielä peähä
pistämää männä lystiksee naemisee, niin ei taejja nuoret tytöt
kurunoamasta huolia, eikä toas ikäloppu soa toese ikälopu verta
heilahtammaa... Tätä tuummaelleesan olin tulossa sinulta tiijjustammaa,
että mittees arvelet, jos ottasit minun noaman paklatakses,
vitliimatakses ja kaeklpuoli koristellakses?
— No kyllähää minä vanahoesta talorähjistä oun uusia pensselillän
tehnä ja kuluneita kellotauluja kirkastanna. Mut suoraa tunnustooksen
en vielä millonkaa ou immeise noamatauluva uuvvistanna. Ulukomaella ne
taetaa ylleesest kasvojaa moalata ja sanotaa teällä meijjä hyvässä
Kuopijossae olova akkaväkkee, jotka moalpurkista ottaa korreutta
kasvoellee, joskohta ykskää ei ou minun puoleen keäntynnä. Vae mahtasko
nuo sitä pelätä, että ku minä oun vanahapoeka, niin en muka moalatusta
huolis, jos naemakuume ruppeis minussae nousemaa, niinku sinussa tuntuu
tekövä. Mut siinä ne naeset erehtyy, moalatusta minä tykkeen, etennii
jos minulla moaluutettaa...
— Jos niin on laeta, soat sinä minut hetjpaekalla koristellakses, ku
mestärjnäytteekses ikkää.
— Ei siitä nyt tässä silimänräppäyksessä mittää tule, ei mulla ies ou
komppeitakkaa muvassan, eikä vielä ou kustannusarviotakaa valamistettu.
— Oekeessa out. Eikä ou mullakaa haluva iha urkommissa työallaeseks
ruveta.
— No, lähetää meille kottiin, niin siellä soahaa asja harkita
ytimijjää ja munaskuetaa myöte.
Ja sinne sitä lähettiinnii astuva poksuttammaa. Moalarmestärj otti hetj
käsillee mittanauha ja tuummastukkisa, tutk, mittael ja tarkastel
noamatauluva, joka olj kookas ja levveelaene, vaekkei kuetenkaa niin
levvee, ettei oes kuontunna muusta astijasta ryyppeemää, ku
paestinpannusta, niinku Kauppila vävy. Kauvva aekoo sitte moalarmestärj
istu pöytäsä eäressä ja tek rätinkijjää. Lopuks se sano, että:
— Kyllä tästä tuntuu tulova kallis yritys. Tähä nimittäe tarvitaa
säkki vehnä- ja puolsäkkijä kalakkijauhoja, pien tynnör parraenta
liinöljyvä, kymmene leiviskätä liitujauhoo ja vielä jottae muutae
aenetta, minkä hintoo en näe äkkipeätä kykene sanomaa. Mittees alat
arvella?
— Annetaa noama olla semmoesennaa ku elämä on sen muilanna. Mut jos
tässä naemainto yhä voan ruppee nousemaa, pittää tiettee uus kommee
muntierink eli puku ja leikellä paperrahhoe kokkoesia paperliuskoja
sekä asetella niitä paperrahhoe vällii rihmalla solomiimalla. Ku sitte
uutta muntierinkijjaa näyttelöö ja paksuja rahapakkoja taskuestaa
nosteloo, soattaa tytöt ihastuva, vaekkei noamataulu ennee
kevätkukoestuksessaa oukkaa. Vae mittee arvelet sinä?
— Sammoo ku sinä itekkii. Ja kaeketippa out kuullunna, että kolomee
kohtaa naeset miestä jahatessaa kahtoo, nimittäe noamaa, voatteisii ja
kukkaroo...
Yhteesest nauramalla sillon keskustelu noamataulu laettamisesta
lopetettii. Mut ikkääku harjakaesiks taes tuttavukset ottoo yhe ja
toese nokkerstoo sekä haukata sokerija peälle.
Eikä "Isäntä Wesone" männä avioliittoo eikä sen koposekoomi
noamataulustaa huolehtinna, ennenku — kuolintauvvissaa. Sillon se olj
eanonna, että:
— Antakeepas mulle peil, että soan nähä, miltee noama lähtiissä
näyttää...
Mut ennenku peil tuotii, ennätti se nukkuva ijjäesee unnee ja niin
siltä jäe sanomata, minkälaeselta noama näytti. Mut vaekka se oes
peilin soanunnae, niin sanomata se oes jeännä, eihää se neät oes
kuoltuvaa puhellunna...