Se olj se kauppaneuvvosvaenoo ottanna sisaresa poejja Kustin
konttuoriisa, ei oekeeks konttuornihiks, voan harjottelijaks eli
paremmi sannoissa joukonjatkoks. Sekös poejja mielestä maestu
apilaalta! Eipä nyt ennee tarvinna kouluu kulukee jutkittoo, mikä olj
kovi vastenmielistä, ku läksy olj lukemata — ei muuta ku voan parraa
koulumaesteri tavalla astu konttuorpöytäsä eäree, niinku maester
opetustuolillee. Ja vaekkei kyvennä paljo mittää tekemää, sae ies
nostella suurija kirjoja, avvaella niitä ja kaekenlaesia paperloeta
kuletella. Ku sitte peällepeätteeks kauppaneuvvos olj vielä oma eno,
uous nenä iha itestää pystyy ja mielj tahto uskotella, että tässä se on
koko konttuori peäjehu.
Ja tahto se nenä nousta konttuori ulukopuolellae. Ensinnäe olj käytävä
tilloomassa reätällöeltä ja suutarloelta viimmeisimmä muojji mukkaeset
puvut ja jalakineet sekä olj sormikkaat ja kävelykeppi ostettava. Mut
ei tässä vielä ollunna tarpeeks ast. Iha alakukuukausina ost Kust-herra
itellee koerra ja — hevose. Raha tahto tehä kiusoo, mut jollae pelillä
ne vehkeet tulj hankituke. Ja silloinpa miehestä tulj täys herra!
Eno, se vanaha kauppaneuvvos, seuraa kaekkiinnii allaestesa elämee ja
elämäntapoja. Ja sisaresa poekoo se vielä erityesemmi pitj silimällä,
eikä siltä ollunna jeännä huohmoomata mitkää Kust-herra eisottamiset.
Ku sitte joutu aeka ruveta eisottamisia rajoettammaa, kuhtu se sisaresa
poejja puhheillee ja sillon synty seuroova keskustelu:
— Kuuleppas nyt, Kusti! Min oun aekonna lähettee sinuva
kauppamatkoelle.
Kust-herra silimät kirkastu ja se sano, että:
— Hartae halun on täyttee enon tahto teijjä täyvvelliseks
tyytyväesyyveks.
— Hauskoo kuulla. Mut outkos sinä hankkinna kävelykepi itelles ja
sormikkaat?
— Kyllä mulla ne jo on valamiina, vastas Kust-herra ilosest, se ku
luul, että ne kuuluu "virkapukkuu".
— Onkos sulla myössii hevone ja koerra?
— On, hyvä eno. Mut se hevone ei ou vielä mikkää syöttiläs, eikä ou...
— Elä ou milläskää. Minähää ymmärrä, ettet sin ou voenna
moalimankuuluva hevosta ja koerroo hankkijakkaa. Mut sitä min en
ymmärrä, mittee sunlaeses mies hevosella ja koerralla tekköö. Ja yhtä
tarpeettomat ne on sormikkaat ja kävelykeppikii. Ku minä ite
elämänurroo alotin, saen laenakengät jalakaan männessän pyrkimää
lattijanlakasijaks kauppijas Röystii. Mut mulla olj halu oppija työhö,
eikä ylypeilemmää. Otappas sinä enostas esmerkki ja eskuva. Ja ku sanot
hartaasta halusta tahtovas mun mieltän nouvvattoo, niin mäne nyt kohta
myömää sormikkaas, kävelykeppis, koerras ja hevoses. Tule sitte mulle
ilimottammaa, ku kauppamatkas out suorittanna. Kas niin! Kust-herra
läht kauppamatkallee, eikä nenä ollunna pystyssä konttuorissa, eikä
muuvvallakkaa.