Suojoe aseman eustalla kihis ja kuhis immeisiä, niinku kusiaesia pesäsä
ympärillä ja kaekilla tuntu kiire olova. Ja jos rupes kuulostammaa,
hoasto jokkaene messuvamisesta. Mittää ne siitäe hoastaa? Vae oesko nuo
laetettu messuvamisjuhlat, ku on pietty laulujuhlijakkii? Asja tulj
kuetennii seleväks muestaissa, että huomenna alakaa Helsingissä Suomen
ensimäeset messut. Ne voan on tavalliset markkinat, mut nykkyeset
sivistynneet immeiset on ruvenna niitä kirkollisella nimellä messuks
kuhtumaa. Liekkö se niin siitä syystä annettu, että kaeku niistä mänis
ympärj moata ja valtakuntoo, niinku messuusta ympärj kirkkoo? Mäne ja
tiijjä!
Ja ku immeisiä ossoo voan hyväst uttauttoo, niin hetjhää ne on
leämältää liikkeellä. Ku siinä Suojoe asemalla tarkastel, ei soattanna
olla tuummoomata, että mittää varte se tuo ja tuokii niille messuelle
lähtöö. Mut jos sitä muehe mänövä jollae tavalla käsitti, niin se
kuetennii käv ymmärrykse ylj, että Rytkölä Rietukii on lähtemässä,
semmoene mies, joka tuski on muuvvalla liikkunna, ku muutama kerra
vuessa pistäätyy kotjpittääsä kirkolla. Ja entäpäs, millä innostuksella
se lahtötouhussa olj! Oekee olj hik hatussa, ku olj koittanna joutuva,
ettei voan tulis myöhällä. Jokkuu ihmettelijä ei malttanna mieltää,
voan mänj Rietulta kysymää, että:
— No, lähtöökkös se Rietukii matkaa?
— Siellä sen Mustin pittää olla, missä toesettii koerrat on.
— Mihinkäs se Rietu sitte lähtöö?
— Minnekkäs muuvvanne, ku messuvammaa. Sinnehää nyt männöö kaekki,
joessa oenk on...
— Mut eihää se Rietu ou laulumieskää, niin mitenkä se nyt
messuvammaa?...
— Immeise pittää oppia jokkaesta sortti ja — ja niin kauvva oppia, ku
ikkeekii...
— Ja se Rietu meinoo messuta?
— En yksistää messuta, voan minä lennännii...
— Lentämää se Rietu ei tok uskalla läht...
— Minäkö? Jos semmoesta puhutaa, annan manuun syyskärräesii
kunnianloukkoomisesta. Ja jos tahotte nähä, minä soatan lentee jo
tässäkii, minä ku oun poeka, joka en ossoo pelätä sattookaa miestä, jos
ne ei peälle tule...
— Mut ei se tuo Rietu taejja pelekur toenperästäkkää olla?
— Peleko on mulle yhtä tuntematonta, ku synt Jussi Viklalle. Ja sen
vuoks minä tällä matkalla lennännii.
Ja puhheesa varmistamiseks Rietu levittel sylijää, niinku jo oes
aekonna lentee. Se näytös jäe kuetennii tekemätä, ku asemakello soetti
kolomanne kerra. Ja se vasta olj rytäkkätä, millä immeiset junnaa
ryntäs! Ku juna vihels ja läht kulukemaa, kuulu sieltä hanurin
kitkutusta, lauluva, naurava ja muuta meluva, niin että siellä jo
piettii ennakkomessuvamista...
Kyllä kaeketi niisä ensimäesisä messuessa lienöö repäsevvöö meininkijä
ollunna, koska on jeännä seuraavijjae kohtaa niin paljo vonkoo, että
niitä taetas soaha viettee vaekka vuoskauvvet läppeesä, ja aena niissä
messuvamisväkkee oes — ja kaupat rotsis... Se Rietu niissä
ensimäesissä messuessa kävel, niinku unissaa, sitä ku rupes vaevoomaa
se lentämine. Monta kertoo se olj männä lentokonnee eäree, mut mukkaa
ei voan tullunna lähetyks. Sattu sitte jokkuu tuttava olemaa lentämää
lähössä ja se kysäes, että:
— Etkös sinä, Rietu, uskallakkaa lentee?
Kysymys hipas Rietun kunnijata — ja sillo se töytäs konneesee, vaekka
siinä taes jo täys meärä lentäviä olla. Hypätessää se yritti koatuva,
mut jokkuu tarraatu takin rintapielee kiin ja sae estetyks. Se ote olj
kuetennii niin kovakourane, että toene rintapiel repes ja jäe
retkottammaa, niinku luppakorvan koerra korva. Siihe ei ennätetty
huohmijoo kiinnittöö, lentokone ku alako rätkättee ja nousta ilimaa.
Sen arvoo, että silimät alako vilikkoo — jos kuka uskalt silimijää auk
pittee. Mitenkä lienöö Rietun laeta ollunna, sitä ei kukkaa tiijjä,
eikä se itekkää lentoretkestää mielellää ruppee kertomaa. Tapahtu,
neät, semmoene seikka, että lentoretkeltä moaha tultuva se mies, jonka
kourissa Rietun takin rintapiel repes, tulj kysymää, että:
— Voajitko sinä minulta korvaukse tuosta rintapielestäs?
Sillon Rietu, joka olj lennosta törmetyksissää, sannoo tokas, että:
— Kukas minun housustan korvaukse maksaa?
— En min' ou sinun housujas pilannakkaa.
— Mut minä ite oun pilanna...
Ja niinku se lentokone rätkättää, niin rupes immeisjoukko rätkättämmää.
Rietu kiitti onneesa, ku peäs sen rähinän keskeltä poes...
Mut sen tuttavan miehe matkassa levis tieto Rietun lentämisestä ja
lentoretkellä sattuneesta tappauksesta kotjseuvvulle. Mittee sitte on
seuranna, sen ossoo arvata — ja hyvin luultavoo on, että tämä seikka
on syynä siihe, ettei Rietu ruppee lentämisestää mielellää kertomaa...
Siihe sijjaa siitä takanapäe paljonnii puhutaa. Ku sattuu jokkuu outo
kuulijana olemaa ja kysäsöö, että:
— No mikäs ne housut pilas?
— Ite se Rietu pilas, on sillon lyhyt vastaus.