Ukko Mikkolaesta sanotaa vanaholliseks. Ja siltä se ulukokuoresta
peätellessä näyttääkii, sillä ku on voatteet kotjkankaesta ja villat
kotjlampaesta. Eikä se kerikkotukastakkaa tykkee, voan pittää
leikkutukan, jossa on jakkaus keskellä peätä, niinku mikäkii valtaoja.
Jos kuetennii kuka ossoo tirkistöö syvemmälle, niin peäsöö hetj
huohmoomaa, että sarkataki alla on syvän, jossa on ymmärtämystä kaekkii
uusaekaesii hyvvii rientoehi ja harrastuksii. Niimpä esmerkiks sen
innostus lauluu ja soettoo on miltei sen hengelle jokapäeväestä leipee,
ompa se pannunna puhtija lapsiisakkii, niin että tytär ja poeka alakaa
jo kilipailla viulun soettotaejjossa isäsä kansa. Ja vaekka
uskonnollissuus sen mielalassa on voemakkaana virtauksena, ei se
kuetenkaa kammo lähtee esmerkiks häehe soettoniekaks, se neät sannoo,
että ite Lutteerussii myöntää heäilon. Männöö se sivistävvii
iltamiinnii ja muehe tillaesuuksii soettamaa ja laulamaa. Mut parraenta
on olla pyytämätä sitä nurkkatanssiloehe ja jos jonniilaesii kevveisii
tillaesuuksii; sillon ukko antaa sarvipäesiä sanoja, jotka pyytäjöehe
korvat pannoo tillijä soemaa.
Poekkeukse tässä suhteessa tekköö kuetennii talakouvet, etennii
pottaattitalakouvet, joehi se soattaa männä kylläännii soettamaa. Ja
omassa talossaa se seännöllisest pittää talakouksia, etennii
pottaatitalakouksia. Ku tiijjetää, että Mikkolaesessa soa sillon
tanssija mahasa täyvveltä, tulloo talakousväkkeekii niin paljo, ku
pottaattipellolle suennii soppii. Eikä siinä ennätetä vanaheta, ennenku
pottaatit on tullunna kuoppaa pistetyks. Ja siitä joutuvaesuuvvesta se
ukko Mikkolaene vasta tykkeekii, niin että se sitte talakoustanssia
soettaassaa polokoo jalakoo, keikuttelloo peätää ja vettää viuluvaa
niin että karsta seiniltä tippuu. On kuetennii olemassa yks niks, mikä
sen talakousriemun kokonaesuutta on aena häerinnä, nimittäe:
kuokkavieraat. Niitä, neät, ei ukko Mikkolaene soata ollenkaa kärsiä.
Ja suoraa puhhuissa onnii huono ja ilikee tapa tulla kuokkavieraeks,
vieläpä monissa tappauksissa ilikeyttä harjottammaa. Ja ku niitä,
vaekka ukko Mikkolaese mielpije tiijettii, kuetenni aena ilimesty, olj
ukko turrillaa ja soettikii voan iliman turruutusta sekä lopetti
tanssimiset tavallista aekasemmi.
Mistee lie tänä syksynä johtunna, että kuokkavieraeta muutama viikko
sitte piettyy talakoutee olj tullunna kukkurapeämitalla. Ku ukko sen
huohmas, keänty se toas turrillee, vaekka oes tahtonna oekee repäsevvöö
meininkijä pittee sen takija, että pottaatit nous melekei ku itestää.
Ja kovi rohkeita ne kuokkavieraat tälläkertoo näytti olovannii. Ne
kyllä ei syömää pakkautunna, voan kuetennii jo talakousväe syyvvessä
kokkoontu tuppaa kahtoo toljottammaa ja tanssimista outtoo vokottammaa.
Ku sitte tanssiaeka alako ja ukko rupes poekasa ja tyttäresä kansa
kokkeilemmaa, onko viulut yhessä eänessä, luul kuokkavieraat sitä jo
tanssisoetoks ja niitä ryykäs monta monituesta parija tanssimaa.
— Ensinkös varikset ja sittekö vasta ne, jotka on vaevoo nähnynnä?
sano ukko Mikkolaene kovvoo ja jottae muutae hiljoo suhaht lastesa
korvaa.
Ja ku nämä sanat olj tullunna lausutuks, alako ukko lastesa kansa
soettoo Virskirjan virttä, vieläpä lauloo hyrrittikkii sitä. Sillon
lattijalle tanssiasentoo kokkoontunneet kuokkavieraat seisaht, niinku
kantoo, ja hajjaantu yks sinne, toene tänne.
Mut ku ukko lapsinee lopetti virre soettamise ja yritti koettoo, onko
viulut yhessä eänessä, ryntäs kuokkavieraat toas lattijalle lähteeksee
tanssimaa. Mut hetjpaekalla muuttu soetto virreks, oekeempa hartaaks
veisoomise ohella. Ja tämä tapahtu puolkymmentä kertoo. Sillon vasta
kuokkavieraat honos, mittee kohalta kenkä puristaa, ja alako yksitelle
ja joukossakkii luekkia tuvasta ulos — häntä häppee vuoks koepii
välissä. Ku viimmene kuokkavieras olj poestunna, rupes ukko ja molemmat
lapset vetelemmää viuluestaa imelöetä polokkia ja valssija ja niitä
tulj oamupuolelle yötä, niinku turki hihasta, jotta tuski
jeähyttelemässä ennätettii käyvvä. Ja niin on talakousväk jäläkeepäe
sanonna, ettei millonkaa ennen ou Mikkolaesesaa kengänpohjija ja
lattijapalakkia niin perinpohjasest silitetty, ku viime talakouvessa.
Ite ukko toas uskoo, ettei tämä erä perästä kuokkavieraeta häne
talakouteesa tule.
Eikä tarvihe tullakkaa!